That's a wrap!

Se on talvi kohta täällä ja venekausi tältä vuodelta taputeltu. Viikonloppuna nostettiin vene ylös talviteloille.

Edellisenä viikonloppuna käytiin vielä viimeisen kerran ajelemassa. Ja kun ilma oli niin ihana, tyyni ja aurinkoinen päätettiin kävästä Tallinnassa...

No ei sentään, ihan vaan hieman ulkomerelle päin ajeltiin. Ja kuulemma suuntakin olisi ollut enemmän Pietariin kuin Tallinnaan. Moottori toimii nyt kun kausi loppuu tietysti kuin unelma. Joten olisi sitä voinut ajella vaikka kuinka kauan.

Sunnuntaina sitten lähdettiin aamusta veneen nostoon. Lankomies tuli trailerikuskiksi. Itse asiassa elättelin kyllä toiveita, että minun panostani ei olisi hommassa tarvittu, mutta kuulemma muilta ei löytynyt kumppareita... No, minä sitten reippaana tyttönä kahlasin kiinnittämään trailerin hihnan veneen keulaan. Muuten homma meni hienosti, mitä nyt pienesti pludasin, mutta tuuli painoi veneen aavistuksen vinoon. Ja sen sijaan, että oltaisi otettu uusiksi, jääräpäät miehet kuvittelivat saavansa sen suoraan maissa. Näin hyvin se suunnitelma onnistui:

Tosin saihan ne sen kuitenkin asiallisesti kiinni trailerille. Kun taas toisilla homma meni vielä enemmän pieleen:

Ensimmäinen veneilykesä on siis takana. Hassua ajatella, että vuosi sitten tähän aikaan ei olisi tullut mieleenkään, että me vesille päädyttäisi. Siksi ei ehkä kannata kauheasti ennustaa ensi kesän tapahtumia... veneen vaihto on kovasti puheissa (Tempo on myynnissä, vink vink, jos joku ihanaa pikku kulkupeliä kaipaa! http://m.nettivene.com/moottorivene/flipper/659939 ). Haaveillaan vaikka mistä, varsinkin siirtymisestä purjehdukseen, mutta aika näyttää... Watch this space! 😄

Seuraava konkreettinen juttu on Saaristolaivuri-kurssi, jota ajattelin vähän miehen siivellä opiskella. Voi vielä navigointiopit tulla tarpeeseen, vaikka ajatus harpin käytöstä ja laskemisesta hieman ahdistaakin.

Tähän loppuun vielä kuva, joka summaa parhaiten kesän veneilymuistot. Yhdessäoloa, luonnonrauhaa ja ihana suomen suvi!

Suomenlinnassa

Oli tarkoitus viime lauantaina lähteä veneilemään, mutta jotenkin 19m/s tuuli ei hirveästi houkuttanut... Onneksi tuuli tyyntyi yön aikana ja sunnutaina oli upea ilma.

Päätettiin lähteä käymään Suomenlinnassa, koska poika hinkui sinne Pokémon jahtiin. Menomatka tehtiin ihan rannikon tuntumassa ja minä sain kyseenalaisen kunnian pitää huolta reitinohjauksesta. Ihan helppoa ei kartanluku ollut!!

Siinä on merimerkkejä kerrakseen!

Matkalla oli kyllä ihmeteltävää. Aikamoisia asuntoja, veneitä ja pihoja nähtiin. Laajasalon kanavassa pohdittiin, että miten ihmeessä sightseeing-alukset siitä mahtuvat, kun tuntui meillekin kapoiselta!

Sitten kun päästiin Korkeasaaren ohi, jouduttiinkin ruuhkaan! Purjeveneitä meni edestä ja takaa ja molemmilta sivuilta! Suomenlinnan lauttoja meni molempiin suuntiin ja jokunen moottorivene vielä joukossa. Onneksi Ruotsin laivat pysyi satamassa! Mies ei tykännyt yhtään ajaa siinä, mutta meille kyydissä olijoille oli tosi mielenkiintoista seurata tohinaa. Ihan "oikea" purjevenekin nähtiin!

Suomenlinnan vierassatama oli tosi positiivinen yllätys! Hyvät laituripaikat ja ystävällinen palvelu. Ja olihan se uusi kokemus maksaa veneestä parkkimaksu! Ja jos joku pohtii, niin 6€ maksoi neljän tunnin parkki. Ei toiminut EasyPark, mutta kortti kelpasi.

Suomenlinnassa kierrettiin sitten ihan Pokémonien johdattamina. Poika meni edeltä (milloin ei jäänyt jonkun luren luo jumittamaan) ja me miehen kanssa tultiin perässä. Löytyihän noita Pokeja. Varovaisen arvion mukaan reilut kolmekymmentä eri lajia. Monta uutta ja kuulemma hyviä, joten kannattava reissu oli.

Uiva 16 eli messuilemassa

Uiva venenäyttely rantautui Lauttasaareen viime viikonloppuna. Tottahan meidänkin piti siellä lähteä käymään.

Sunnuntaiaamun liikenne oli niin sujuvaa, että ehdittiin paikalle jo 15 minuuttia ennen avaamista. Siinä odotellessa tuli sitten mieleen, että jättikuppi kahvia ennen lähtöä ei ehkä ollut se fiksuin valinta. 15 minuuttia tuntuu aiiiika pitkältä, kun on kauhea vessahätä! Eikä se ympäröivä vesi auta asiaa.

Kun vihdoin päästiin sisään ja vessakeikan jälkeen ryhdyttiin tutkimaan tarjontaa, tuli nopeasti selväksi että pukeutuminen oli mennyt ihan metsään. Vastaan tuli jokainen mahdollinen veneilypukeutumisen klisee merimiesraidoista purjehduskenkiin. Mies oli sentään ymmärtänyt laittaa sini-valkoraidallisen hupparin, mutta muuten oltiin auttamatta vääränlaisissa vaatteissa!

Kummalliset messut oli kyllä siinä mielessä, että ketään esittelijöistä ei tuntunut kiinnostavan myydä yhtään mitään. Siellä sai pyöriä veneissä kaikessa rauhassa ja yrittää olla kiinnostuneen näköinen. Ei auttanut. Kukaan ei yrittänyt myydä eikä esitellä.

Paitsi Vene-lehden myyjä! Ja se myikin sitten niin tehokkaasti, että mies ei kissaa ehtinyt sanoa, kun oli jo kaupat tehty. Tai no mies sanoi "Hmmm, jaa, niin" ja sitten olikin jo kynä kädessä, että allekirjoitus tähän, kiitos.

No Quicksilverin esittelijä sentään vaivautui kertomaan veneestään jotain. Ja Wallaksen esittelijä jopa antoi käyntikorttinsa! Mutta muuten näytti siltä, että myyjiä kiinnosti paljon enemmän iskeä juttua kaverin kanssa, kuin esitellä tuotetta.

