Eteenpäin (tai taaksepäin, miten sen nyt ottaa...)

No niin, koska ei todellakaan enää olla Jurmossa (vaikka se upea paikka onkin, niin ei siellä kyllä kovin kauaa jaksaisi) niin tarina jatkukoon.

Bodö

Seuraavana päivänä oli vain pikku hyppäys Bodön satamaan. Oltiin talvella venemessuilla luvattu paikan pitäjälle siellä tulla käymään, vaikkei satama pojan tärkeintä kriteeriä eli sähköä vielä tänä vuonna tarjonnutkaan. Bodö on siis valittu vuoden 2019 vierassatamaksi ja käynnin perusteella voidaan todeta, että aivan syystä! Todella viehättävä miljöö, kaikki tarpeellinen (loistava ruoka!!) ja kaiken kruununa kanoja lampsimassa ihan vapaana. Luontopolku, joka täälläkin kierretiin, oli alussa hyttysviidakko, mutta vaiva palkittiin lopussa huikeilla maisemilla.

Kallioilta näkyi Jurmoon ja, oikein hyvällä näkökyvyllä  (miehen, ei meidän muiden lievästi likinäköisten) Utöseen asti

Bodöstä suunnistettiin Kasnäsiin, vaikka se olikin meille tuttu satama. Mutta hylättiin uuden sataman käytäntö, koska merivesi oli edelleen hyytävää ja uimaan oli halu. Kylpylää oli uudistettu sitten viime kesän ja ulkoaltaiden myötä siitä olikin tullut todella hintansa väärti! Kasnäsissä päästiin myös pesemään pyykkiä. Onneksi, sillä pyykkipussissa alkoi olla enemmistö mukana olevista vaatteista.

Aikamoiselle näköalapaikalle oli kotka pesän laittanut

Kasnäsistä purjehdittiin sitkeästi kapeikotkin aivan myötäisessä Hankoon. Tuulet on aikalailla rauhoittuneet. Matkalla nähtiin kahteen otteeseen merikotka. Ensin yksi pesässä loiston päällä ja myöhemmin toinen pienellä luodolla. Purjehtiessa yksi upeimmista asioista on se, kuinka lähelle luontoa pääsee. Kun tullaan ilman moottoria, niin useimmat eläimet, hylkeet esimerkiksi, päästää paljon lähemmäs.

Hangossa luontopolun korvikkeena käveltiin hiidenkirnulle. Viime vuonnahan matka tyssäsi kyyhyn, joka hävyttömästi loikoili polun vieressä. Tänä vuonna päätettiin uskaltautua etenemään, käärmeitä tai ei. Yhtään ei nähty, joten joka niitä ei ollut tai sitten olivat sen verta kohteliaita, että pysyttelivät piilossa.

Hangon ilta

Hangossa tehtiin tiukka tilannekatsaus ja todettiin, että nyt riittää länsi. Nokka kohti itää! Vaikea sanoa, mikä sai kyllästymään lännen satamiin, mutta kaikkien yhteinen fiilis oli, että nyt jotain muuta. Matkahan on sujunut ihan loistavasti kaikin puolin. Minä olen nauttinut purjehtimisesta, poika on ollut supertyytyväinen teini, ei yhtään kertaa kysynyt "koska mennään kotiin", vaan on jopa ollut kannella purjehtimassa ja aina innolla mukana kaikessa (ihan outoa, mutta mahtavaa!) Ja mies, no ei tarvinne sanoa; meri, vene, purjehditaan...

Hangosta lähtiessä päätettiin ottaa tähtäimeksi kunnianhimoisesti Lähteelä, mutta ihan niin pitkälle ei päästy. Keli oli kevyttä ja eteneminen hidasta, kun vielä vastaiseen vendaillen mentiin. Siinä kun rauhassa edettiin, niin mies rupesi kaivelemaan pelastusrenkaan kyljessä olevaa pientä pussukkaa. Ihmettelin, että mikä on homman nimi? "Sinne meni äsken iso hämähäkki, mihinköhän se nyt hävis?"
Ei todellaakaan se mitä haluat kuulla keskellä merta!! 😱

Mikälie tämä alus oli, mutta teki erikoisimmat aallot mitä ollaan koskaan koettu. Ensin yksi aivan valtava, siis todella jättimäinen ja loiva, kuin oltais kuoppaan upottu. Sitten pari pientä ja terävää. Ja sitten täys pläkä.

Otettiin lounasstoppi Jussarössä ja hetki pohdittiin jopa siellä yöpymistä, mutta jatkettiin kuitenkin matkaa. Lopulta päädyttiin Elisaareen, jossa oltiin niin myöhään, ettei harmi kyllä ehditty lainkaan luontopolulle.

Rauhallista oli Elisaaressa, niin satamassa, kuin muutenkin.

Aamulla anivarhain taas matkaan, koska nyt oli tarkoitus mennä Suomenlinnan kauppastopin kautta oman seuran saareen Långöhön, Sipooseen asti. 60 mailia puskettavaksi päivän aikana.

