Mistä näitä myrskyjä oikein tulee

Perjantaina lastattiin toiveikkaasti koko viikonlopun ruoat kyytiin, täytettiin vesisäiliö ja vaihdettiin kaasupullo uuteen. Tähtäin asetettiin Pirttisaareen ja lähdettiin matkaan.

Tulipa taas todistettua, että ei voi yksin tuijottaa tuulimittaria, kun määritellään mukavaa purjehduskeliä. Tuuli puhalsi nimittäin ihan kiitettävästi 7-8 m/s, mutta kun se tuli takaa, niin meno oli oikein mukavaa. Ei vaan oltu yksin liikenteessä. Ihan oli perjantairuuhkan meininkiä merilläkin. Pikaisella laskutoimituksella laskin 35 venettä siinä lähialueella. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikilla oli sama suunta. Siksi mieleen alkoi hiipiä epäilys Pirttisaareen mahtumisesta. Kun vielä Onaksen oman seuran laituri, joka tavallisesti on lähes tyhjä, oli melko täynnä, päätettiin ettei lähdetä kokeilemaan onnea, vaan jäädään sinne. Ihan hyvä valinta. Mukavaa laituriseuraa ja tuulikin ystävällisesti illasta kääntyi etelään, joten saatiin erittäin rauhallinen yö.

Auringonlaskun aikaan

Aamulla luettiin myrskyennusteita ja pohditiin päivän ohjelmaa. Päätettiin lähteä päiväpurjehdukselle ja seurata tilanteen kehittymistä. Purjehdittiin Kalvön ympäri ja päästiin ihan ”mukavaan" vastaiseen, jossa sain taas treenailla vinouden sietokykyä. Tällä kertaa oli jo selvää parannusta edelliskertaan. Olin koko matkan ajan täysin toimintakykyinen! Tai no täysin ja täysin, mutta pystyin jo irrottamaan hetkellisesti otteen reunasta ja hoitamaan etupurjeen puolenvaihdon. Loppumatkasta jopa ohjasin hetken melko vinossa!

Mikäs tässä on ohjaillessa... 

On muuten kummallista, miten purjeveneistä puhuttaessa, aina varoitetaan puomista. Voin paljastaa, että purjeveneessä on noin 38 muutakin paikkaa joihin voi itsensä teloa. En siis ollenkaan väheksy puomia kolhujen aiheuttajana, kyllä siihen(kin) on tullut pää lyötyä kymmenkunta kertaa. Mutta myös ovet, laatikot, pöydän kulmat, kaapit, oven karmit ja avoinna olevat ikkunat ovat tehokkaita mustelmien lähteitä. Ja tällä reissulla onnistuin skuuttiköyttä lukosta avatessani lyömään peukalon voimalla lukkoon. Varsin riskialtis harrastus siis… se vaan on kumma, että kaikki kolhut tuntuu kasautuvan minulle.

Kun ennusteet sitkeästi kovaa tuulta ja ukkosmyrskyä ennustivat, niin suojaisa satama oli löydettävä. Ei kun uudestaan kohteeksi Pirttisaari. Päästiin porteille asti, niin jo oli jonoa poijuihin. U-käännös ja kohti Onasta. Matkalla mies katseli tuuliennusteita ja totesi, että ottavat suoraan Onaksen laituriin. Ei auttanut muu, oli käännettävä keula kohti kotisatamaa. Kotimatkallakin saatiin pieni kuuro niskan, mutta kunnon myrskyhän sitten onneksi iski vasta illalla.

Tuleeko niskaan vai eikö

Harmillisen lyhyeksi jäi matka, mutta minkäpä luonnonvoimille voi. Vähiin käy reissut, kun syksy ja arjen kiireet pukkaa päälle, mutta toivotaan että löytyy vielä muutama viikonloppu, jolloin matkaan päästään. Ainakin yhdeksi yöksi yritetään pari kertaa vielä lähteä.