Siinä kävi sitten lopulta niin, että aikamme niitä moottoriveneitä katseltuamme päädyimme purjeveneiden luokse. Noustiin yhteen Jeanneaun purkkariin ja johan löysi mies sen esittelijästä keskustelukumppanin. Siinä iskivät miehet juttua purjehduksesta ja minä katselin Taittinger-pulloa pöydällä ja pohdin pitäisikö vihjata, että suuta vähän kuivaa.

No ei saatu shamppanjaa, eikä ostettu purjevenettä. Mutta (ja tätä ei parane sinne lankomiehen suuntaan kertoa) purjehduskipinä roihuaa...

Ai niin, messujen paras ständi!? Se oli tietysti poislähtiessä huomattu metrilaku-tiski!!

"Toto, I've a feeling we're not in Kansas anymore."

Ei, ei olla enää tutuissa ympyröissä... Meri on ihan jotain muuta kuin Saimaa. Ei parempi, ei huonompi. Mutta aivan aivan erilainen.

Merenkulkija katselee kohti kaukaisuutta! Huomatkaa erittäin asianmukainen takki! (Pelastusliivi on kyllä päällä, se on vain takin alla!)

Isoin ero on tietysti se merenkäynti. Eli jep, kyllä keikuttaa! Tuuli kun puhkuu ja puhisee, niin olo on vähän kuin Mikki Hiirellä siinä pienessä kaarnapurressaan. Ja jos ei niin olekaan tuulta ja maininkeja, niin vähintään muu liikenne aiheuttaa aallokkoa. Ja sitä muuta liikennettä tosiaan on. Ollaan selvästi tultu maalta kaupunkiin. Täällä törmää (tähän mennessä onneksi vain kuvainnollisesti) jos jonkinmoisiin aluksiin. Monet niistä varsin kunnioitusta herättäviä.

Epäloogiselta tuntuva asia on se, että merellä on kiviä. Paljon. Siellä täällä, ihan yhtäkkiä, karikkoa vasemmalla ja oikealla. Väylän ulkopuolella ajaessa saa tosiaan olla tarkkana. Sitä on joutunut allekirjoittanutkin kartanlukuhommiin!
Eikä kaikki merelläkään ole suurta ja aavaa. Onhan merelläkin pieniä kapeikkoja ja suojaisia rantareittejä. Ja oi ne ihant kallioiset saaret (niin no, kalliosaaret - kivet, kai siellä on joku yhteys...) ne on niin kauniita!

Tuolta sen väylän pitäisi mennä...

Mutta kuulkaa, omituisuuksien omituisuus, se avaruus ja aukeus. Horisontti!! Sepä ei olekaan pelottavaa (siis juu, paitsi ne aallot, ne on hui-ääk-yök!) vaan ihanaa! Se tunne, että maailma on avoinna. Tästä sitä vois ottaa ja lähteä ihan minne vaan! Aika mahtavaa!

Hehkutin perheellekin. Sanoin pojalle, että aattele, tästä voitais ajella suoraan vaikka Ruotsiin. Katsoi hiukan säälien, niin kuin ymmärtämätöntä ainakin. "Äiti hei, ei meillä riittäis bensa varmaan edes puoleen väliin."

Tässä kun on loppukesä mennyt samoissa sademetsän omaisissa hellekeleissä kuin heinäkuu, niin ollaan tehty vain muutama lyhyt iltapäivälenkki. Ei varmaan sen pidempiä enää tänä vuonna tehdäkään, mutta kivoja on nekin. Porvooseen yritetään joku päivä päästä. Ja keskustan suuntaan pitää tietysti vielä mennä katselemaan. Olisihan se hienoa ajaa Suomenlinnaan omalla veneellä!

Byebye Ristiina, Hello Vuosaari

Niin se on vietetty. Viimeinen veneilyviikonloppu Saimaalla tältä erää. Vene kuljetettu (iso iso kiitos siskolle ja lankomiehelle!!) uuteen kotiinsa.

Viikonloppu meni vähän sellaisissa "tässä se kesä nyt sitten oli" -fiiliksissä. Vaikka nyt veneilyä voikin jatkaa paljon pidemmälle syksyyn, kun veneelle ehtii useammin.

Viimeinen yö vietettiin tutusti Jantinsaaressa. Jonnekin Saimaalle jäi aarre odottamaan!

Mutta päästiin me vielä vähän Saimaallakin ajelemaan. Luonteriin piti vielä mennä, jotta poika pääsi uimaan. Ja pitihän se käydä katsastamassa vesistöä vielä lähes lintuperspektiivistä. Kiivettiin 184m korkean Neitvuoren huipulle. Muutamaan kertaan kyllä alkoi usko loppua, kun kipuamisesta huolimatta maisema ei mihinkään auennut. Mutta sitkeys palkittiin lopulta huikeilla näkymillä! (Ja jumalattomalla lentomuurahaisparvella!)

Tosin muurahaisparvi ei ollut mitään verrattuna niihin pieniin iniseviin pirulaisiin, jotka molempina öinä saivat lähes hermoromahduksen partaalle. Mietin siinä pimeässä maatessani (yllättäen miehiä hyttyset eivät juuri häirinneet, vaan molemmat kuorsasivat tyytyväisinä), että hyttysiä voisi aivan hyvin käyttää kidutusvälineinä. Silmät ja kädet vaan sidottuina ja hyttynen pörräämään ympärille. Kyllä olis valtakunnansalaisuudet nopeasti paljastettu!! Tosin rajansa se kai on kiduttajien julmuudellakin...

Mukavampia eläimiä kohdattiin Neitvuoren juurella. Kaikkein mukavinta niissä oli se, että olivat kivasti aidan takana. Eivätkä seuranneet mukana, kun jatkettiin matkaa. Poika olisi tosin tietysti ollut valmis ottamaan yhden kaverikseen. Olisi kuulemma voinut syödä kaikki hyttyset.

Sunnuntaina sitten hilattiin vene ylös vedestä trailerin kyytiin. Ja nyt tunnustusta miesväelle! Me naiset saimme seisoskella rannalla ja ihailla, kun miehet sujuvasti vetäisivät veneen kyytiin! Myös homma toisinpäin eli veneen lasku takaisin veteen, meni yhtä näppärästi. Poikakin käväisi kahlaamassa vain huvin vuoksi, kun apua ei tarvittukaan.

Porslahden venesataman tilat ja toiminta vaikuttavat ainakin ensinäkemältä varsin siisteiltä ja toimivilta. Ja mikä parasta, matka kotiin kesti 15 minuuttia!

