Aurinko laskee länteen

Meillä on jotenkin kovin korkea kynnys ollut länteen päin lähteä, kun koko viime kesä seilattiin vain itäsuunnalla. Ja kun kesäreissu nyt on Ahvenanmaan suuntaan suunniteltu, niin ajateltiin ottaa testireissu helatorstain viikonlopulle.

Kaunis oli auringonlasku ennen tuulista yötä

Keskiviikkona lähdettiin heti töiden jälkeen kohti Suomenlinnaa. Matka sujui varsin vauhdikkaasti, koska tuuli puhalsi hyvissä lukemissa. Ihan pieni ongelmatilanne tuli Kustaanmiekan kohdalla, kun sellainen punavalkoinen paatti koki oikeudekseen jyrätä massalla vasemmalta eteen, mitään käytöstapoja noilla viikingeillä… pienen u-käännöksen kautta jatkettiin sitten peräaaltojen yli Suokin satamaan. Auringonlasku oli upea, mutta yö meni vähän rauhattomasti, kun tuuli hakkasi köysiä ja jouduttiin keskellä yötä niitä säätämään paremmin.

Tuulta yli 9m/s ja täysillä purjeilla puhalletaan

Aamulla tuuli edelleen kovaa ja ajatus ulkomerelle lähdöstä ei tuntunut ihan kaikkein parhaalta. Mutta tuli tärkeä opetus; myötätuuli = hyvä, vastatuuli = paha! Takaa kun tuulee, niin ei kallistele ollenkaan niin kurjasti. Mentiin parhaimmillaan 10 m/s tuulessa täysillä purjeilla ja aivan oli mukavaa meno. Tai siis miinus aallokko, jonka keikutus ei matkapahoinvoivalle ole kivaa, mutta onneksi lääkkeet toimii! Parhaimmillaan vauhti nousi yli 8 solmun ja matka taittui jouhevasti. 40 mailia tultiin päivän aikana ja onnistuinpa siellä purjehduksen lomassa keittämään meille teetkin.

Elisaaren poijuista pieni osa

Oltiin valittu kohteeksi Inkoon Elisaari, jonne loppumatka  kuljetaan kapeaa ja matalaa uomaa pitkin. Onneksi oli vankat dokumentit siitä, että syväys riittää, muuten ei olisi sinne asti uskallettu. Mittari näytti syvyydeksi nollaa useampaan otteeseen, mutta niin vaan perille päästiin. Satama oli todella viihtyisä, vaikka onkin paikkamäärän osalta iso. Nyt paikalla oli vajaa parikymmentä venettä. Nopeasti huomattiin ensimmäinen selkeä ero idän satamiin; veneet on isoja! Meidän Ares oli ihan pienimmästä päästä. Aiheutti pientä venekateutta kapteenissa.

Koska paikka oli todella viehättävä ja sää mitä mahtavin, tehtiin meille poikkeuksellinen päätös jäädä kahdeksi yöksi paikoilleen. Varattiin perjantaille saunavuorokin ihanasta pikku saunasta, joka oli tosi mukavasti suojassa satamassa olijoilta. Saunan edessä oli pieni uimaranta ja erehdyin sanomaan pojalle, että kakskymppiä jos veteen uskallat. Olisi pitänyt tajuta, että jos lapsi käy kylmäaltaissakin, niin 10 astetta ei tunnu missään. Sinne meni pojan talviturkki. Itsehän olen pyrkinyt pitämään omani sinne loppukesään, kun ei koskaan tiedä milloin se Suomen suvessa on tarpeen.

 

Perjantaina lähdettiin aamupalan jälkeen kiertämään saaren luontopolku. Elisaaressa on yksi Suomen suurimmista tammilehdoista ja vaikka puut eivät vielä lehdessä olleet, oli metsä kuin sadusta. Kesällä paikalla ilmeisesti myös lampaita, joiden aitausten poikki nytkin käveltiin. Yritetään ehdottomasti piipahtaa täällä myös kesälomareissulla.