Vaikka siis olen muuttunut maakravusta huomattavasti kohti Kippari Kallea (näkisitte vaan meikäläusen hauiksen kaiken tämän vinssin vääntämisen jälkeen 💪), niin Porkkalanselkä aiheutti ennakkoon kuitenkin pienen jännityksen. No tällä kertaa täydellisen turhaan. Se ei olisi voinut paljon pläkämpi olla. Moottorilla mentiin viittä vaille yli. Viittä vaille siksi, että ihan lopussa tuuli nousi sen verran, että otettiin purjeet ylös. Tuli takaa, joten kovin hurjaa ei edelleenkään ollut. Päästiin kuitenkin purjein etenemään ja kun lähdettiin väylältä ulos avomerelle, niin saatiin ihan hyvät tuulet vauhdittamaan.

Tässä hurja ja pelottava Porkkalaselkä

Niiden tuulien mukana tuli ikävä kyllä myös aallot. Ja ihan kunnon kokoiset aallot olikin. Ensin poika tuli kannelle, kun alkoi voida huonosti ja hiukka myöhemmin minä jouduin nojailemaan laidalla, kun vatsa alkoi tuntua erittäin epävakaalta. Oltiin hylätty laastarit, kun ei moneen päivään ollut pahoja tuulia/ aallokkoja ollu. Ei parhaita päätöksiä.

Olo helpotti, kun päästiin lähemmäs Helsinkiä ja saarten suojiin. Suokissa tehtiin varsin huikea parkkeeraus kaupan laituriin, joka oli a) erittäin lähellä siltaa ja b) erittäin pyörteisessä ja vellovassa kohdassa. Hetken jo vaikutti siltä, että ollaan päin ikävän lujan näköistä kivisillan jalkaa. Ei oltu. Päästiin superpikaisen kauppakäynnin jälkeen jatkamaan matkaa kaikki, vene ja miehistö, kolhiintumattomina.

Puoli yhdeksän aikaan oltiin vihdoin perillä ja ihanuuksien ihanuus, päästiin vielä saunaankin. Tänne parkkiin pariksi yöksi ja keräämään voimia Idän valloitukseen.

Pitkän päivän jälkeen levollisena laiturissa

P.s. Hämähäkkiä ei ikinä löytynyt. Mies väittää sen pudonneen mereen, itse tarkistan nykyään sängyn aina iltaisin! 🕷

Matka jatkuu...

Tässä on nyt lähes kaksi viikkoa purjehdittu niin, että gasti on ollut aivan rättipoikkipuhki, kun on päästy satamaan. Ei ole paljon blogia jaksanut näpytellä... nyt vihdoin aikaa kirjoittamiseen, joten tässä osa yks kuluneesta reissusta:

On siis tuullut ihan kiitettävästi, keskituuli lienee jotain kuuden luokkaa. Ja se merkitsee sitä, että vaikka meikäläisestä onkin kaikkien yllätykseksi kuoriutunut varsin merikelpoinen, niin hommaa piisaa. Saa vääntää vinssiä urakalla ja kiskoa levangin köysiä, niin että kasivarren lihakset on niin hapoilla, ettei hiuksia jaksa harjata. Joka nyt ei sinällään haittaa yhtään, koska se on kuulkaa aivan sama miten hiukset on purjehtimaan lähtiessä. Kun purjeet on nostettu, kampausta on kahta mallia; kaikki hiukset tugettu pipon sisään tai poikeuksellisen lämpimänä purjehduspäivänä (eli noin kaksi kertaa tällä reissulla) hiukset lippiksen alla.

Huh hellettä

Ja jos oikea käsi on vinssaamisesta kipeä, niin vasen käsi sai tasapuolisuuden vuoksi kunnon tällin, kun kesken purjehduksen lähdin käymään sisällä ja astuin alimman portaan hutiin. Käsivarsi otti lähikontaktin oven alareunaan ja nyt on kaksi teevadin kokoista mustelmaa muistuttamassa, että varovaisesti veneessä!

Nauvosta purjehdittiin Lappoon. Ihan mukava purjehdus, mitä nyt alkumatkan sai koko ajan vahtia, ettei Ruotsinlaivat tai lossit jyrää yli. Ne tulee kuulkaa todella salakavalan hiljaa hengittämään niskaan.

Sieltä se taas tulee

Ja toinen perässä

Lappo oli varsin kaunis, rauhallinen satama. Hyvät palvelut ja pojan mielestä paras wieninleike ikinä! Pelattiin reissun ensimmäinen minigolfkierros ja kierrettiin luontopolku, joka alun hienojen maisemien jälkeen vaihtui sellaiseksi heinikossa rämpimiseksi, että punkkitarkastus tehtiin saman tien, kun veneelle päästiin. (Ei onneksi löytynyt yhtään 😅)

Lappoosta oli alkuperäinen suunnitelma lähteä Ahvenanmaan ympäri pohjoisen kautta. Mutta koska tuuliennuste näytti kovaa pohjoistuulta jatkuvaksi, ei viitsitty lähteä sinne keinumaan. Meillä on pojan kanssa Scopoderm-laastarien avulla melko hyvin pysynyt matkapahoinvointi poissa, mutta aina reipas aallokko vähän mahassa tuntuu.

Lähdettiin siis suoraan Maarianhaminaan. Länsisatamaan tällä kertaa, koska viime vuonna oltiin Itäsatamassa. Siinä tuli päivän purjehdukselle mittaa, 10 tuntia ja 52 mailia. Uni maittoi seuraavana yönä!