Vähän se kyllä näytti aavalta. Ja isolta. Meri siis. Mutta kai sinne uskaltaa lähteä... Mies on jo tutkinut karttoja ja on pullollaan reitti-ideoita. Ehkä mies saa minut mukaansa ja lähdetään vähän irti rannasta viikonloppuna!

Vierivä kivi ei sammaloidu

Koko pitkän veneily-uramme ajan ollaan pohdittu samaa dilemmaa. Saimaalla veneily on ollut aivan ihanaa (no ehkä se vedenpaisumusviikonloppu oli ei-ihan-niin-mahtava), mutta matkat kotoa Ristiinaan on aina olleet rasite. Nyt vielä enemmän, kun illat pimenee aikaisemmin ja veneelle ehtii töiden takia perjantaina kovin myöhään.

Kaikenlaisia ratkaisuja on yritetty keksiä. Kotisataman vaihtoa eri paikkoihin. Hämeenlinnaan, Lahteen, Heinolaan. Hämeenlinnassa käytiin katsomassa satamaakin, mutta ei sytyttänyt.

Sitten mies iski pöytään varsinaisen jokerin. Jos siirretäänkin vene ihan oman kaupungin venepaikalle. Hieno ajatus, mietin. Mitä noita Vantaan vesistöjä nyt onkaan. Kuusijärvi? Keravanjoki?

Kävi ilmi, että Vantaan venepaikat onkin Vuosaaressa. Siis MERELLÄ!! Juu, kiitos ei! Ei missään tapauksessa! Ehdottomasti ei! Ehei! Ei, ei, ei!

Ok, no mietitään, sanoi mies. Sunnuntaina siirretään vene Vuosaareen.

Näissä maisemissa veneillään siis tulevana viikonloppuna viimeistä kertaa. Ainakin tänä vuonna. Voipi olla, että ensi kesänä viedään vene kuitenkin joksikin aikaa takaisin. Mutta, mutta... uutta on siis (taas!) edessä!

Huomenna alkaa helle

Pakkailin jo torstaina tavaroita valmiiksi, että päästäisi sitten sujuvasti perjantai-iltapäivällä matkaan. Huomenna alkaa helle, sanottiin televisiossa. Heitin kassiin vielä bikinit ja topin. Kyllä olisi ihanaa veneen keulassa nauttia lämmöstä ja auringosta.

Perjantaina herättiin pilviseen taivaaseen ja +17 asteeseen. Että ei sitten ihan hellettä. Mutta eipä satanut, että jotain sentään. Lisäsin kuitenkin kaikille hupparit matkaan.

Ajeltiin autolla kohti Ristiinaa. Huomenna alkaa helle, kerrottiin radiossa. Päätettiin veneillä Jantinsaareen yöpymään, koska siellä olisi mukava  lämpimässä aamussa juoda kahvit kalliolla.
Yöllä hätkähdin hereille ja olin aivan varma, että keittiöstä kuului ääniä. Siis siitä keittiöstä, joka oli satojen kilometrien päässä kotona. Kesti hetken, ennen kuin tajusin olevani veneessä. Arvatkaa sainko sitten enää unta, kun en päässyt tarkistamaan että mikä sitä ääntä siellä keittiössä piti!

Lauantaiaamu oli ehkä vielä pilvisempi kuin perjantai, joskin lämpöä saattoi olla aste enemmän. Päätettiin lähteä pojalle hiekkarantaa metsästämään ja Pistohiekalle päädyttiin. Poika oli toivonut pitkää, matalaa hiekkarantaa ja sai todella toivomansa. Helle eli ei, mutta vedessä poika viihtyi 40 minuuttia.

Pistohiekalta lähdettiin kohti Puumalaa. Paikka oli viime kerralla niin mukavan oloinen, että haluttiin sinne uudestaan. Nyt jätettiin vene vieraslaituriin, että mieskin pääsi mukaan katsomaan paikkoja. Eipä oltu ainoita. Tori kuhisi väkeä, huolimatta siitä, että torin laidalla joku esitti Junnu Vainion "Käyn Ahon laitaa", eikä tehnyt oikeutta kappaleelle eikä lauluäänelleen. Paljon oli seassa ulkomaalaisia turisteja. Oli aika eksoottinen kokemus olla Puumalan Salen kassajonossa, kun edellä olevat puhuivat ranskaa, takana jonottavat saksaa ja joku vielä huuteli jotain venäjäksi.

Ennen lähtöä käytiin tankkaamassa. Puumalassa on mukava tankata, kun se ei ole mikään itsepalvelupaikka, vaan siellä saa oikein vanhanajan tankkauspalvelun. Ja jos luulette, että on helppoa hommaa tuollainen bensistyö, niin eipä ole! Kun sellainen nuori poika oli meidät saanut palveltua, niin tuli siihen toinen, joka hädissään pyysi apua. "Voitko tulla auttamaan, kun tuolla on jotain ihmisiä, jotka puhuu kieliä!"

Mies osti bensikseltä myös Ilta-Sanomat. Huomenna alkaa helle, luki lehdessä. Ja trooppiset yöt tulee. Erityisesti Saimaan rannoille.

Pääsin minäkin taas hetkeksi veneen puikkoihin. Tällä kertaa halusin pitää huolta, että väylämerkit mentiin oikeilta puolilta. Kun kieli keskellä suuta kurvasin punaisen ja vihreän välistä, niin jotain oli edessä keskellä väylää! Joutsenperhe oli sitten päättänyt lähteä ylittämään väylää juuri sillä hetkellä. Kun en ihan noita jalankulkijoiden oikeuksia vesillä tiennyt, ajattelin ottaa varman päälle ja antaa tietä.

Yöpaikaksi valikoitui jälleen Otrasaari. Siellä vietettiin mukava ja rauhallinen ilta. Illalla taisi kaikki olla melko väsyneitä, kun uni tuli varsin nopeasti. Yö tuskin oli kovin trooppinen, kun sain taas tapella peitoksi muunnetusta makuupussista pojan kanssa. Jotenkin aina aamulla tilanne on se, että pojalla on kaksi makuupussia ja minulla pieni fleecepeitto.

Aamulla tapahtui jotain aivan käsittämätöntä. Oli kuuma ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ja kyllä hereillä oltiin! Ilmeisesti auringon aiheuttamasta shokkireaktiosta johtuen päätin mennä aamu-uinnille. Tosin miesten mielestä 10 sekunnin pulahdusta ei voinut sanoa uinniksi! Höpö höpö! Eikö muka Usain Boltin pinkoma satanen ole juoksua, häh?

Aamu-uinnin jälkeen nautittiin hiljaisuudesta ja kauniista kesäaamusta. Kaikenlaisia kaloja ui veneen ympärillä. Pari reilun kokoista lahnaakin pyöri hetken lähellä. Mies onnistui nappaamaan pienen sintin haavilla ja poika sai vihdoin kalan käteensä! (Ei huolta, kala pääsi onnellisena ja yhtä kokemusta rikkaampana takaisin kamujensa luo heti kuvien jälkeen!)