Lähteelä

Lauantaina lähdettiin jo takaisin päin. Etappina oli Lähteelä, joka oli sopivasti noin puolessa välissä kotimatkaa. Veneitä oli alkukaudeksi melko paljon, mutta hyvin silti mahduttiin. Kiva oli tämäkin paikka, mutta harmillista kyllä kioski ei ollut toiminnassa. Epäselväksi jäi, johtuiko alkukaudesta vai pitäjän vaihdoksesta.
Poika löysi itselleen naapuriveneestä kaverin ja ryhtyivät kalastushommiin. Kala kyllä söi, mutta  näytti sen verran pientä olevan, että ihan spagetti carbonaralla mentiin illallinen. Näillä ilmoilla veneessä on erityisen ihana kokkailla, kun pentterin yllä olevan ikkunan voi pitää ammollaan. Se on paljon parempi liesituuletin kuin mikään muu.

Pläkää oli isommillakin väylillä

Sunnuntaina ajeltiin sitten kotiin lähinnä moottorilla. Tuuli tyyntyi lähes täysin. Isosaaren kohdalla nostettiin hetkeksi purjeet ja saatiin tunnin verran mennä tuulella eteenpäin, muuten oli sitten koneelliset hevosvoimat hommissa.

Hyvä fiilis jäi reissusta. Kiva lähteä sinne suuntaan uudestaan. Etäisyydet ei ole niin pahoja kuin aluksi tuntui ja satamat oli mukavia. Ja kyllähän tuo sää tuntuu tuolla lännessä olevan aivan upea! 😉

Äitienpäivää skoolailtiin jo Elisaaressa

Sunnuntaiajelulla

Tässä mennään nyt vähän jälkijunassa näiden päivitysten kanssa, kun koko helatorstain pitkän viikonloppureissun tarinat on vielä odottamassa. Mutta tähän väliin nyt tuoreempaa…

Viikonloppuna lähdettiin sunnuntaiajelulle miehen kanssa kahdestaan. Vihdoin oli edessä uuden hienon genaakkerin testaus.
Päästiin ulos satamasta ja mies ryhtyi sitä virittelemään. Köysiä on yhteen purjeeseen saatu sälytettyä kiitettävät viisi kappaletta. Yritin päästä niiden tarkoitusperistä selville, mutta voin sanoa, etten osaisi vielä yhden kerran jäljiltä niitä paikalleen laittaa. Genaakkeri kun saa lepäillä mukavasti laukussaan sisätiloissa silloin kun sitä ei käytetä. Eli vaati hieman vaivannäköä ottaa käyttöön.

Siinä se vielä pussin suojissa odottelee.

Pari uudelleen ottoa piti nytkin tehdä ennen kuin purje lehahti kauniisti auki. Mutta onpahan kuulkaa kaunis purje! Ja koska kyseessä on myötätuulipurje, niin vahvasti vaikuttaa siltä, että olen löytänyt itselleni lempipurjeen!

Ikävä kyllä testaamishetken tuuliolosuhteet oli purjehduksen kannalta hieman haastavat. Ei nimittäin tuullut yhtään. Harjoiteltiin silti muutama puolen vaihto ja voin todeta, että ihan pari harjoitusta tarvitaan vielä. Mentiin ensin kapteeni käskee -meiningillä. Miehen ohje oli, että kisko köydestä niin että purje tulee toiselle halssille. Minä kiskoin. Purjetta ei olisi voinut vähempää kiinnostaa puolen vaihto. Kiskoin kovempaa. Purje oli tiukasti päättänyt pysyä valitsemallaan puolella. Apinan raivolla vedin minkä jaksoin. Purje lähti vihdoin liikkeelle, mutta köysi sotkeutui etupurjeen reiviköyteen. Ei muuta kuin mies eteen selvittämään sotku. Saatiin manööveri lopulta tehtyä. Koska meitä ei helpolla lannisteta, niin innokkaina uuteen yritykseen. Tällä kertaa mies kiskoi. Alku näytti lupaavalta, mutta sitten purje jäi taas jumiin. Nyt nainen keulaan selvittämään sotkua.
Taitaa olla teini-ikäinen tämä uusi purje. Millään ei meinaa saada liikkeelle ja sitten kun lähtee, niin jonkun pitää mennä perässä siivoamaan sotku.