Miehellä on hinku vaihtaa vähän isompaan, joten katsastettiin tämä, kun sattui satamassa olemaan 😁

Maarianhaminan minigolf on hieno 👍

Maarianhaminassa vietetyn lepopäivän jälkeen jatkettiin matkaa Kökariin. Tällä kertaa Karlbyhyn. Oli ehkä rankin purjehdus tähän mennessä, koska tuuli oli todella puuskainen, oli pilvistä ja loppumatkan aallokko oli todella inhottavan isoa. Mutta siitäkin selvisin varsin kunniallisesti 👍

Karlbyhyn ajettaessa meinasi usko loppua, ettei mitään satamaa tulekaan, kun kapea ränni näytti päättyvän mökin rantaan. Mutta niin vaan se sieltä kulman takaa löytyi. Ja nyt oli ensimmäinen kerta, kun vähän jouduttiin jännäämään, että mahdutaanko. Onneksi oli loistava satamapalvelu ja heti opastettiin (lähes viimeiselle) vapaalle paikalle. Olikin todella suojaisa satama, eikä tosiaan oltu ainoita jotka sinne halusivat.

Näissä on kyllä joku järjestys

Karlby

Tähän asti on menty ihan uusia satamia, mutta nyt oli pakko tehdä poikkeus ja suunnata Jurmoon. Se on jäänyt niin lähtemättömästi mieleen, että oli pakko päästä sinne takaisin. Ja kyllä kannatti. Edelleen siinä paikassa on jotain käsittämättömän upeaa ja omalaatuista maagista tunnelmaa, jota ei ole missään muualla.

Jurmo ❤

Voiko olla kauniinpaa

Kommelluksia kerrakseen

Kesälomareissua nyt 4 päivää takana ja näihin päiviin on mahtunut sen verran kaikkea, että loppuloma voitais sitten ottaa jo ilman turhiä härdellejä. Tähän mennessä loman hallitsevin elementti on ehdottomasti ollut kova tuuli. Joten siinä suhteessa meno muistuttaa viime vuoden reissua.

Hanko on vaan niin ❤

Tiistaina lähdettiin Hangosta* varsin mukavassa kelissä, mutta jo iltapäivän puolelle tultaessa tuuli nousi puuskissa lähemmäs kymmentä. Purjeilla kuitenkin mentiin, tietysti. Ihan ensimmäiset kallistukset otti taas sydänalasta, mutta kyllä se juhannuksen taika kantoi. Vaikka varsinkin loppupuolella matkaa olikin aikamoista kylkimyyryä, niin hyvinhän meikäläinen purjehti ja hoiti gastin hommat. Siitä todisteena kaksi verille hiertynyttä sormea. Nyt ymmärrän miksi hanskat olis tarpeelliset!

Kesäinen purjehdusasu

Ensimmäinen stoppi oli Högsåran saari. Erittäin viehättävä pieni paikka, josta löytyi kaikki tarpeellinen. Onneksi olikin kiva satama, koska kovat tuulet pakottivat jäämään kahdeksi yöksi. Otettiin saunakin toisen päivän illalle ja miesväki kävi pulahtamassa meressä... vesi oli 14°, joten minä en edes harkinnut.

Poika antoi lampaille nimeksi Olga ja Paula 😄

Vähän rauhallisemmat lehmät

Keskiviikkona mies tsekkasi septin, kun tuntui että vessa jäi kovin haisemaan aina käynnin jälkeen. No eipä ihme, säiliö oli aivan täynnä. Siis ei melko täydehkö, vaan täynnä. Aivan täpösen täynnä. Mittari ei enää pidemmälle päässyt. Joten vessankäyttökielto voimaan. Sataman puuceet oli onneksi todella siistit ja hyvät, mutta oli se silti hieman hankalaa.

No kuitattiin se sillä, että ainahan reissussa pitää jotain sattua. Vaan eipä se jäänyt ainoaksi. Laitoin iltapalaksi kananmunia kiehumaan ja hetken päästä rupesin kuulostelemaan, että jopa nyt kestää veden lämpeneminen. Kestihän se, kun kaasu oli loppu, slut. Mutta ei hätiä mitiä, tottahan meillä oli varapullo. Mies kaivoi sen esiin, rikkoi sinetin ja vaihtoi vanhan tilalle. Mutta mitä ihmettä, edelleenkään ei kaasua. Siinä sitten renkutettiin ja venkutettiin pulloja. Kokeiltiin vanhaa uudestaan. Ei kaasua. Uutta taas tilalle. Ei pihahdustakaan. Nada. Zilch. None. Kaasua ei tullut.

Vähän siinä niitä pulloja heilutellessa alettiin ihmetellä, kun olivat ihan saman painoisia. Että oliko meille mahdollisesti myyty tyhjä pullo täytenä. No laitettiin toivo tähän ajatukseen, koska se oli helppo ratkaista hankkimalla uusi tilalle. Jos joku osa oli hajonnut, se olisi hankalampi juttu.

Toiset menee koneella, toiset purjein...

...ja tällä vauhdilla mentiin purjeilla ohi!