Näitä ilmoja kun olisi useamminkin!!

Kesää kaikkialla

Espanjasta palattiin keskiviikkona ja melkein lennossa siirryttiin Saimaalle heti torstaina aamusta. Eikä siinä niin suurta eroa ollut, Mijaksella ja Ristiinalla. Toisessa oli 31 astetta, toisessa 13. Toisessa satoi kahden viikon aikana yhtenä päivänä, toisessa oli kahdessa viikossa yksi sateeton päivä. En nyt muista, kumpi oli kumpi...

Torstaina pärryyteltiin mökin kautta Luonteriin. Rantauduttiin Makutsaaren hiekkarannalle. Olikin mukava tapa ankkuroitua, kun keinutus oli ihan minimaalista! Poukama oli tosi suojaisa ja rauhallinen. Mies ryhtyi nuotionsytytyshommiin ja poika vuolemaan hyviä paistotikkuja, koska tarkoitus oli vihdoin päästä nauttimaan tikkupullasta! Olin ohjeen mukaisesti tehnyt kuiva-ainesekoituksen pussiin, johon ei tarvinnut kuin lisätä vesi ja avot herkkutaikina olisi valmis.
Teoriassa. Tai ehkä Strömsössä. Ei käytännössä. Eikä ainakaan Makutsaarella. Taikinasta tuli niin löysää, että se tarttui sormiin kuin liisteri. Joukossa oli tosin myös epämääräisiä kokkareita, joita ei saanut rikottua. Suurella vaivalla sain tikun ympärille epämääräisen räkäklöntiltä näyttävän sotkun, joka pysyi tikussa tasan niin kauan, että se ehti nuotion päälle. Onneksi niin, koska en usko että kukaan meistä olisi ollut valmis maistamaan sitä...

Seuraavana päivänä suunnattiin kohti Puumalaa. Siellä rantauduttiin torin laidalle ja lähdettiin pojan kanssa ostoksille. Niin oli idyllisen oloinen pieni paikka. Poikakin sanoi, että onpa kivan näköistä. Mutta kyllä voi ulkonäkö pettää! Mies jäi venevahdiksi, niin eikö siihen tullut heti paikallista nuorisoa huutelemaan hävyttömyyksiä! "Kato isi, täällä on tämmönen ihan pikkunen moottolivene!"

Iltapäivällä etsittiin mukavaa paikkaa ruokailuun ja pysähdyttiin Vartiosaareen. Oli hieno grillikota, jonne joku oli jättänyt hyvän kattilankin, joten saatiin perunatkin siinä samalla. Ruoan jälken alkoi tihuttaa sen verran, että vetäydyttiin veneeseen lueskelemaan. Mies selaili jostain syystä myytäviä veneitä...

Illalla tuuli alkoi nousta aikalailla ja suojainen yöpymispaikka oli enemmän kuin tarpeen. Päätettiin, ettei lähdetä enää vaihtamaan paikkaa. Oltiin kuitenkin mukavassa poukamassa, johon tuuli ei päässyt. Harmi vaan, että muut veneet pääsivät. Ensimmäistä kertaa jouduttiin jakamaan laituri. Eikä vain yhden, eikä edes kahden veneen kanssa. Vaan pieneen laituriin änkesi kokonaista neljä muuta venettä!

Aamu ei nostanut tunnelmaa. Sataa tihutti. Veneet möllöttivät ympärillä ahdistavan lähellä. Kaiken kukkuraksi Tempo otti ilmeisesti itseensä, kun mies ja poika alkoivat haaveilla suuremmasta veneestä, eikä suostunut lämmittämään liettä. Niinpä aamukahvi jäi haaveeksi. Ei siinä mitään, kyllä sitä ilman kahviakin pärjää. Ei tosin kovin hyvin. Eikä kovin positiivisella mielialalla.

Päädyttiin iltapäivällä Otrasaareen. Siihen satumaiseen pikkusaareen, jossa yövyttiin silloin vedenpaisumuksen viikonloppuna. Ja kyllä se olikin kaunis pieni paikka! Päätettiin samantien, että jäädään yöksi. Kahvivesi lämpeni ja elämä alkoi taas hymyillä. Ilmakin kirkastui illaksi ja meillä oli tavattoman idyllinen iltahetki veneen perässä istuskellessa.

Sunnuntaina käytiin mökillä siivoamassa vene ja sitten suunnattiin kotimatkalle. Ensi viikonloppuna sitten siistillä veneellä niille luvatuille helleaalloille keinumaan!

Juhannus

Ajateltiin lähteä juhannuksen viettoon torstai-iltana. Hulluja olette, sanoivat kaikki. Kamala ruuhka, pelottelivat. Matka-aika vähintään tuplaantuu. Hermot menee. Siellä on edessä Harmageddon, maailmanloppu ja apokalypsi!

Päätettiin kuitenkin uhmata kohtaloa ja lähteä. Hiukan jännitti. Kolme autoa jouduttiin ohittamaan jo ennen Kouvolaa. Ja sitten jäätiin yhden rekan taakse jumiin ainakin kolmeksi minuutiksi. Kurvattiin satamaan hermot juuri ja juuri yhtenä kappaleena. Matkaan menee normaalisti 2 tuntia. Nyt meni lähes kohtuuttomat 2 tuntia 5 minuuttia!

Yön aikana toivuttiin rankasta ajomatkasta. Juhannusaaton aamu valkeni pilvisenä. Se ei ollut yllätys kellekään meistä. Mutta yllätys oli se, että oli kuitenkin lämmin. Poika kävi uimassa. Veneiltiin kaupalle. Lastasin ostoksia kassahihnalle. Jostain syystä kassatyttö näki tarpeelliseksi mainita, että kauppa on kyllä auki huomennakin. No, olihan se hyvä tietää, koska vähän epäilytti, että riittikö kolme kassillista ruokaa kahdeksi päiväksi.

Käytiin moikkaamassa puolisukulaisia Kallioniemessä. Harjoiteltiin sinne rantautuessa poijukiinnitystä. Ensimmäisessä yrityksessä oli liian lyhyt kiinnitysköysi. Pidin kiinni ja meinasin mennä yli laidan. Sain kuitenkin pidettyä itseni veneessä. Mies vaan oli jo keulassa ja hyppäsi maihin juuri kun minä jouduin kiskaisemaan kohti poijua. Yhtäkkiä oltiin tilanteessa jossa minä ja poika oltiin veneessä, mies laiturilla. Ilman köyttä. Vene lipui hiljalleen aina vain kauemmas laiturista. Paniikki alkoi nousta. Tätä tilannetta olin alusta asti pelännyt. Mies käski hypätä rattiin, painaa vähän kaasua ja ohjata rantaan. Pakkohan se oli. Ja vastoin kaikkia todennäköisyyslaskelmia, onnistuin!