Tyyntä ja myrskyä

Tuuli puhalsi perjantai-iltapäivällä noin 10 m/s, mutta aurinko paistoi, joten tottahan sitä piti matkaan lähteä. Tuuli tuli itse asiassa sivumyötäisenä ja kun oli pelkkä keulapurje auki, ei pahemmin edes painanut vinoon. Tuuli siis. Mutta, mutta. Ne aallot. Keikutikeikutti ihan reippaasti. En tykännyt. Oli sovittu, että jos on paha keli, jäädään Norrkullalandetiin, jos ei, mennään Pirttisaareen. Lähestyttiin kohtaa jossa piti päättää. Mies oli sitä mieltä, että mentäis nyt kuitenkin Pirttisaareen. Että katopa nyt, tuolla Gråskärin kohdalla aallokko jo helpottaa. Sai ylipuhuttua. Ja kyllähän se helpottikin. Sitten kun vihdoin sinne asti päästiin. Tiedättekö nimittäin kuinka kauan purjeveneellä kestää saavuttaa se edessä siintävä kohde!? Voin kertoa. Ka-u-an!!

Perjantai-iltana ei ollut laiturissa ahdasta

Mutta päästiin kuitenkin yhtenä kappaleena, ilman suuria traumoja, perille Pirttisaareen. Ja pakko myöntää, että kannatti kyllä tulla. Todella ihana saari. Käveltiin illalla vielä Lerviksuddenin kärkeen, jossa oli mahtavat kalliot. Ja matkalla oli vanhoja bunkkereita, joihin pääsi sisään. Ne jotka halusivat. Kurkistin yhteen ja totesin, että nähty. Miesväki meni perälle asti. Oli niin syvä, että taskulampun valo ei enää ovelle näkynyt, kun siellä menivät.

Lauantaina käveltiin saaren toiselle puolelle höyrylaivalaiturille. Ihanan näköinen kyläyhteisö löytyi siltä puolelta saarta. Ja todella ystävällisiä ihmisiä, jotka ohjastivat eteenpäin, kun oma usko tien jatkumisesta meinasi loppua. ”Tie" kun oli osassa kohtaa pelkkää nurmikenttää ja olipa matkalla yksi suljettu porttikin. Mutta isolle laiturille päästiin. Osuttiin kauppalaivan kanssa samaan aikaan, mutta valitettavasti ei otettu rahaa mukaan lenkille. Oli sen verran kivan näköinen paatti, että päätettiin tulla viikon päästä uudestaan. Silloin onkin laivan viimeinen viikonloppu liikenteessä tänä kesänä.

Kauppalaiva Christina

Vietettiin koko lauantaipäivä paikoillaan, välillä saarta tutkien välillä veneessä oleskellen. Sunnuntaille luvattiin tosi kovia tuulia, joten meinattiin heti aamukahvien jälkeen lähteä kotiinpäin. Ainoa vaan, että kaasu loppui lauantai-iltana ja aamukahvit jäi juomatta!

Keli oli jo aamulla tuulinen. Mutta onneksi lähdettiin kuitenkin ajoissa, iltapäivällä tuuli nousi jo myrskylukemiin. Ja kotimatka sujui ihan hyvin. Ainoa haveri matkalla sattui kynnysmatolle, joka ei kestänyt tuulen voimaa, vaan karkasi merille. Eli jos tulee vastaan meressä kelluva, ”Pidä saaristo siistinä" (😁) matto, niin pahoittelut!

   ***

Keskiviikkona käytiin iltapurjehduksella ja olin jo siellä viikonlopun keikutuksessa ehtinyt miettiä, että varmaan se vinossa meno tuntuu ihan lastenleikiltä siihen aallokkoon verrattuna. Ei tuntunut. Tiettyyn kulmaan asti se vinossa meno on ihan ok, mutta sitten kun mennään sen kulman yli, niin ai että se vaan tuntuu kamalalta. Olen kehittänyt erittäin aikuismaisen keinon kestää tilannetta: roikun toisella reunalla ja vältän visusti katsomasta sille laidalle, joka laahaa merta. Tekisi mieli myös nipistää silmät kiinni ja tunkea sormet korviin. Tekisinkin niin, mutta sitten ei pysyisi siinä roikkumassa.

Rahtilaiva aiheutti vähän jännitystä, kun piti päästä pois sen edestä.

Tänään taas viikonlopuksi matkaan. Tällä hetkellä tuuli näyttäisi puhaltavan sivumyötäistä eli ei ihan niin vinoon pitäisi painaa, mutta meidän tuurilla se ottaa jonkun yllärikäännöksen ja tuleekin vastaan koko matkan. Koskas meillä sää olis suosinut. Ukkosmyrskyäkin luvassa lauantaiyölle, että normimeininkiä.

Long time no sea

Auringonlasku Äggskärissä

Sitä olisi voinut erehtyä luulemaan, että blogisti on joko pudonnut veneestä, lyönyt purjehdushanskat tiskiin tai jäänyt Espanjan aurinkoon. Mutta ei, kyllä täällä ollaan. Kesäloman aiheuttama lorvikatarri vain iski ja kirjoittaminen tuntui kovin suurelta ponnistelulta.

Veneessä on pysytty, vaikka aikamoisessa myräkässä tässä viikko sitten mentiinkin. Ja hanskat on olleet ahkerasti kädessä, ei ehkä vähiten sen takia, että käsiä tuppaa tämän kesän säissä paleltamaan. Siksi sinne Espanjaan olisi toki voinut jäädäkin. Harmi, että pojan passi vanheni kuun lopussa ja oli pakko tulla kotiin.

Kala nappasi Bockhamissa pelkkä leipä syöttinä

Pari kahden yön viikonloppureissua on tehty. Ensimmäisellä päästiin kokemaan miten sää voi vaihdella päivän aikana, kun lauantaina aamupäivällä kelluttiin Emäsalon itäpuolella nollatuulessa  ja nautittiin auringosta hiki valuen. Kun päästiin Emäsalon sillan kohdalle ja käännyttiin länsipuolelle alkoi kaatosade. Ukkonen jyrisi ikävän oloisesti mantereella, muttei onneksi noussut merelle. Alusvaatteita myöten märkänä sitten ohjailtiin, kun ei kunnon sadevaateita ehditty vaihtaa. Ja saatiin todistettua sekin, että ”kesä kuivaa minkä kastaa" ei tänä vuonna päde! Vaatteet saatiin kuivaksi vasta kotona.

Purjehdus on nautinnollista!

Viime viikonloppuna saatiin sitten opetus siitä, että tuulen suunta voi myös vaihtua melkoisen yhtäkkiä. Purjehdittiin vastatuuleen itään päin ajatuksena mennä Lillfjärdin yöksi. Oltiin jo melkein perillä, kun tuuli nousi ja vaihtoi suuntaa. Yhtäkkiä se puhalsikin lounaasta yli 10m/s. Lillfjärdiin ei voitu jäädä, koska osui suoraan siihen laituriin. Ei auttanut kuin lähteä katsomaan Bockhamniin, josko sinne vielä mahtuisi. Tultiin ulos kapeasta salmesta, aallot iski päälle täydellä voimalla ja täytyy sanoa, että ihan sellaisessa myräkässä ei aiemmin olla oltu. Aallot heitti vettä kannelle urakalla ja tuuli ulvoi jo reilusti kaksinumeroisena. Matka oli noin 5 mailia, mutta tuntui pidemmältä kuin koko sen päivän aiemmat 30. Onneksi pojalla näyttää olevan merimiehen mieli. Pisti nenänsä kannelle, kun keinutus alkoi. Totesi vain tyynesti, että ”aha, vähän aaltoja" ja palasi takaisin sisälle.

Lauantaina tultiin vain hieman takaisin päin ja jäätiin Äggskäriin. Meille paikka oli uusi tuttavuus. Todella kaunis saari ja mukava satama. Paljon kertyi yöksi veneitä, mutta hyvin sinne mahtuikin. Tuulikin pysytteli lännen suunnalla, joten satama oli hyvin suojassa.

Kylmästä kesästä huolimatta sinilevää on paljon

Huomenna ollaan taas lähdössä. Sää ei, yllätys yllätys, suosi. Mutta jos nyt pahimmilta sateilta vältyttäisiin. Navakkaa tuulta taas lupailevat, mikä ei tietenkään oikein ole allekirjoittaneen makuun. Olen nyt lukenut noin sata artikkelia siitä, että kölivene ei kaadu. Tai siis tietyn kallistuspisteen jälkeen suoristaa itsensä. Mutta ihan vielä en ole vakuuttunut. Joten aloitetaan luultavasti matka reivausneuvotteluilla.