Torstaina siis varsin vauhdikas aikainen aamulähtö, koska ei mahdollisuutta aamukahviin. (Siis iiiihan koska vaan voisin kyllä lopettaa kahvin juomisen todellakin, en millään tavalla ole siihen koukussa,mutta siis oikeesti: ei aamukahvia!!😱) Suunnattiin kohti Paraisten porttia, jossa tietojen mukaan oli kauppa ja kaasupullojen vaihtomahdollisuus. (JA kahvila!!!) Saatiin uusi pullo ja luojan kiitos, kaasu toimi taas!

Matka jatkui hyvillä mielin (ja kahvimuki kädessä!) ja tarkoitus oli suunnata Seiliin, koska siellä piti olla septi ja saari vaikutti mielenkiintoiselta paikalta. No olisi voinut olla ihan mielenkiintoinen, mutta kun ei ollutkaan septiä ja tuuli (joka oli taas maltillisen aamun jälkeen koventunut hurjaksi) otti pahasti satamaan, niin jatkettiin matkaa Nauvoon. Hieman varuillaan, koska huhu kulkee, että se olisi kovin rauhaton paikka. Mutta mitä vielä, aivan ihana pikku kylä! Vähän niin kuin Hanko minikokoisena. Siellä oli myös septi, joten vessa saatiin tyhjäksi ja käyttöön. Nyt sitten vene kiinni laituriin ja rauhallisen loppuloman viettoon.

Nauvon beach bar

Paitsi että ei. Ei kahta kolmannetta. Laitettiin rantautumisen jälkeen paikkoja siistiksi kannella, kun mies alkoi ihmettelemään, että miksi ihmeessä etupurjeen nostinköydessä on niin paljon löysää... Tietenkin siksi, että köysi oli maston kärjessä katkennut. Onneksi etupurje ei ollut romahtanut alas kesken purjehduksen, koska se pysyi siellä kyllä vain jonkun omituisen ihmeen avulla. No mies korjasi nyt tilanteen pienellä vippaskonstilla, toisella nostimella ja jeesusteipillä, kuten kunnon McGyver ainakin. Toivotaan, että kestää.

Kaksi yhden hinnalla 

Josko nyt jo riittäisi kommellukset ja tyydyttäisi vain tuskailemaan näitä tuulilukemia. Ollaan nimittäin nyt oltu täälläkin kaksi yötä, koska tälle päivälle merelle annettiin ihan myrskyvaroitus. Ja voitte uskoa, että kaksi kahden yön stoppia peräperää on jo aika koettelemus miehelle, jonka mieli halajaa koko ajan merelle. Huomenna siis jo matkaan, vaikka tuuliennusteet eivät vieläkään ihan vähäiset ole. Keula kohti Ahvenanmaata, joka olisi tarkoitus kiertää.

*Matka alkoi Hangosta, koska mies kisapurjehti viikonloppuna sinne.

Juhannus 2019

Kolmas kerta toden sanoo. Tällä kertaa meidän stop and go-lähdöstä huolimatta ihan kaikki tarvittava oli mukana. Ja varsin kattava valikoima kaikkea täysin tarpeetontakin.

Ensimmäinen yöpyminen oli Onaksessa. Sinne mentiin melko yllättäen tällä kertaa vastatuulessa, eikä tietenkään edes ihan vähäisessä. Mutta kyllä siitä selvisi. Tuli muuten selvitettyä, että mikä erottaa luontaisen purjehtijan ja tavis maakravun. Mies käytti asiakastaan purjehtimassa ja tämä oli sanonut, että olihan se aika hurjaa, kun oikein kallistui niin hetken pelkäsi että vene kaatuu. Mies ei tätä tunnetta ollenkaan käsittänyt (koska eihän purjevene kaadu 😏). Minä taas samaistuin täysin. Että ei ole vaikea päätellä kummalla meistä on purjehdus verissä.

Kesäilta parhaimmillaan

Juhannusaaton aamuna lähdettiin kohti Loviisaa. Tuuli oli oikein mukava, noin 4m/s ja tuli takaa, joten seilattiin Emäsalon ohi mahtavaa vauhtia. Tällaisesta menosta minäkin tykkään. Vauhtia riittää ja kallistus on minimaalista. Kun tuuli tuntui niin mukavalta, niin päätettiin valita ulkoreitti, ettei tarvitse kapeilla väylillä turvautua moottoriin. Harmi vain, että heti Pellingin jälkeen tuuli loppui ja jouduttiin sitten kuitenkin moottoroimaan iso osa. Toisaalta, kun ilma oli lämmin ja aurinkoinen, tällainen leppoisa meno oli vallan mukavaa.

Kapteeni Villasukka ja miehistönsä

Lauantaille sitten ennusteltiin varsin navakkaa tuulta ja Loviisa on viehättävä kesäkaupunki, joten päätettiin suosiolla maksaa suoraan kahden yön satamamaksu. Laivasilta on mukava paikka, vaikka sinne onkin tuskastuttavaa saapua, kun tuntuu ettei lahden pohjukkaan ikinä pääse. Satamassa on kuitenkin aina tilaa ja palvelut pelaa.