Juuri kun oltiin kommelluksien jälkeen saatu vene kiinni, viereen ajoi hiukka isompi paatti. Ensin hurautti päin laituria. Sitten peruutti meidän venettä päin. Onneksi jälki jäi ainoastaan sen kylkeen! Saivat lopulta kiinni laituriin ja veneestä pisti esiin miehen pää, joka mumisi nolon näköisenä "Entschuldigung, sorry, sorry".

Juhannusaattoa vietettiin siskon ja lankomiehen kanssa. Syötiin hyvin. Poika kävi uimasssa. Nautittiin kummallisesta juhannussäästä. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Oltiin ehkä siirrytty johonkin rinnakkaistodellisuuteen. Edellisen viikonlopun märkyys ja viileys alkoi tuntua äärettömän kaukaiselta.

Illalla poika kävi uimassa. Sitten lähdettiin veneellä katsomaan kokkoa. Rantaan oli rakennettu tanssilavakin. Oltiin siirrytty rinnakkaistodellisuudesta suoraan "Terveisiä Suomen suvesta" postikorttiin. Kokko loimusi, liput liehuivat, hanuri soitti ja solisti lauloi kuinka Anttila ampaisi ylös vuoteestaan...

Juhannuspäivän aamuna poika kävi uimassa ja sitten lähdettiin omille teille. Ilma oli edelleen todella outo. Aurinko kuumotti. Piti ihan laittaa aurinkorasvaa. Ja hattu päähän. Ankkuroitiin (tai no kylkikiinnityksellä laitettiin laituriin) Korvensaareen. Muuten ihan kiva paikka, mutta levoton koska väylä meni ihan vierestä. Poika meni uimaan, mies meni grillille. Syötiin, miesväki ui ja minä nautin auringosta.

Jatkettiin matkaa. Oltiin jo etukäteen nähty, että reitille osuu tosi matala silta. Sepä oli paitsi matala, myös todella kapea. Tuntui kuin vesirännissä oltais menty. Ohjailtiin tönimällä seinistä. Aika hauskaa oikeastaan!

Matkan jännittävin vaihe oli kuitenkin vielä edessä. Juuri ennen määränpäähän pääsyä törmättiin nimittäin poliisiveneeseen. Tai ei nyt ihan kirjaimellisesti onneksi törmätty, mutta tuli vastaan ja mies pääsi puhaltamaan. Tarkistivat rekisteröintitodistuksen, sammuttimen ja liivit. Kysyin kauniisti lupaa ottaa kuvan.

Hurjien tapahtumien jälkeen oli vielä rantautumisprojekti. Nyt sitten oikeasti ankkuriin. Kaksi ensimmäistä kertaa meni pieleen. Ankkuri vaan raapi kalliota. Kolmannella kerralla pudotettiin niin pitkälle, kuin pystyttiin. Ja johan pysyi! Oli pieni haaste irroittaa se seuraavana aamuna. Oltiin siis saavuttu yöpymispaikaan. Jälleen kerran Jantisaarelle, josta on tullut ihan meidän lempipaikka!

Yllättäen poika pulahti uimaan. Minä pistin kahviveden kuumenemaan ja mies lähti nuotiopaikalle. Aivan ylettömän ihana kesäilta aiheutti erikoisen ongelman. Nukkumaanmenoa piti venyttää, että ilma viileni mukavaan nukkumalämpöön.

Sunnuntaina pysähdyttiin vielä Savisalon hiekkarannalle, että poika pääsi uimaan. Alkuiltapäivästä siistittiin Tempo ja pakkailtiin auto. Edessä on melkein kolmen viikon tauko veneilyyn, kun lähdetään Espanjan lämpöön. Sitä onkin odotettu: "äiti, ihanaa kun kohta ollaan Espanjassa. Sitten pääsee sentään tarpeeks uimaan!"

Jos aika alkaa uima-altaan reunalla käydä pitkäksi, ehkä tänne eksyy joku españa-päivityskin...

Kesä kuivaa minkä kastaa... tai sitten ei.

Veneily olisi tietysti mukavinta sellaisessa reilun parinkymmenen asteen aurinkoisessa kesäkelissä. Mutta jos sitä jäisi odottelemaan, pääsisi veneelle noin kerran kesässä. Ja samaan viikonloppuun osuisi sitten kuitenkin se kesän ainoa sukujuhla. Siksi siis veneilemään lähdetään vähän kurjemmallakin säällä. Pakko tosin tunnustaa, että nyt kyllä vähän hirvitti lähteä, kun vettä ryöppysi taivaalta ja Saimaalle annettiin varoituksia kovasta tuulesta. Mutta kun vene on hankittu, niin ei kai me kotisohvalla kökötetä viikonloppua.

Päästiin satamaan ja satoi vettä. Olin nokkelana flikkana hankkinut sadeviitat tällaisia ilmoja varten. Olin myös nokkelana flikkana jättänyt ne veneeseen odottamaan näitä ilmoja. Että melko märkiä oltiin siinä vaiheessa, kun veneeseen päästiin.

Lähdettiin liikkeelle ja satoi vettä. Mutta koska tuuli ei ollut kovin kova, matkanteko oli ihan mukavaa. Ensimmäiset kymmenen minuuttia tosin mentiin melko sokkona, kun ikkunat oli aivan huurussa. Raotettiin vähän kuomun vetoketjuja ja kurkittiin sitten sieltä.

Rantauduttiin Jantinsaareen ja satoi vettä. En muista olenko maininnut asiasta, mutta olen melko herkästi matkapahoinvoiva. Siksi odotin lievällä kauhulla ensimmäisiä veneilykertoja, varsinkin aallokossa menoa, mutta veneessä on aina tuntunut ihan mukavalta. Jopa sinä hirveänä yönä, kun aallot hakkasivat veneen perään. Mutta nyt aallot keikuttivatkin sivusta. Ja koska oltiin kiinni ankkurilla, eikä laiturissa, vene pääsi heijaamaan oikein kunnolla. Ei ollut hyvä. Ei ollenkaan hyvä. Päässä tuntui. Vatsassa tuntui vielä enemmän. Viiden minuutin kuluttua ilmeisesti muutuin sen verran vihreäksi, että mies ehdotti paikan vaihtoa.

Siirryttiin Otrasaareen kiinni laituriin ja satoi vettä. Aivan hurjan kaunis pikkuinen saari, jolle on ehdottomasti annettava toinen mahdollisuus kuivemmalla kelillä! Nätti pieni hiekkarantakin, jonka uimaominaisuuden poika tietysti, säästä huolimatta, testasi.