Ajeltiin harjoitusten jälkeen Onakseen grillailemaan ja kahvittelemaan. Siellä vietettyjen parin tunnin aikana tuuli tietysti nousi reippaasti ja eikö se taas iloisesti puhaltanut vastaisena paluumatkalla. Kotimatka olikin ihan toisinto siitä kevään ensimmäisestä paluusta. Mietin siinä reunalla roikkuessani, että selvästi alkaa olla kesäkelit, kun en tarvinnut enää kuin kolme kerrosta vaatetta ja merinovillakerrastonkin olin jo jättänyt pois! Kohta voi ehkä jo olla ilman hanskojakin… sivuhuomautuksena todettakoon, että mies tuli saman matkan capreissa ja hupparissa.

Hiiohoi, täällä ollaan

Nyt te kaikki uskolliset ja innokkaat lukijani (hei äiti!) olette tietysti ihmetelleet, että miten ei ole vielä kautta aloitettu. No, onhan se. Vene on ollut vedessä jo monta viikkoa, mutta bloginpitäjä on asettanut etusijalle kaikenlaisen turhanpäiväisyyden, kuten työnteon, harrastukset ja jopa perheen miesväen ruokkimisen. Nyt on aika ryhdistäytyä ja lopettaa moinen haihattelu. Ottaa näppäimistö haltuun ja päivittää kuulumiset.

Melko rauhallista oli laiturissa

Vene siis laskettiin veteen jo ennen tätä outoa ilmastollista häiriötilaa, kun lämpötila oli vielä normaaleissa suomalaisissa kevätlukemissa eli jokunen aste plussan puolella. Jäät oli juuri ja juuri lähteneet satamasta, mutta sinne piti paatti pudottaa. Mies lähti laskupäivänä satamaan jo kuuden jälkeen aamulla. Itse asemoin itseni paikalle täydellisesti oikealla hetkellä, kun vene oli juuri veteen asti päässyt ja nosturiauto alkoi peruutella pois. Siitä oli hyvä hypätä kyytiin ja ajella pieni matka uudelle laituripaikalle.
Kun vene oltiin tyylipuhtaasti laituriin ohjattu, alettiin köysikarkeloihin. Viriteltiin miehen kanssa ihan kahteen pekkaan kaikki köydet ja purjeet paikoilleen. Olin ennakoinut tilanteen ja ottanut kuvia syksyllä ennen nostoa. Niistä oli hyvä katsoa, että mikä köysi menee mistäkin välistä. Tai olisi ollut, jos kuvat siihen hätään olisin löytänyt. Mutta hyvin muistettiin ilmankin. Melkein kaikki meni jo kolmannella kerralla oikein. Se tuli kyllä todettua, että jos purjehtija yleensä kaipaa tuulta, niin purjeita viriteltäessä se ei ole niin suotavaa. Etupurje yritti kaikin keinoin heittää mereen, kun sitä ylös nosteltiin.

Vene ei siis kuluneen talven aikana ole vaihtunut. Nimi kylläkin nyt ihan virallisesti nimitarroja myöten.

Pieni yhden yön viikonloppupurjehdus tehtiin heti toukokuun alussa Onakseen. Kylmähän veneessä vielä oli, kun merivesi oli surkeat 5 astetta, mutta muuten oli kiva reissu. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen. Ja mikä ihaninta, yö oli täysin tyyni. Viileydestä huolimatta yksi parhaiten nukutuista öistä veneessä!
Ja vaikken edelleenkään ole mikään synnynnäinen purjehtijasielu (vähemmän tuulta on aina parempi), niin kyllä sitä näköjään siedättyy. Tultiin kotiinpäin reippaassa 7m/s sivuvastaisessa ja kiitettävän vinossa, mutta ei se aiheuttanut paniikkia. Ei minusta mitään iloa siinä vaiheessa ollut miehistön jäsenenä, mutta päädyttiin siihen, että kunhan pysyn rauhallisena laidalla istumassa, niin homma toimii. Jos meno tätä tahtia jatkuu, niin loppukaudesta voin jo hieman hellittää otetta sivukaiteestakin.

Kausi siis käynnistetty. Mies tähyilee kilpapurjehduskokemuksia ja heinäkuussa koko köörillä on edessä kolmen viikon kesälomareissu kohti villiä länttä…