Jossain se siellä häämöttää

Kun oltiin rantautumistoimet saatu tehtyä, oli koko porukka päivän purjehduksen jälkeen todella nälkäinen. Lähdettiin siis etsimään ruokapaikkaa pizzan kuvat silmissä välkkyen. Erittäin huonolla menestyksellä. Kun pääkaupunkiseudun kaikki on aina auki -kuplasta tulee vähän kauemmas, niin huomaa, että mikään ei olekaan auki. Epätoivo meinasi iskeä, mutta onneksi Laivasillan ravintola palveli ja saatiin, ei nyt pizzaa, mutta sentään kanakorit eteemme.

Illalla päästiin oikein kunnon juhannustunnelmaan, kun seurattiin juhannussalon nostoa. Yritin miehelle ehdottaa lavatanssejakin, koska tokihan sellaisetkin siinä järjestettiin, mutta kumma kyllä valitsi mielummin lasillisen jazz-baarin terassilla.

Juhannus

Koko Loviisa paikalla 😄

Lauantaina päästiin seuraamaan jotain täysin ainutkertaista, kun Loviisassa järjestettiin Highland Games voimamieskisat. Kiltti-hameisia miehiä viskomassa kiviä ja pölkkyjä linnoituksen raunioilla. Melkein kuin olisi Skotlannissa ollut. Ja tietysti säkkipillinsoittajat paikalla. Mietin, että jos joku oli kovin railakkaasti juhannusta juhlinut, niin mahtoi säkkipillin ääni olla balsamia siihen oloon.

Highland games

Poika kysyi, että miks ne soittaa makuupusseja 😂

Sunnuntaina lähdettiin heti aamusta kotiinpäin. Ja vaikka tuuli olikin edellisestä päivästä tyyntynyt, puhalteli se vieläkin noin 6m/s vastaisena. Joten pelkäsin, että tulee itselle pitkä kotimatka, kun roikun laitaköysissä. Mutta mutta... joku juhannuksen ihme oli tapahtunut. Ehkä ne säkkipillistit olivat loitsunneet jonkin kelttiläisen taian. Tiedä häntä. Mutta meikäläisestäpä kuoriutui yhtäkkiä purjehtija. Siis oikeasti. Ei ahdistanut. Ei pelottanut edes silloin, kun kävin keulassa hakemassa sinne unohtuneet portaat pois. JA pystyin jopa olemaan ruorissa. Asia joka on tähän asti ollut täysin mahdotonta, koska vinous on ahdistanut niin paljon. Outoa, mutta toivottavasti tämä tila säilyy. Koska kesäloma-reissu alkaa ihan kohta...

Kukas se siinä ohjailee ihan muina naisina

Toukokuussa tapahtunutta

Se on ollut blogirintamalla hiljaista, kun kapteenska eli alle/tekstin kirjoittanut on ollut vähän vajaakuntoinen. Mutta tässäpä tätä taas takautuvasti olkaatten hyvät.

Vähän erilaista purjehdusseuraa

Vappuaatto koitti. Mitäpä sitä veneelliset muuta kuin vesille. Se tosiseikka, että ihana kevätsää oli muuttunut suomen suven normaaleihin yksinumeroisiin asteisiin, ei menoa estänyt. Mies oli kuin tulisilla hiilillä jo aamusta, mutta työt piti käydä hoitamassa.

Lähtö oli (normiperjantaiseen tapaan) mallia töistä kotiin, kamat kassiin ja matkaan. Sillä seurauksella, että jääkaappiin jäivät kaikki lihat... Meillä oli siis mukana keitettyä perunaa runsain mitoin ja leipää. Vähän tyly tapa siirtyä kasvisruokavalioon... Lopulta saatiin apua naapuriveneestä tutuilta, jotka olivat muistaneet ottaa makkaraa mukaan ihan riittämiin. (Mutta ne onkin moottoriveneilijöitä, ei niillä ole hätä ja hoppu lähteä 😉)

Ilta oli kaunis

Seuraavana viikonloppuna lähdettiin perjantaina taas yhdeksi yöksi vesille. Tällä kertaa, vaikka lähtö oli jälleen pikainen, jokainen lähtiessä varmisti, että ne makkarat ja lihat oli mukana. Ja niin ne olikin. Leivät sen sijaan unohdettiin kotiin...

Kohteeksi otettiin uusi saaripaikka Långön. Mies liittyi keväällä Karinkiertäjiin ja sen myötä päästiin osaksi uutta yhteisöä. Ensimmäinen käynti osui talkooviikonloppuun, joten kun saavuttiin laituri oli jo lähes ääriään myöten täynnä. Tuli pieni ujous ja ajateltiin, että jos ei nyt kuitenkaan ihan näin isoon joukkoon ensimmäisellä käynnillä. Mutta laiturille oli jo ilmestynyt viisi vastaanottajaa ja sieltä huudeltiin ohjeita sopivan raon löytämiseen, joten eihän se auttanut kuin kiinnittyä.

Hyvä että uskaltauduttiin, koska mukavaa porukkaa olivat. Ja lämpimästi meidät vastaan otettiin ja esiteltiin paikat ja ihmiset. Nyt on tosin tunnustettava, että vaikka meikäläisellä on pääsääntöisesti loistava nimimuisti, niin parikymmentä Liisaa, Merjaa, Timoa ja Pekkaa meni kyllä ihan ohi. Yhtään nimeä en osannut enää seuraavana aamuna naamoihin yhdistää. En edes ollut ihan varma keitä kaikkia olin edellisenä iltana tervehtinyt, joten nyökäilin vain kaikille ja mutisin jotain epämääräistä, jottei kukaan olisi loukkaantunut, kun en tunnistanut.