Mies sytytti nuotion ja satoi vettä. Nuotio ei jostain kumman syystä oikein palanut roihuten, joten jätettiin makkaran paisto väliin ja siirryttiin veneeseen seuraamaan futismatsia. Onneksi kahviveden saa keitettyä sisätiloissa!

Mentiin nukkumaan ja satoi vettä. Mietin, että kuinka vedenpitävä kuomu loppujen lopuksi on. Mies nukahti, kuten aina, noin minuutin sisään. Jäätiin pojan kanssa hakemaan unta. Siinä kylki kyljessä hämärän hyssyssä pötkötellessä, veneen kevyesti keinutellessa, oli hyvä puhua tärkeitä asioita. "Äiti, arvaa mitä! Mä maistoin äsken korvavaikkua!"

Herättiin ja satoi vettä. Edellisenä päivänä kastuneet kengät olivat edelleen märät. Ne vaatteet, jotka vielä eilen olivat kuivia, olivat nyt nihkeän kosteita.

Oli siellä toinenkin perhe retkellä!

Syötiin aamupalaa ja satoi vettä. Päätettiin odotella pari tuntia ja katsella josko sää parantuisi. Ei parantunut, sade lähinnä yltyi. Raja se on meidänkin sitkeydellä. Päätettiin luovuttaa.

Lähdettiin veneellä kohti kotisatamaa ja satoi vettä. Taas mentiin alkumatka ikkunat huurussa. Nyt oli sen verran kapeampaa väylää, että minä istuin ikkunan luona ja kuivasin hektisesti. Päästiin kanavat kunnialla ja loppumatkasta melkein jo nähtiinkin jotain.

Päästiin laituriin ja satoi vettä. Nyt sain polleana laittaa sadeviitan päälleni. Koska vaatteet olivat jo valmiiksi suhteellisen kosteita, hyöty oli hieman nimellinen.

Saatiin auto pakattua, käännyttiin nelostielle ja sade loppui.

Hammasharja merihädässä

Istuttiin perjantai-iltapäivän mökkiruuhkassa nelostiellä ja pohdittiin, että onko tässä nyt mitään järkeä. Ärsyyntymiskäyrä nousi kohti auton kattoa ja rentouttava veneilyviikonloppu alkoi vaikuttaa kaikelta muulta.

Päästiin veneeseen ja vesille. Aurinko paistoi, järven pinta oli aivan tyyni ja vene liukui eteenpäin tasaisesti. Vene tuntui jo ihan tutulta, kotoisalta ja omalta. Kaikki ärtymys valui pois ja oikein tunsi miten stressitaso laski. Oli tässä sittenkin joku idea taustalla!

Valitettavasti sää ei viikonloppua suosinut. Suomen kesä on siitä mukava, että kuumuuteen läkähtymistä ei juuri tarvitse pelätä. Lämpötila käväisi kerran jopa viidessätoista, mutta pääasiassa oltiin juuri ja juuri kymmenen paremmalla puolella. Yöllä oli alimmillaan 1,1. Että huh hellettä...

Yllättävä onnettomuuskin tapahtui. Pakkaamisen perusperiaate on aina, että enemmän on enemmän. Siksi mukana on reilusti lämmintä vaatetta, riittävästi varavaatteita (vesi ympärillä, aina joltain jotain kastuu!), laastareita ja särkylääkettä. Ja tietysti riittävästi juomavettä ja ruokaa. Mutta niin se vaan on myönnettävä, että kaikkeen en sittenkään osannut varautua.

Perjantaina oltiin yöpuulle menossa ja iltapuuhissa. Pestiin pojan kanssa laiturilla hampaita. Olin juuri ehtinyt laittaa harjan suuhun, kun se päätti, täysin yllättäen ja varoittamatta, lähteä omille teilleen. Lipesi kädestä, sinkosi päin veneen kylkeä, pomppasi laiturille ja siitä veteen. Ja painui saman tien kuin kivi pohjaan! Poika nauroi niin makeasti, että meinasi hammastahnat mennä väärään kurkkuun. Kaikkia ei naurattanut ihan yhtä paljon... arvatkaa onko kiva pestä hampaat etusormen avulla!!

Ihania pysähdyspaikkoja on kyllä löytynyt joka reissulla! Ja aivan upeaa, että löytyy siistit vessat ja nuotiopaikat lähes jokaisesta luonnonsatamasta!

Suuri seikkailuretki osa 2

Veneessä nukkumisessa on se huono (tai hyvä, katsantokannasta riippuen) puoli, että ulkopuolinen äänimaailma ei anna minkäänlaista vinkkiä siitä mitä kello on. Niinpä havahduin siitä horroksesta, johon puolen yön aikaan vihdoin olin vaipunut ja olin melko varma, että kello on noin kuusi. Aallot hakkasivat edelleen veneen perään täysin epätahtisesti. Tuli mieleen porilaisten marssin patarummut, joten ääni ei ollut millään muotoa nukuttava, vaan erittäin ärsyttävä. Ajattelin huojentuneena, että hetken kun tätä jaksaa kuunnella, niin varmaan alkaa miesväkikin heräillä. Sitten katsoin kelloa. Se oli kaksi...

Aamu valkeni ihan yhtä tuulisena, kuin edellinen päivä. Tai saattoi se olla aavistuksen tuulisempikin. Ja kun oli jo yö siitä kärsitty, haluttiin aloittaa uusi päivä positiivisemmin. Siksi päätettiin, että aamupala syödään mukavammassa paikassa ja lähdettiin liikkeelle. Ei kuulkaa ole tungosta vesillä sunnuntaiaamuna klo 7.30! Rauhallista oli, kaikki muu paitsi veden pinta, joten rauhallisesti ajeltiin mekin. Oltiin jo tutuilla vesillä ja kohta löytyikin hyvä pysähdyspaikka. Pieni, kaunis Jantinsaari.

Ja taas saatiin uusi kokemus. Saaressa ei nimittäin ollut laituria, joten rantautuminen piti tehdä ankkurin avulla. Nythän on niin, että veneen mukana tuli pieni naara-ankkuri, joka heti todettiin riittämättömäksi. Uusi, tukeva ankkuri oli siksi hetimiten hankittu. Sen rasitteena tuona rantautumisen hetkenä oli vain se, että siitä puuttui köysi. En tiedä kuinka paljon tiedätte ankkureista, mutta voin kertoa, että ilman köyttä niiden hyötysuhde on melko pieni. Jouduttiin siis turvautumaan vanhaan pieneen ankkuriin. Miehen hommaksi jäi heittää ankkuri. Minä taas olin keulassa valmiina hyppäämään kalliolle. Nyt sitä odottaisi kommelluksia, mutta ei, kaikki sujui hienosti! No ankkuri piti heittää kahdesti, mutta se oli ihan vain ankkurin surkeutta. Niin me oltiin hienosti kiinni rannassa, saaren suojaisalla puolella, jossa vain pieni vire puhalsi veden pinnalla. (Joo, olishan sitä voinut tännekin tulla yöksi...)

