perjantai 31. toukokuuta 2019

Toukokuussa tapahtunutta

Se on ollut blogirintamalla hiljaista, kun kapteenska eli alle/tekstin kirjoittanut on ollut vähän vajaakuntoinen. Mutta tässäpä tätä taas takautuvasti olkaatten hyvät.

Vähän erilaista purjehdusseuraa

Vappuaatto koitti. Mitäpä sitä veneelliset muuta kuin vesille. Se tosiseikka, että ihana kevätsää oli muuttunut suomen suven normaaleihin yksinumeroisiin asteisiin, ei menoa estänyt. Mies oli kuin tulisilla hiilillä jo aamusta, mutta työt piti käydä hoitamassa.

Lähtö oli (normiperjantaiseen tapaan) mallia töistä kotiin, kamat kassiin ja matkaan. Sillä seurauksella, että jääkaappiin jäivät kaikki lihat... Meillä oli siis mukana keitettyä perunaa runsain mitoin ja leipää. Vähän tyly tapa siirtyä kasvisruokavalioon... Lopulta saatiin apua naapuriveneestä tutuilta, jotka olivat muistaneet ottaa makkaraa mukaan ihan riittämiin. (Mutta ne onkin moottoriveneilijöitä, ei niillä ole hätä ja hoppu lähteä 😉)

Ilta oli kaunis

Seuraavana viikonloppuna lähdettiin perjantaina taas yhdeksi yöksi vesille. Tällä kertaa, vaikka lähtö oli jälleen pikainen, jokainen lähtiessä varmisti, että ne makkarat ja lihat oli mukana. Ja niin ne olikin. Leivät sen sijaan unohdettiin kotiin...

Kohteeksi otettiin uusi saaripaikka Långön. Mies liittyi keväällä Karinkiertäjiin ja sen myötä päästiin osaksi uutta yhteisöä. Ensimmäinen käynti osui talkooviikonloppuun, joten kun saavuttiin laituri oli jo lähes ääriään myöten täynnä. Tuli pieni ujous ja ajateltiin, että jos ei nyt kuitenkaan ihan näin isoon joukkoon ensimmäisellä käynnillä. Mutta laiturille oli jo ilmestynyt viisi vastaanottajaa ja sieltä huudeltiin ohjeita sopivan raon löytämiseen, joten eihän se auttanut kuin kiinnittyä.


Hyvä että uskaltauduttiin, koska mukavaa porukkaa olivat. Ja lämpimästi meidät vastaan otettiin ja esiteltiin paikat ja ihmiset. Nyt on tosin tunnustettava, että vaikka meikäläisellä on pääsääntöisesti loistava nimimuisti, niin parikymmentä Liisaa, Merjaa, Timoa ja Pekkaa meni kyllä ihan ohi. Yhtään nimeä en osannut enää seuraavana aamuna naamoihin yhdistää. En edes ollut ihan varma keitä kaikkia olin edellisenä iltana tervehtinyt, joten nyökäilin vain kaikille ja mutisin jotain epämääräistä, jottei kukaan olisi loukkaantunut, kun en tunnistanut.

Talkoot oli ehkä aavistuksen piinaava kokemus, koska en tiennyt paikkoja tai tuntenut ihmisiä. En osannut itse tehdä mitään ja kaikkialla oli jo valmiiksi hämmentävän siistiä, joten kun joku ehdotti että voisin hieman imuroida, niin seisoskelin seuraavan tunnin imuri kädessä ja heiluttelin sitä ahkeran näköisenä. Sen jälkeen menin "herättämään teiniä" ja jäin joksikin aikaa piiloon veneeseen. 🙈

Jälleen ihania kalliorantoja
meille käveltäväksi

Lauantai-iltana mies heitti meidät pojan kanssa satamaan (pojalla oli sunnuntaina partioleiri) ja meni itse vielä yöksi Onakseen. Yksinpurjehdus meni loppusuoralle asti täydellisesti. Sitten näyttämölle astui köysi.
Hankittiin kotisataman kiinnitykseen uusi pidempi köysi, koska poijupaikka vaihtui ja poiju on kauempana. Köysi on muuten ihan loistava, mutta on todella painava ja, kuten tuli huomattua, lähtee valumaan laidalta ihan omia aikojaan.
Mies oli siis laittanut köyden ja haan valmiiksi odottamaan poijulle tuloa, mutta köysi otti varaslähdön, valui veneen alle ja potkurin ympärille. Siinä mies sitten oli, 100 metriä laiturista ja moottori sanoi sopimuksen irti. Onneksi, jostain kumman syystä, pakki pelasi. Niinpä mies tuli sitten peruuttamalla laituriin.

Kaikki siis muuten hyvin, paitsi että potkuri oli köytetty kiinni. Ja vaikka purjeilla onk7n noin pääsääntöisesti tarkoitus edetä, on se moottorikin aina välillä tarpeen. Mies ehdotti allekirjoittaneelle (olenhan tunetusti innokas uimari) että pulahdappa ja käy kiskomassa pois. Vesi oli 6°. Olisin tietysti muuten mennnyt, mutta ei nyt harmillisesti sattunut uimapukua matkaan.


Onneksi on Trossi! Tulivat keskiviikkona auttamaan köyden pois. Ehkä vähän pienempikin alus olis tähän hätään riittänyt, mutta huomioarvo satamassa oli ainakin kohdillaan. 😄