Talkoot oli ehkä aavistuksen piinaava kokemus, koska en tiennyt paikkoja tai tuntenut ihmisiä. En osannut itse tehdä mitään ja kaikkialla oli jo valmiiksi hämmentävän siistiä, joten kun joku ehdotti että voisin hieman imuroida, niin seisoskelin seuraavan tunnin imuri kädessä ja heiluttelin sitä ahkeran näköisenä. Sen jälkeen menin "herättämään teiniä" ja jäin joksikin aikaa piiloon veneeseen. 🙈

Jälleen ihania kalliorantoja
meille käveltäväksi

Lauantai-iltana mies heitti meidät pojan kanssa satamaan (pojalla oli sunnuntaina partioleiri) ja meni itse vielä yöksi Onakseen. Yksinpurjehdus meni loppusuoralle asti täydellisesti. Sitten näyttämölle astui köysi.
Hankittiin kotisataman kiinnitykseen uusi pidempi köysi, koska poijupaikka vaihtui ja poiju on kauempana. Köysi on muuten ihan loistava, mutta on todella painava ja, kuten tuli huomattua, lähtee valumaan laidalta ihan omia aikojaan.
Mies oli siis laittanut köyden ja haan valmiiksi odottamaan poijulle tuloa, mutta köysi otti varaslähdön, valui veneen alle ja potkurin ympärille. Siinä mies sitten oli, 100 metriä laiturista ja moottori sanoi sopimuksen irti. Onneksi, jostain kumman syystä, pakki pelasi. Niinpä mies tuli sitten peruuttamalla laituriin.

Kaikki siis muuten hyvin, paitsi että potkuri oli köytetty kiinni. Ja vaikka purjeilla onk7n noin pääsääntöisesti tarkoitus edetä, on se moottorikin aina välillä tarpeen. Mies ehdotti allekirjoittaneelle (olenhan tunetusti innokas uimari) että pulahdappa ja käy kiskomassa pois. Vesi oli 6°. Olisin tietysti muuten mennnyt, mutta ei nyt harmillisesti sattunut uimapukua matkaan.

Onneksi on Trossi! Tulivat keskiviikkona auttamaan köyden pois. Ehkä vähän pienempikin alus olis tähän hätään riittänyt, mutta huomioarvo satamassa oli ainakin kohdillaan. 😄

Edelleen Ares

Uusi kausi, vanha vene. Aivan. Jo kolmatta kesää samalla venellä. Ettepä olisi silloin kaksi vuotta sitten uskoneet! Ei johdu sitä, etteikö uusia veneitä olisi nettiveneessä selattu, vertailtu ja kuolattu (mies) tai niitä esitelty äärimmäisen epäkiinnostuneille sivullisille (minä). Se nyt vaan on niin, ettei Areksessa ole yhtään mitään vikaa ja se on meille aivan riittävän kokoinen. Arvannette kumman mielipide. Miehen mielestä purjehdusominaisuuksien pitäisi olla paremmat, purjeiden isommat, levangin takana ja kaiken kaikkiaan veneen olla joku toinen.

Saa kuulkaa rauhassa touhuta, kun maaliskuussa on jo asialla!

On sitä mies kuitenkin putsannut ja puunannut rakkaudella, vaikka se nyt ihan vaan vanha vene onkin. Ja odottanut vesillelaskua kuin kuuta nousevaa. Ette varmaan ensimmäisestä kuvasta arvanneet, mutta Ares pääsi jo veteen. Kevään ensimmäisenä yhteislaskupäivänä, tietysti. Ei se tainnut sentään eka nimi olla listalla, mutta eipä paljon puuttunut.

Itsehän olin asemoinut itseni erittäin fiksusti heti lauantaiaamusta juhlimaan siskon pyöreitä hemmotteluhoitoihin ja Helsingin kauppoihin. Joten jouduin jättämään väliin. Siellä kun makasin äärimmäisessä nirvanassa kahden tunnin luxushemmottelussa, niin toki harmitti vallan hirveästi. Mutta kaikkea ei vaan voi saada.

Toisten piti tyytymän hoitoihin ja tällaiseen tylsään lounastamiseen veneenlaskun sijaan.

Ja ihan hyvä, että olinkin muualla, kun ei ollut ihan taas Strömsöläisittäin mennyt homma. Veteen oli vene toki losahtanut, kuten kuuluu. Mutta kun ei ollut naista paikalla antamassa ohjeita, niin ei meinannut onnistua maston nosto. Eivät meinanneet millään saada sitä paikalleen. Tai siis paikalleen oli saatu, mutta ei pysynyt pystyssä, koska etustaagia tai takaspinnua tai jotain hörtsinblöötä ei saatu kiinni. Oli sitten pitkän odottelun ja jonkunlaisten kikkakolmosten avulla saatu ensin sinnepäin ja sitten, voimalla seitsemän miehen (no oikeasti oli tarvittu vain viisi), saatiin ihan kunnolla kiinni. Tai siis ainakin toivottavasti on ihan oikeasti kiinni!