Laitoin veden kiehumaan ja mittasin murukahvin mukiin. Purkissa sanottiin, että kaksi lusikallista per kuppi. Laitoin neljä. Herätti. Mies sytytti nuotion. Joku miehinen tarve päästä tulen ääreen. Aamupalan jälkeen kierrettiin saari (ei ollut kovin rasittavaa, kun oli sellainen futiskentän kokoinen) ja tiskattiin tiskit (ei ollut sekään kovin rasittavaa, kun pistin pojan hommiin). Istuskeltiin siinä veneessä auringosta nauttien, kun kallio alkoi hieman tunkeilevasti lähestyä veneen kylkeä. Että ei se sitten ihan pitänytkään loppuun asti, se ankkuri.

Taivaalle alkoi kerääntyä sen verran uhkaavia pilviä, että katsottiin paremmaksi pikkuhiljaa suunnata kohti kotisatamaa. Pysähdyttiin vielä kerran vähän ennen satamaa, ettei nyt ihan liian nopeasti reissu loppunut. Tällä kertaa mennä tömäytettiin hiekalle. Homma meni melkein putkeen. Arvioin vaan omat ponnistusvoimani huikeasti yläkanttiin ja se minkä oli tarkoitus olla sulava hyppy rannalle, olikin onneton molskahdus rantaveteen. No siitä selvittiin hiukka kolhiintuneella itsetunnolla ja märillä lahkeilla (kengät olin sentään jättänyt jalasta).

Pidettiin pieni siesta ja poika kävi jälleen uimassa. Sitten suunnattiin bensiksen kautta satamaan. Sinne se taas jäi Tempo odotelemaan ensi viikonloppua. Oli saanut kaverin viereiseen laituriin, että ei ihan yksin tarvinnut jäädä.

Kaikesta kylmyydestä, tuulesta, nukkumattomuudesta ja muista kommelluksista huolimatta: reissu oli mahtava!

Suuri seikkailuretki osa 1

Lähdön aamu koitti. Pyörähdettiin pojan kanssa koululla hakemassa todistus ja jätski. Mies pyörähti Biltemassa hakemassa lepuuttajan klipsit ja pesuvadin. Kohdattiin kotona ja verrattiin saaliita. Todistus todettiin loistavaksi, jätski "tyttöjen laaduksi" (jouti pakkaseen), klipsit muovisiksi ja pesuvati asiaan sopivaksi. Sitten lähdettiin matkaan.

Autossa oli hyvin tilaa, mikä sai pienen paniikin vallassa epäilemään, että jotain elintärkeää oli unohtunut. Oli sentään suunnitelmissa olla yön yli. Onnistuisiko se ilman täyttä autolastillista tavaraa??

Tempo odotteli venevalkamassa. Jostain syystä tavarat moninkertaistuivat matkalla autosta veneeseen. Kaikki saatiin kuitenkin lopulta mahtumaan kyytiin ja mekin sovittiin vielä sekaan. Ja Tempo oli myötämielinen ja pärähti heti käyntiin.

Pyörähdettiin mökillä kiinnittämässä pöytä jalkaan ja sitten suunnattiin kohti seikkailua. Helteet olivat yön aikana hävinneet kuin tuhka tuuleen. Tuuli kävi pohjoisesta ja oli sekä kylmä että melko navakka. Aina kun osuttiin isommalle ulapalle, saatiin erittäin autenttinen kokemus siitä miltä tuntuu vatkattavista kananmunista.

Mies joutui hoitamaan suurimman osan ajohommista. Minähän ajan kyllä oikein mielelläni, mutta oli sen verran reipas tuuli, että annoin nyt tällä kertaa miehen ajella. Jännä paikka oli, kun mentiin lossireitin poikki. Lossi tosin olla möllötti toisella rannalla, että ei se nyt ihan läheltä piti -tilanne ollut. Mutta silti! Tosin ehkä eniten sydämentykytystä saatiin, kun mentiin tämän sillan alta (mutta jäihän siihen ainakin 5 senttiä väliä!):

Pysähdyttiin Karihiekan luonnonsatamaan, joka oli aivan ihana paikka. Pitkä hiekkaranta, huikeat kalliot ja hyvät grillailumahdollisuudet. Poika ryhtyi kahlailemaan ja eipä aikaakaan, kun päätti mennä uimaan. No mikäs siinä, johan ne jäät oli lähteneet! Notskeiltiin myös makkarat. Oltais ehkä jääty yöksikin, mutta paikalle ilmestyi toinen vene. Haluttiin olla ensimmäinen yö ihan omassa rauhassa, joten lähdettiin etsimään toista satamaa.

Löytyi helposti. Jo tunnin ajelun ja neljän turhan yrityksen jälkeen viides oli vailla väkeä. Ensimmäinen yö vieraassa satamassa meni hienosti. Jos ei oteta lukuun sitä, että ei juuri saatu nukuttua. Yön aikana ymmärrettiin miksi kukaan muu ei ollut paikkaa valinnut. Se perkuleen pohjoistuuli puhalsi siihen suoraan. "Kyllä tuuli tyyntyy yöksi" ajateltiin, kun rantauduttiin. Ei tyyntynyt. Piti välillä pienen hengähdystauon ja jatkoi sitten ihan kuin kiusallaan vähän kovempana.

Itsetehdyt, hienot uudet pimennysverhot sopivat ikkunoihin aivan sentilleen. Niiden ainoa pieni miinus oli, että eivät pimentäneet yhtään. Ja tämä voi tulla yllätyksenä, mutta Suomen suviyö on melko valoisa! Yö meni siis enemmän ja vähemmän valvoessa. Paitsi pojalla, joka nukkui kuin tukki. Pääasiallisesti minun puolellani.

Pirteinä valmistauduttiin seuraavaan seikkailupäivään!

Paljon(ko) tavaraa tarvitaan

Päätettiin että nyt on aika. Seisoa vihdoin omilla jaloilla (tai joku vastaava vähän vetisempi kielikuva) ja lähteä mökin turvasataman helmoista ulos vaaralliseen maailmaan. Purjehtia (tai siis eihän me moottoriveneellä purjehdita... moottorehtia?) kohti suurta tuntematonta. Kansankielellä ilmaistuna, aiotaan veneillä johonkin luonnonsatamaan ja olla siellä yötä. Aivan! Kokonainen yö luonnon armoilla!! Kertakaikkisen hurjaa ja uskaliasta!

