maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannus

Ajateltiin lähteä juhannuksen viettoon torstai-iltana. Hulluja olette, sanoivat kaikki. Kamala ruuhka, pelottelivat. Matka-aika vähintään tuplaantuu. Hermot menee. Siellä on edessä Harmageddon, maailmanloppu ja apokalypsi!

Päätettiin kuitenkin uhmata kohtaloa ja lähteä. Hiukan jännitti. Kolme autoa jouduttiin ohittamaan jo ennen Kouvolaa. Ja sitten jäätiin yhden rekan taakse jumiin ainakin kolmeksi minuutiksi. Kurvattiin satamaan hermot juuri ja juuri yhtenä kappaleena. Matkaan menee normaalisti 2 tuntia. Nyt meni lähes kohtuuttomat 2 tuntia 5 minuuttia!

Yön aikana toivuttiin rankasta ajomatkasta. Juhannusaaton aamu valkeni pilvisenä. Se ei ollut yllätys kellekään meistä. Mutta yllätys oli se, että oli kuitenkin lämmin. Poika kävi uimassa. Veneiltiin kaupalle. Lastasin ostoksia kassahihnalle. Jostain syystä kassatyttö näki tarpeelliseksi mainita, että kauppa on kyllä auki huomennakin. No, olihan se hyvä tietää, koska vähän epäilytti, että riittikö kolme kassillista ruokaa kahdeksi päiväksi.


Käytiin moikkaamassa puolisukulaisia Kallioniemessä. Harjoiteltiin sinne rantautuessa poijukiinnitystä. Ensimmäisessä yrityksessä oli liian lyhyt kiinnitysköysi. Pidin kiinni ja meinasin mennä yli laidan. Sain kuitenkin pidettyä itseni veneessä. Mies vaan oli jo keulassa ja hyppäsi maihin juuri kun minä jouduin kiskaisemaan kohti poijua. Yhtäkkiä oltiin tilanteessa jossa minä ja poika oltiin veneessä, mies laiturilla. Ilman köyttä. Vene lipui hiljalleen aina vain kauemmas laiturista. Paniikki alkoi nousta. Tätä tilannetta olin alusta asti pelännyt. Mies käski hypätä rattiin, painaa vähän kaasua ja ohjata rantaan. Pakkohan se oli. Ja vastoin kaikkia todennäköisyyslaskelmia, onnistuin!

Juuri kun oltiin kommelluksien jälkeen saatu vene kiinni, viereen ajoi hiukka isompi paatti. Ensin hurautti päin laituria. Sitten peruutti meidän venettä päin. Onneksi jälki jäi ainoastaan sen kylkeen! Saivat lopulta kiinni laituriin ja veneestä pisti esiin miehen pää, joka mumisi nolon näköisenä "Entschuldigung, sorry, sorry".


Juhannusaattoa vietettiin siskon ja lankomiehen kanssa. Syötiin hyvin. Poika kävi uimasssa. Nautittiin kummallisesta juhannussäästä. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Oltiin ehkä siirrytty johonkin rinnakkaistodellisuuteen. Edellisen viikonlopun märkyys ja viileys alkoi tuntua äärettömän kaukaiselta.

Illalla poika kävi uimassa. Sitten lähdettiin veneellä katsomaan kokkoa. Rantaan oli rakennettu tanssilavakin. Oltiin siirrytty rinnakkaistodellisuudesta suoraan "Terveisiä Suomen suvesta" postikorttiin. Kokko loimusi, liput liehuivat, hanuri soitti ja solisti lauloi kuinka Anttila ampaisi ylös vuoteestaan...


Juhannuspäivän aamuna poika kävi uimassa ja sitten lähdettiin omille teille. Ilma oli edelleen todella outo. Aurinko kuumotti. Piti ihan laittaa aurinkorasvaa. Ja hattu päähän. Ankkuroitiin (tai no kylkikiinnityksellä laitettiin laituriin) Korvensaareen. Muuten ihan kiva paikka, mutta levoton koska väylä meni ihan vierestä. Poika meni uimaan, mies meni grillille. Syötiin, miesväki ui ja minä nautin auringosta.

Jatkettiin matkaa. Oltiin jo etukäteen nähty, että reitille osuu tosi matala silta. Sepä oli paitsi matala, myös todella kapea. Tuntui kuin vesirännissä oltais menty. Ohjailtiin tönimällä seinistä. Aika hauskaa oikeastaan!


Matkan jännittävin vaihe oli kuitenkin vielä edessä. Juuri ennen määränpäähän pääsyä törmättiin nimittäin poliisiveneeseen. Tai ei nyt ihan kirjaimellisesti onneksi törmätty, mutta tuli vastaan ja mies pääsi puhaltamaan. Tarkistivat rekisteröintitodistuksen, sammuttimen ja liivit. Kysyin kauniisti lupaa ottaa kuvan.


Hurjien tapahtumien jälkeen oli vielä rantautumisprojekti. Nyt sitten oikeasti ankkuriin. Kaksi ensimmäistä kertaa meni pieleen. Ankkuri vaan raapi kalliota. Kolmannella kerralla pudotettiin niin pitkälle, kuin pystyttiin. Ja johan pysyi! Oli pieni haaste irroittaa se seuraavana aamuna. Oltiin siis saavuttu yöpymispaikaan. Jälleen kerran Jantisaarelle, josta on tullut ihan meidän lempipaikka!


Yllättäen poika pulahti uimaan. Minä pistin kahviveden kuumenemaan ja mies lähti nuotiopaikalle. Aivan ylettömän ihana kesäilta aiheutti erikoisen ongelman. Nukkumaanmenoa piti venyttää, että ilma viileni mukavaan nukkumalämpöön.


Sunnuntaina pysähdyttiin vielä Savisalon hiekkarannalle, että poika pääsi uimaan. Alkuiltapäivästä siistittiin Tempo ja pakkailtiin auto. Edessä on melkein kolmen viikon tauko veneilyyn, kun lähdetään Espanjan lämpöön. Sitä onkin odotettu: "äiti, ihanaa kun kohta ollaan Espanjassa. Sitten pääsee sentään tarpeeks uimaan!"

Jos aika alkaa uima-altaan reunalla käydä pitkäksi, ehkä tänne eksyy joku españa-päivityskin...

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kesä kuivaa minkä kastaa... tai sitten ei.

Veneily olisi tietysti mukavinta sellaisessa reilun parinkymmenen asteen aurinkoisessa kesäkelissä. Mutta jos sitä jäisi odottelemaan, pääsisi veneelle noin kerran kesässä. Ja samaan viikonloppuun osuisi sitten kuitenkin se kesän ainoa sukujuhla. Siksi siis veneilemään lähdetään vähän kurjemmallakin säällä. Pakko tosin tunnustaa, että nyt kyllä vähän hirvitti lähteä, kun vettä ryöppysi taivaalta ja Saimaalle annettiin varoituksia kovasta tuulesta. Mutta kun vene on hankittu, niin ei kai me kotisohvalla kökötetä viikonloppua.



Päästiin satamaan ja satoi vettä. Olin nokkelana flikkana hankkinut sadeviitat tällaisia ilmoja varten. Olin myös nokkelana flikkana jättänyt ne veneeseen odottamaan näitä ilmoja. Että melko märkiä oltiin siinä vaiheessa, kun veneeseen päästiin.

Lähdettiin liikkeelle ja satoi vettä. Mutta koska tuuli ei ollut kovin kova, matkanteko oli ihan mukavaa. Ensimmäiset kymmenen minuuttia tosin mentiin melko sokkona, kun ikkunat oli aivan huurussa. Raotettiin vähän kuomun vetoketjuja ja kurkittiin sitten sieltä.

Rantauduttiin Jantinsaareen ja satoi vettä. En muista olenko maininnut asiasta, mutta olen melko herkästi matkapahoinvoiva. Siksi odotin lievällä kauhulla ensimmäisiä veneilykertoja, varsinkin aallokossa menoa, mutta veneessä on aina tuntunut ihan mukavalta. Jopa sinä hirveänä yönä, kun aallot hakkasivat veneen perään. Mutta nyt aallot keikuttivatkin sivusta. Ja koska oltiin kiinni ankkurilla, eikä laiturissa, vene pääsi heijaamaan oikein kunnolla. Ei ollut hyvä. Ei ollenkaan hyvä. Päässä tuntui. Vatsassa tuntui vielä enemmän. Viiden minuutin kuluttua ilmeisesti muutuin sen verran vihreäksi, että mies ehdotti paikan vaihtoa.

Siirryttiin Otrasaareen kiinni laituriin ja satoi vettä. Aivan hurjan kaunis pikkuinen saari, jolle on ehdottomasti annettava toinen mahdollisuus kuivemmalla kelillä! Nätti pieni hiekkarantakin, jonka uimaominaisuuden poika tietysti, säästä huolimatta, testasi.


Mies sytytti nuotion ja satoi vettä. Nuotio ei jostain kumman syystä oikein palanut roihuten, joten jätettiin makkaran paisto väliin ja siirryttiin veneeseen seuraamaan futismatsia. Onneksi kahviveden saa keitettyä sisätiloissa!