Onneksi oli kiipeilyharrastaja paikalla kun tarvittiin!

Pieniä pulmia riittää maston pystyyn saamisen jälkeenkin. Jääkaappi, joka siis kesän lopulla alkoi temppuilla, tuntuu ensi kokeilulla toimivan, aika näyttää kylmentääkö myös ruoat. Mutta koska kaikki ei koskaan voi olla kunnossa yhtäaikaa; toisen hellalevyn kaasunsaatelynappi on aivan jumissa, eikä sitä voi käyttää... saapa nähdä tarvitaanko joku lekan tapainen korjausväline.

Ylihuomenna sitten tarkoitus lähteä vapun viettoon Onkseen. Nyt sitten vaan sormet ristiin, että lämmitys toimii ongelmitta...

Edelleen Ares

P.S. Mies haluaisi tälle kesälle enemmän kilpapurjehduskokemuksia, joka on ihan ymärrettävää, koska ensimmäinen kosketus kisamaailmaan viime elokuussa oli tällainen (teksti jäi postaamatta viime syksynä):

Mies kävi kisaamassa Helsinki-Tallinna racen elokuun alussa. Olivat kaikki veneessä ensikertalaisia kisaajia, kapteenia lukuunottamatta. Mutta ihan hienosti meni. Lähtivät Hernesaaren edestä ja neljän tunnin päästä olivat jo hyvän matkaa Suomenlinnan kohdalla. Tuuli oli varovaisen arvion mukaan noin 1 m/s. No nousihan se siitä hieman, jotta pääsivät jossain kohti ihan etenemäänkin. Kuudentoista tunnin jälkeen olivat noin 150m päässä maalista, mutta koska mitä sitä hyvää kisaa liian nopeasti lopettamaan, jäivät siihen pyörimään pläkään vielä tunniksi. Hämmästys oli ymmärretävästi suuri, kun selvisi että eivät kärkisijoilla olleet.

Kaikki loma loppuu aikanaan

Ma 16.7. Kasnäs-Hanko

Helle jatkui aamusta. Oli erittäin mukavaa lähteä vesille, vaikkei tuulta juuri ollut. Purjeita yritettiin pariin kertaan, mutta kun ei niillä eteenpäin mennyt, niin jatkettiin moottorilla. Ilmavirta oli ihana iholla ja ohi kulkevia veneitä mukava moikkailla. Saatiin vielä uusi maa, meidän kanssapurjehtijoiden kansallisuuslistaan, kun vastaan tuli Espanjan lipun alla kulkeva purkkari. Tähän mennessä on siis kohdattu ruotsalaisia, saksalaisia (paljon!), virolaisia, hollantilaisia, ranskalaisia ja vanha walesiläispariskunta. Kansainvälisessä seurassa siis seilattu.

Hankoon, Helsinkiä pakoon soudan Hankoon...

Hangon uimarannalla oli ihanaa kyllä levätön vesi. Ja täällä se sitten tapahtui! Allekirjoittanut meni uimaan!! Eihän se vaatinut kuin +30° ilman ja +20° veden. Ja koska ollaan suomalaisia (ja koska Hangon naistensauna vaan on niin upea) oli helteestä huolimatta pakko vielä käydä illalla saunassa.

Ti 17.7. Hanko-Sommaröstrand

Herättiin leivinuunissa. Heti aamulla mittari näytti +29° ja ilma seisoi. Ei tarvinnut kauaa miettiä. Köydet irti ja menoksi.

Näin käy, kun ei aina jaksa ihan kaikkea varmistaa pois pöydiltä purjehduksen ajaksi

Satamassa ei tuullut, mutta merelläpä tuuli. Reippaasti. Vastaan. Oikein kiva noin raikkaamman ilman puolesta. Ei niin kiva meikäläisen hermojen puolesta. Kävi ilmi, että pitkä pläkäjakso oli tehokkaasti pyyhkinyt muistista sen ”oikean" purjehdusmeiningin. Ensimmäinen tunti meni melko epämukavasti, mutta sitten tuuli rauhoittui ihan hivenen ja totuin taas vinoon matkantekoon. Loppumatka olisi mennyt ihan mukavasti, jollei meiltä olisi unohtunut myös se hauskuus, jonka vellova meri aiheutti. Matkapahoinvointi. Alkumatkastahan meillä oli pojan kanssa laastarit, jotka toimi erinomaisesti. Sitten ei ollut aallokkoa, joten ei tullut edes mieleen että sellaista tarvittaisi. Onneksi pillerikin vaikutti melko nopeasti ja mahan hölskyntä rauhottui.

Matkapahoinvointi sucks

Juuri kun satama jo häämötti, vaati tuuli tämän reissun toisen uhrin. Hattu nro2 lähti iloisesti tuulen matkaan. En voinut kuin haikeasti katsoa perään. Ensimmäisen hatun tuuli nappasi jo toisena päivänä Hankoon mentäessä. Se kova puuskainen tuuli yllätti, kun olin laskemassa purjetta. Onneksi mukana on kolme hattua. Nyt on tosin loppumatka parempi olla tarkkana, koska tällä säällä hattu on pakollinen.

Synttäri-illallinen oli herkullinen!

Ke 18.7. Sommaröstrand-Bärosund

Matka oli monessa mielessä tylsän puoleinen. Reitti oli pääosin yksi pitkän pitkä suora. Ja mentiin koko matka koneella. Tuuli suoraan vastaan 10 m/s. Mutta oli todella outo olo, kun kovasta tuulesta huolimatta päällä oli bikinit ja oli lämmin.

Suojaa auringolta keinolla millä hyvänsä

Bärosund ei muuten ollut mitenkään erikoinen satama, itseasiassa täällä oli kaikkein tympein palvelu tähän mennessä. Mutta sen hauskuus oli, että se oli aivan kapean väylän varrella. Oli paljon seurailtavaa, kun veneitä meni hiljaisella vauhdilla paljon ohi. Vähän erikoisempiakin osa:

To 19.7. Bärösund-Lähteelä-Suomenlinna

Edessä oli taas Porkkalan selän ylitys. Edellinen myrskykelin meno oli vielä varsin hyvin muistissa, joten en mitenkään innolla odottanut matkaa. Ei tarvinne sanoa, että tuuli oli edelleen vastainen. Se oli kuitenkin varsin maltillinen ja oltiin jo reilusti yli puolen välin ja olin kirjaimellisesti juuri toteamassa miehelle, että ei tämä aina niin paha olekaan. Kun badaboom. Tuuli nousi 3 m/s mukavuudesta 7m/s ikävyyteen. Siinä sitä sitten taas keikuttiin puolelta toiselle. Ottaa muuten mukavasti pohkeisiin, kun pari kolme tuntia seisoo ylämäkeen. Miehen mielestä olisi kannattanut istua laidalle, mutta eihän se käy. Silloin ei ole kiinni skuutin köydessä. Katsokaas skuuttiköysi on elämänlanka. Siitä kun löysää, niin taadidaa isopurje aukeaa sivulle, veto hellittää ja vene suoristuu. Vie se myös vauhdin, joten kapteeni ei jaa innostustani. 😝

Ei yhtään olla vinossa

Yli kuitenkin päästiin, kaikki veneessä ja tolpillaan. Pysähdyttiin Lähteelään syömään ja uimaan. Ja otin pienen lepotauon ennen matkan jatkumista. Jääkaappi alkoi saada tarpeekseen helteestä, koska ei oikein jaksanut pitää itseään kylmänä. Laitettiin tarkkailun alle.

Sitten taas tuulta päin. Nyt kuitenkin tuuli oli ystävällinen ja rauhoittui hieman, joten matkanteko oli aivan mukavaa. Se on kuulkaa hienoinen ero. 5m/s on aivan jees, 7m/s ei enää yhtään. Matka kyllä tuntui aivan loputtomalta. Helsinki häämötti horisontissa jo reilun tunnin matkan jälkeen, mutta perille Suokkiin päästiin vasta viiden tunnin päästä. Onneksi sieltä löytyi vielä paikka ja päästiin lepäämään.

Pe 20.7. Suomenlinna-Onas

Perjantaiaamuna satoi vettä. Uskomatonta kyllä, vasta toista kerta tällä reissulla. Ja olipa taas ihmeellinen olo, kun lähdettiin purjehtimaan sadetakissa ja shortseissa. Tosin sadetakista oli pakko luopua, kun hiosti ihan liikaa. Jääkaappi ei vieläkään oikein vakuuttanut toimivuudellaan, joten päätettiin mennä yhdeksi yöksi vielä Onakseen ja palata päivää suunniteltua aiemmin kotiin.

Kuva ei kerro, mutta oli todella hikinen olo!

Matkalla nähtiin surullisen paljon valtavia sinilevälauttoja. Mutta myös mukavampaa, sillä hylje tuli moikkaamaan.

Sinelevälauttoja riitti

La 21.7. Onas-Vuosaari

Aamulla pötköttelin sängyssä ja pohdin että nyt kun on jo kohta kolme viikkoa veneessä eloa takana, niin huomaa että veneen heilumisesta on tullut normaali tila. Kun ollaan satamassa kiinnittyneenä ja ohi ajavan veneen aallot keinuttaa, sitä tuskin edes huomaa. Saattaa tuntua todella oudolle olla taas kiinteällä maalla.

Kotimatka alkoi pilvisessä säässä, mutta aurinko ilmestyi aika nopeasti taas paahtamaan normaalilla (tai Suomen oloissa melko epänormaalilla) voimallaan. Kannella oli mukava istuskella. Ja koska kyseessä oli reissun vihoviimeinen matka, piti tietysti nostaa purjeet. Tuuli henkäili huimalla 1m/s voimalla, joten hyötysuhde oli melko olematon. Mutta kenellä sitä olisi kiire lomaa lopettaa.

Ulkoilutettiin taas vähän genaakkeria

Siinä hitaasti eteenpäin kelluessa oli hyvää aikaa kerrata mennyttä reissua. Ihana matka. Paljon uusia upeita kokemuksia. Hyvää ruokaa. Uimista. Aurinkoa. Yhdessäoloa. Lomaa!✌

Ens kesänä uusiks!

P.s. Kotioloista
Ei tunnu oudolta olla kuivalla maalla, sillä iloisesti keinuttaa edelleen! 😄