Poika oli nostanut kaukoputken esiin ja ajattelin jo, että tarkoitus on suunnistaa tähtien avulla. Mutta olikin vain ollut touhujen tiellä (joten toki miehisellä logiikalla vähiten häiritsevä paikka oli keskellä olohuonetta...). Ihan nykyaikaisten teknisten vempainten avulla mennään eteenpäin. Mies näytti suunnittelemansa reitin navigaattorista. Näytti vähän huonosti täytetyltä ilmapallolta. Mutta hyvä se varmasti on.

Jotta reissun päällä saadaan syötyä muutakin kuin grillimakkaraa, piti hankkia kokkausväline. Lähdin Ikeaan paistinpannuostoksille. Tulin takaisin kahden ison kassin kanssa. Mies vilkaisi kasseja ja tuumasi kuivasti, että taitaa olla parempi alkaa katsella isompaa venettä.

Mutta seikkailuretkelle pitää varustautua! Henkisesti ja tavarapaljouden muodossa (sitä paitsi, kyllä sitä tavarapaljoutta vähän tulee karsittua. Ainakin se yksi tuikitärkeä tavara tulee jätettyä matkasta). Lauantaita odotellessa!!

Tempo

Vene sai nimen. Pitkän pohdinnan jälkeen. Oli iltalukemisena Ylismaan Gregor, joten sieltä se nimikin löytyi. Ehdokkaita oli muutama. Ensin poika ehdotti Turmaa. Nimi kuulosti hieman uhkaavalta veneelle. Sitäpaitsi tyyppi on kirjassa verenhimoinen ja hullu rotta. Hylättiin.
Sitten käytiin läpi muita: Luna (tylsä), Nike (just do it), Raasto (okei, tää oltais pojan kanssa hyväksytty, koska hahmo oli meidän suosikki, mutta miehen naama meni kurttuun), Foto Glow-Glow (no ei oikeesti!!) ja Zap (tuli mieleen särkylääke).

Lopulta päädyttiin yhteistuumin Tempoon. Nimi kuvaa jotenkin hienosti meidän veneen tasaista menoa. Sitäpaitsi Tempo on hahmona kiltti, avulias ja luotettava. Okei, on se myös jättiläistorakka, mutta hei nobody's perfect!

Pidetiin juhlallinen nimenantoseremonia. Kastettiin oikein shampanjalla. Tai no, se mitään shampanjaa ollut vaan cavaa. Eikä me sitä kylkeen raaskittu mäsäyttää. Harakoille hyvä juoma. Olis sitäpaitsi luultavasti tullut vaan lommo Tempon kylkeen. Ja ehkä sen juhlavuuden kanssakin oli vähän niin ja näin. Minä kuvasin, sisko piteli pulloa, poika heitti virveliä ja miehet oli missä lie. Mutta kaikki päättyi skoolaukseen, joten ei valittamista!

Reissutauko - viikonloppu Köpiksessä

Veneilyssä parin viikonlopun tauko, kun on muuta ohjelmaa. Ennen veneen ostoa sovittuja tietysti. Eihän me nyt muuten oltais mitään niin tyhmää tehty kuin keksitty jotain muuta ohjelmaa kuin veneilyä!

Vietettiin viikonloppu Kööpenhaminassa. Hieno paikka. Paljon vettä. Käytiin sightseeing risteilyllä. Kyllä olikin katsottavaa. Veneitä kanavat täynnä! Oli yks melkein samanlainen kuin meilläkin! Juu oli siellä joku tyttö kiven päällä istuskelemassa. Pyöri hirveästi japanilaisia turisteja ympärillä kuvaamassa. Tuntui tunkeilevalta. Oli sentään melkein alasti.

Löydettiin kivan näköinen paatti, mutta ei ollut kaupan. Kuningatar halusi vielä käyttää.

Lauantaina katseltiin hotellihuoneessa Suomen lätkämatsi. Kuuntelin selostusta ja ajattelin, että nopeasti se on tanska tullut tutuksi, kun ymmärrän näin paljon. Olikin ruotsin kanava.

Tivoli piti tietysti käydä katsomassa. Vuoristorataan, sanoivat miehet. Juu, menkää ihmeessä, minä sanoin. Pakottivatkin mukaan. Hirveä laite! Oli sitten laitettu kamera yhteen laskuun. Kuvat kioskissa ulkopuolella. Istuin vaunussa yksin. Kuvassa vain minä. Tiedättekö Muncin maalauksen Huuto...

Luontoilta

Sitä kuvittelee, että ihan jo koulut asiallisin numeroin läpikäyneenä, luonnontieto olisi melko hyvin hallussa. Että kun lapsi tulee luo ja kysyy "äiti, mikä toi kasvi/ lintu/ eläin on?", vastaus tulis kuin apteekin hyllyltä. Nyt vaan on käynyt ilmi, että apteekin hyllyt on aika tyhjät. Löytyy pari perusrasvaa, jokunen särkylääke ja paketti laastaria...

Kaikenlaista tunnistettavaa nimittäin mökillä/ veneillessä löytyy! Yhtenä iltana ryhdyttiin bongaamaan lintuja. Varsin polleana tunnistettiin joutsen, kuikka ja käki. Yksi vedessä uiva lintupariskunta tunnistettiin 100% varmuudella vesilinnuiksi. Sen tarkempaan ei pystytty, joten  käännyttiin aina yhtä luotettavan googlen puoleen. Selattiin nettiä monta pitkää minuuttia. Oltiin lopulta tunnistavinamme isokoskeloiksi, vaikka rouvan kampaus oli vähän toinen. Mutta saattoihan se olla kampaajalta tulossa... Sitten oli vielä yksi pieni ilmalintu (virallista lintubongaustermistöä käyttääkseni), joka oli ehkä kiuru tai vielä varmemmin ei...  Lintukirja matkaan seuraavalle reissulle!

Mielenkiintoisin tuttavuus lienee majava, joka ilmeisesti asustaa vastarannalla. Miehet on saaneet ihan näköhavainnonkin, me muut todistettu vaan hurjaa hännällä läiskyttelyä. Toivottavasti vielä onnistuttais näkemäänkin! Ei niin ihana oli sen sijaan ensin hiireksi luultu, sittemmin googlen avulla metsämyyräksi päätelty vipeltäjä joka on ilmeisesti majoittunut lautakasan alle. Yllätti naisten rauhaisan ikkunanpesuhetken ulkona, ilmestymällä terrasin alta poikanen suussa.

Penkillä seistiin jo valmiiksi ikkunanpesua varten. EI kiivetty karkuun!

Poika yritti päästä harjoittelemaan kalalajien tunnistusta virvelöimällä ahkerasti. Haaveili kalastavansa itselleen lemmikkikalan, mutta ei ikävä kyllä onnistunut onkimaan kuin parinkymmenen denierin sukan... Hyvä niin, yritin lohduttaa,  on paljon vaivattomampi lemmikki!