keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Suuri seikkailuretki osa 2

Veneessä nukkumisessa on se huono (tai hyvä, katsantokannasta riippuen) puoli, että ulkopuolinen äänimaailma ei anna minkäänlaista vinkkiä siitä mitä kello on. Niinpä havahduin siitä horroksesta, johon puolen yön aikaan vihdoin olin vaipunut ja olin melko varma, että kello on noin kuusi. Aallot hakkasivat edelleen veneen perään täysin epätahtisesti. Tuli mieleen porilaisten marssin patarummut, joten ääni ei ollut millään muotoa nukuttava, vaan erittäin ärsyttävä. Ajattelin huojentuneena, että hetken kun tätä jaksaa kuunnella, niin varmaan alkaa miesväkikin heräillä. Sitten katsoin kelloa. Se oli kaksi...

Aamu valkeni ihan yhtä tuulisena, kuin edellinen päivä. Tai saattoi se olla aavistuksen tuulisempikin. Ja kun oli jo yö siitä kärsitty, haluttiin aloittaa uusi päivä positiivisemmin. Siksi päätettiin, että aamupala syödään mukavammassa paikassa ja lähdettiin liikkeelle. Ei kuulkaa ole tungosta vesillä sunnuntaiaamuna klo 7.30! Rauhallista oli, kaikki muu paitsi veden pinta, joten rauhallisesti ajeltiin mekin. Oltiin jo tutuilla vesillä ja kohta löytyikin hyvä pysähdyspaikka. Pieni, kaunis Jantinsaari.


Ja taas saatiin uusi kokemus. Saaressa ei nimittäin ollut laituria, joten rantautuminen piti tehdä ankkurin avulla. Nythän on niin, että veneen mukana tuli pieni naara-ankkuri, joka heti todettiin riittämättömäksi. Uusi, tukeva ankkuri oli siksi hetimiten hankittu. Sen rasitteena tuona rantautumisen hetkenä oli vain se, että siitä puuttui köysi. En tiedä kuinka paljon tiedätte ankkureista, mutta voin kertoa, että ilman köyttä niiden hyötysuhde on melko pieni. Jouduttiin siis turvautumaan vanhaan pieneen ankkuriin. Miehen hommaksi jäi heittää ankkuri. Minä taas olin keulassa valmiina hyppäämään kalliolle. Nyt sitä odottaisi kommelluksia, mutta ei, kaikki sujui hienosti! No ankkuri piti heittää kahdesti, mutta se oli ihan vain ankkurin surkeutta. Niin me oltiin hienosti kiinni rannassa, saaren suojaisalla puolella, jossa vain pieni vire puhalsi veden pinnalla. (Joo, olishan sitä voinut tännekin tulla yöksi...)


Laitoin veden kiehumaan ja mittasin murukahvin mukiin. Purkissa sanottiin, että kaksi lusikallista per kuppi. Laitoin neljä. Herätti. Mies sytytti nuotion. Joku miehinen tarve päästä tulen ääreen. Aamupalan jälkeen kierrettiin saari (ei ollut kovin rasittavaa, kun oli sellainen futiskentän kokoinen) ja tiskattiin tiskit (ei ollut sekään kovin rasittavaa, kun pistin pojan hommiin). Istuskeltiin siinä veneessä auringosta nauttien, kun kallio alkoi hieman tunkeilevasti lähestyä veneen kylkeä. Että ei se sitten ihan pitänytkään loppuun asti, se ankkuri.


Taivaalle alkoi kerääntyä sen verran uhkaavia pilviä, että katsottiin paremmaksi pikkuhiljaa suunnata kohti kotisatamaa. Pysähdyttiin vielä kerran vähän ennen satamaa, ettei nyt ihan liian nopeasti reissu loppunut. Tällä kertaa mennä tömäytettiin hiekalle. Homma meni melkein putkeen. Arvioin vaan omat ponnistusvoimani huikeasti yläkanttiin ja se minkä oli tarkoitus olla sulava hyppy rannalle, olikin onneton molskahdus rantaveteen. No siitä selvittiin hiukka kolhiintuneella itsetunnolla ja märillä lahkeilla (kengät olin sentään jättänyt jalasta).


Pidettiin pieni siesta ja poika kävi jälleen uimassa. Sitten suunnattiin bensiksen kautta satamaan. Sinne se taas jäi Tempo odotelemaan ensi viikonloppua. Oli saanut kaverin viereiseen laituriin, että ei ihan yksin tarvinnut jäädä.

Kaikesta kylmyydestä, tuulesta, nukkumattomuudesta ja muista kommelluksista huolimatta: reissu oli mahtava!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti