Juhannus vol2

Käytiin juhannussaunassa oman perheen voimin. Hyvät oli löylyt. Niin ja poika todella kävi kastautumassa. Kahdesti. Päälakea myöten. Vesi oli +11!

Kuudelta nostettiin juhlallisin menoin lippu salkoon ja muutamassa purjeveneessä juhlaliput mastoon. Näyttivät niin hienoilta, että mekin ruvettiin pohtimaan sellaisten hankkimista.

Illalla piti tehdä hieman nukkumajärjestelyjä, koska aallot hakkasivat sellaisella metelillä, että takakajuutassa ei voinut ajatellakaan nukkumista. Mies testasi sohvan (kuulemma ihan hyvä oli nukkua) ja me oltiin pojan kanssa keulakajuutassa. On muuten kummallista, että vaikka Aresin keulassa on enemmän tilaa kuin oli Tempossa, ja meitä oli siellä vain kaksi, minä nukuin vielä pienemmässä tilassa kuin viime kesänä. Peitto vietynä. Pojan polvi kylkiluissa. Ja käsi naamalla. Laitoin varauksen sohvapaikalle.

Lauantai-aamuna heräsin outoon ääneen. Tai oikeammin äänettömyyteen. Tuuli oli vihdoin vaihtanut suuntaa. Halleluja! Ei aaltojen loisketta. Ei tuulen ujellusta. Vain lintujen laulua. Ja hiljaisuutta.

Toista päivää ei enää jaksettu olla paikoillaan. Yksikin oli ollut meidän poppoolle jo hieno saavutus. Lähdettiin siis päiväpurjehdukselle katsomaan maisemia. Tuuli oli todella leppoisaa, joten suunnattiin reippaasti avomerelle päin. Kapteenin mielestä olisi pitänyt päästä kovempaa, mutta miehistö viihtyi.

Purjehdittiin Pellingin eteläkärjen ohi ja vastaan tuli todella karu pieni saari, jossa oli mökki. Ihmeteltiin, että kyllä pitää olla erikoinen henkilö, että sellaisessa paikassa viihtyy. Selvisi, että niin todella olikin. Saari oli nimittäin Klovaharun. Tove Janssonin entinen kesäpaikka. Täytyy sanoa, että ymmärrän sen nähtyäni vähän paremmin Muumien maailmankuvaa!

Kun tultiin takaisin, oli tuttavaperhekin tullut Onakseen ja päästiin vaihtamaan kuulumisia. Lapset lähti souturetkelle. Homma näytti ja varsinkin kuulosti, melkoisen hurjalta. Että jos siellä Sipoon rannikolla kauhistelitte meteliä, niin olen pahoillani! Kukaan ei kuitenkaan pudonnut veneestä, ainakaan kokonaan, joten hienostihan se meni!

Lauantai-iltana oli aivan ihanaa käydä nukkumaan. Sade ropisi kevyesti, mutta muuten oli autuaan hiljaista. Pakkauduttiin kaikki takakajuuttaan. Uni tuli nopeasti tällä kertaa kaikille. Kunnes. Kello tuli neljä. Tuuli kääntyi. Yllätys, yllätys, länteen. Aallot aloittivat konsertin ja minä en saanut enää nukuttua. Ärsytti. Odottelin, että miesväki heräisi meteliin. Eivät heränneet. Vetelivät sikeitä tyytyväisenä. Ärsytti enemmän. Valvoin tunnin. Kukaan muu ei edelleenkään herännyt. Ärsytti niin, että nukahdin.

Aamulla kävi sitten selväksi, että tuuli ei ollut ainoastaan kääntynyt vaan myös noussut varsin reippaaksi. Kaikki venekunnat totesivat, että lähtö oli parempi tehdä mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin. Ennusteet kun lupasivat tuulen voiman vain kasvavan. Niinpä sitten mekin lähdettiin kohti kotisatamaa. Ei nostettu purjeita, mistä mies oli nyreissään, mutta minä tarvitsen vielä näitä kovemman tuulen totutteluja ihan moottorilla.

Satamassa piti vielä hoitaa loppusiivoukset. Ja tiskata tiskit. Veneessä on itse asiassa todella hyvät tiskausolosuhteet. Lämmin, juokseva vesi ja hyvä allas. Tiskaamisen voisi siis kuvitella olevan ihan mukavaa. Ei ole. Mutta valitettavan pakollista. Koska astioita on rajallinen määrä. Toisaalta siksi myös tiskiä on aina varsin rajallinen määrä. Ajattelin tosin hieman laajentaa astiastoa. Tai lähinnä juomapuolen varustetasoa. Meillä kun on tällä hetkellä tasan yksi värikoodattu muki per nenä. Ja siitä sitten juodaan kaikki juomat. Myös juhannuksen juhlakuohuva.

Perjantaina sitten veneen keula kohti kesälomaa! Kotkaan olisi tarkoitus. Katsotaan mihin päädytään.

Juhannus vol1

Juhannus. Suomen suvi. Keskikesä kauneimmillaan. Eli mittari näyttää +11 ja kohta taas sataa. Mutta ei pidä antaa sään masentaa, kun on kuitenkin vapaata. Ja onhan tämä ensimmäinen juhannus täällä ”kesämökissä".

Ruokaa otettiin mukaan niin paljon kuin jääkappi vetää. On muuten iso jääkaappi. Ruoka loppunee heinäkuun puolella. Vaatetta löytyy suunnilleen saman verran. Pakkasin melko lailla kaiken mitä kaapista löytyy. Paitsi tietysti hellevaatteet. Koska Suomi ja juhannus.

Eilen illalla tultiin Onakseen. Reissu sujui yllättävän hyvin siihen nähden, että ukkospilviä ja sadealueita pyöri siellä täällä. Määränpää oli jo näkyvissä, kun vasta jouduttiin sadekuuroon. Ikävä kyllä mukana tuli myös varsin puuskainen ja reipas tuuli, joten hetken aikaa oli aika vinoa menoa. Toinen laita viisti vettä ja minä roikuin toisella puolella siihen malliin, että olympiapurjehtijatkin olis kadehtineet. Onneksi homma kesti vain viisi (pitkää) minuuttia.

Satamaan päästiin ja poijuun osuttiin. Tämä Vantaan veneilijöiden laituri on kuulemma todella suojaisa. Vain länsituuli ottaa tähän. Ette ikinä arvaa mistä päin on tuullut koko täällä olon ajan. Ja ihan vain tiedoksi, aallot eivät todellakaan liplata. Ne moukaroi, hakkaa ja murjoo. Sanonta luonnonrauha alkoi yön aikana tuntua hieman ironiselta.

Aamupäivällä käytiin tutkimassa saarta. Rämmittiin litimärkien heinikoiden ja tiheiden kuusikoiden läpi. Ja päästiin kuin päästiinkin toisen puolen kauniille rantakallioille. Ainoa mikä jäi puuttumaan täydellisestä rantakokemuksesta, oli 20 lisäastetta ja aurinko. Silti, kalliot on aina ihania!

Huomatkaa asianmukainen juhannusvaatetus; pipo, takki ja hanskat.

Paluumatkalla löytyi jopa pieni hiekkaranta. Mutta koska sitä helleaaltoa ei edelleenkään näkynyt eikä kuulunut, ei jääty uimaan. Poika aikoo tosin kohta talviturkin heittää, koska sauna odottaa. Minä taidan vielä turkkini pitää päällä. Ei Suomen kesässä ilmankaan pärjää!

Ai niin, vene on muuten saanut kutsumanimen! Virallista nimeä ei viitsitty lähteä muuttamaan. Huono karma ja sen sellaista. Mutta turhan pitkä nimi "Our Serenity" on arkikäyttöön. Joten nimettiin pojan kanssa uusiksi. Nimi löytyi samasta opuksesta kuin Tempokin. Virallisia kastajaisia odotellessa, saanen esitellä: Ares!

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa

No niin, se edellinen otsikko meni ihan nappiin. Purjehtiminen todella on sekä ihanaa että kamalaa.

Etukajuutan murmelit siellä haistelee tuulia.

Kamaluus on tietysti se  vinossa meno. Ei vaan oma tasapainoaisti totu siihen, ei. Myönnetään, huojentuneena, että kyllä se joka kerran tuntuu hieman siedettävämmältä, mutta kyllä silti vatsanpohjasta ottaa aina, kun syvälle kallistuu. Vaikka järki sanookin, että fysiikan lait on ympärimenoa vastaan, niin tässä asiassa pelkokerroin vaimentaa järjen äänen. Lisäksi kauhistuttaa ajatus, että joku kiepsahtaa laidan yli. Varsinkin, kun todennäköisyys että se olisi allekirjoittanut on aika iso. Mutta uskon ja toivon, että on tottumiskysymys ja kesän lopulla en enää edes huomaa, että mennään vinossa. Toivottavasti. Ehkä.

Ensimmäinen ilta veneellä päättyi näin kauniiseen iltaruskoon.

Ihanaa on sitten melkeinpä kaikki muu. Sisätilat on ihan käsittämättömän ruhtinaalliset. Tilaa on reilusti ihan kaikille ja vielä kavereille kaupan päälle. Vessa on tietysti nimensä veroisesti varsinainen mukavuuslaitos. On kuulkaa ihanaa, että tällainen ei niin seurapiirirakkoinenkin voi huoletta nauttia kupin kahvia, pohtimatta milloin pääsee johonkin rantapuskaan kyykkimään.
Ja aasinsiltana kahvista ja sen keitosta pääsee hehkuttamaan sitten juoksevaa vettä! Eikä vain juokseva vaan sekä kylmää ETTÄ kuumaa. Suoraan hanasta. Käsipesufanaatikko on taivaissa!

Mies nauttii matkasta

Ja siis se purjehtiminen, on sekin tiedättekö varsin ihanaa. Jätetään ne pahimmat kyykkäykset laskuista, niin kaikki muu meno on todella mukavaa. Siinä saavuttaa sellaisen kirjaimellisen flow-tilan, jossa liutaan eteenpäin ja nautitaan matkasta. Mikä on sinänsä varsin loistava asia. Koska matkasta onkin syytä nauttia, se nimittäin kestää. Sunnuntaina purjehdittiin kolme tuntia eteenpäin ja jossain ihan loppuvaiheessa Vuosaaren tornitalo vihdoin katosi näkyvistä.

Itse purjehtiminen on jotenkin ajautunut siihen, että mies käskee ja minä toteutan. Parhaan ymmärrykseni mukaan. Eli ihan hatusta vetämällä välillä. Mutta aika usein osuu oikeaan. Mitä nyt välillä kiristän kun pitäisi löysätä, mutta noin suurin piirtein homma on hanskassa. Tai siis on siellä vielä köysiä, joiden toiminnosta ei ole mitään hajua, mutta ei niitä ole mihinkään tarvinnut, niin ei kai ne ole kovin tärkeitä. 😁

Ihan kamalaa vai kamalan ihanaa

Ensimmäinen veneviikonloppu edessä ja tapahtumarikas viikko takana.
Vene tuli maanantaina. Onneksi keskellä päivää, joten sain jättää laskun kokonaan miehen ja myyjän kontolle. Sellaista säätämistä, että ei naisihmisen hermo kestä. Laittoivat sitten laskun jälkeen mies ja myyjä vielä kaiken kuntoon. (Pitää muuten tähän väliin kehua, että myyjäpariskunta on aivan ihana! Ystävällisiä, avuliaita ja todella mukavia!) Ilmahan oli tyypillistä Suomen kesää, vettä vihmoi ja oli kylmä. Hyvin saivat kuitenkin kaiken hoidettua ja kun minä pääsin paikalle, oli keulapurjetta vaille kaikki valmista.

Tiistaina piti sitten päästä vähän kokeilemaan ja pyörähdettiin lähisaaren ympäri ihan moottorilla. Siinä sitä meikäläinenkin polleasti ruoria pyöritteli kuin parempikin kapteeni. Takaisin tullessa tuli todettua, että varsin on kapea tuo meidän laituripaikka. Juuri mahtuu vene ja fenderit. Kieli keskellä suuta saadaan siihen ajaa, jos vähänkään enemmän tuulee sivulta. Mies saa mieluusti hoitaa parkkeerauksen, minä voin olla suosiolla se laiturille hyppäämään käskytettävä.

Eilen oltiin sitten treenaamassa kouluttajan kanssa. Ilma taas sitä samaa eli vettä tuli kuin aisaa. Onneksi tuuli oli varsin vähäistä ja saatiin rauhassa harjoitella purjeiden nostoa ja reivaamista. Sen verran puhalsi, että voitiin sammuttaa moottori ja mennä purjeilla. Kouluttaja antoi ohjeita ja me kiristettiin skuutteja ja reivattiin isopurjetta. Yllättävän onnistuneesti siihen nähden, että suurimman osan aikaa piti pistää ihan veikaten, että mitä köyttä kiskoo. Ehkä ne nimet vielä joissain vaiheessa oppii, mutta eikö sitä voisi aivan hyvin vaan sanoa, että kisko se harmaa köysi kireälle tai päästä musta köysi löysälle. Eikä ohjeistaa, että kiristä isopurjeen skuutti tai löysää fallia.

No, puoli kahdeksan aikaan olikin sitten vuorossa sellainen käänne asioihin, että morjens. Juuri kun pääsin ajattelemasta, että onhan tämä purjehdus mukavaa, jopa näin sateella, niin haa! Tuuli nousi yhtäkkiä puhaltamaan oikein kunnolla. 3 m/s lempeä henkäily, muuttui 10 m/s vaahtopäiksi. Ja meno sen mukaiseksi. Mentiin niin vinossa, että kylki kynti merta. Ja tunnustan suoraan että kyllä hirvitti! Ja totesin, jälleen kerran, että omalla porukalla mentäessä kovemmalla tuulella purjeet pysyy alhaalla, jos minut veneeseen haluaa! Miesväestähän tuo meno oli mielettömän mahtavaa. Niin hurja tilanne oli, että meni kyllä kouluttajakin hetkeksi melko totiseksi ohjeiden annossa. Meillähän oli kouluttamassa sellainen maailman ymapäripurjehduksen tuomalla auktoriteetillä puhuva, merikarhun stereotypia. Paljon tietoa, oma tapa ainoa oikea ja opetukselliset taidot ehkä hieman turhan määräysten varassa. Sanoi vain mitä tehdä, milloinkaan ei oikein selittänyt miksi ja mihin pyritään. Mutta perusteet nyt opittiin, siitä sitten lähdetään niitä kehittämään.

Viikonloppuna jatketaan harjoituksia omin voimin. Uskaltaudun kyllä eilisen jälkeenkin vielä veneeseen, mutta tällä kertaa todella toivon, että ne lähes nollatuuli-ennusteet pitää paikkansa!