Mentiin nukkumaan ja satoi vettä. Mietin, että kuinka vedenpitävä kuomu loppujen lopuksi on. Mies nukahti, kuten aina, noin minuutin sisään. Jäätiin pojan kanssa hakemaan unta. Siinä kylki kyljessä hämärän hyssyssä pötkötellessä, veneen kevyesti keinutellessa, oli hyvä puhua tärkeitä asioita. "Äiti, arvaa mitä! Mä maistoin äsken korvavaikkua!"

Herättiin ja satoi vettä. Edellisenä päivänä kastuneet kengät olivat edelleen märät. Ne vaatteet, jotka vielä eilen olivat kuivia, olivat nyt nihkeän kosteita.

Oli siellä toinenkin perhe retkellä!

Syötiin aamupalaa ja satoi vettä. Päätettiin odotella pari tuntia ja katsella josko sää parantuisi. Ei parantunut, sade lähinnä yltyi. Raja se on meidänkin sitkeydellä. Päätettiin luovuttaa.

Lähdettiin veneellä kohti kotisatamaa ja satoi vettä. Taas mentiin alkumatka ikkunat huurussa. Nyt oli sen verran kapeampaa väylää, että minä istuin ikkunan luona ja kuivasin hektisesti. Päästiin kanavat kunnialla ja loppumatkasta melkein jo nähtiinkin jotain.

Päästiin laituriin ja satoi vettä. Nyt sain polleana laittaa sadeviitan päälleni. Koska vaatteet olivat jo valmiiksi suhteellisen kosteita, hyöty oli hieman nimellinen.

Saatiin auto pakattua, käännyttiin nelostielle ja sade loppui.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Hammasharja merihädässä

Istuttiin perjantai-iltapäivän mökkiruuhkassa nelostiellä ja pohdittiin, että onko tässä nyt mitään järkeä. Ärsyyntymiskäyrä nousi kohti auton kattoa ja rentouttava veneilyviikonloppu alkoi vaikuttaa kaikelta muulta.

Päästiin veneeseen ja vesille. Aurinko paistoi, järven pinta oli aivan tyyni ja vene liukui eteenpäin tasaisesti. Vene tuntui jo ihan tutulta, kotoisalta ja omalta. Kaikki ärtymys valui pois ja oikein tunsi miten stressitaso laski. Oli tässä sittenkin joku idea taustalla!

Valitettavasti sää ei viikonloppua suosinut. Suomen kesä on siitä mukava, että kuumuuteen läkähtymistä ei juuri tarvitse pelätä. Lämpötila käväisi kerran jopa viidessätoista, mutta pääasiassa oltiin juuri ja juuri kymmenen paremmalla puolella. Yöllä oli alimmillaan 1,1. Että huh hellettä...



Yllättävä onnettomuuskin tapahtui. Pakkaamisen perusperiaate on aina, että enemmän on enemmän. Siksi mukana on reilusti lämmintä vaatetta, riittävästi varavaatteita (vesi ympärillä, aina joltain jotain kastuu!), laastareita ja särkylääkettä. Ja tietysti riittävästi juomavettä ja ruokaa. Mutta niin se vaan on myönnettävä, että kaikkeen en sittenkään osannut varautua.

Perjantaina oltiin yöpuulle menossa ja iltapuuhissa. Pestiin pojan kanssa laiturilla hampaita. Olin juuri ehtinyt laittaa harjan suuhun, kun se päätti, täysin yllättäen ja varoittamatta, lähteä omille teilleen. Lipesi kädestä, sinkosi päin veneen kylkeä, pomppasi laiturille ja siitä veteen. Ja painui saman tien kuin kivi pohjaan! Poika nauroi niin makeasti, että meinasi hammastahnat mennä väärään kurkkuun. Kaikkia ei naurattanut ihan yhtä paljon... arvatkaa onko kiva pestä hampaat etusormen avulla!!



Ihania pysähdyspaikkoja on kyllä löytynyt joka reissulla! Ja aivan upeaa, että löytyy siistit vessat ja nuotiopaikat lähes jokaisesta luonnonsatamasta!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Suuri seikkailuretki osa 2

Veneessä nukkumisessa on se huono (tai hyvä, katsantokannasta riippuen) puoli, että ulkopuolinen äänimaailma ei anna minkäänlaista vinkkiä siitä mitä kello on. Niinpä havahduin siitä horroksesta, johon puolen yön aikaan vihdoin olin vaipunut ja olin melko varma, että kello on noin kuusi. Aallot hakkasivat edelleen veneen perään täysin epätahtisesti. Tuli mieleen porilaisten marssin patarummut, joten ääni ei ollut millään muotoa nukuttava, vaan erittäin ärsyttävä. Ajattelin huojentuneena, että hetken kun tätä jaksaa kuunnella, niin varmaan alkaa miesväkikin heräillä. Sitten katsoin kelloa. Se oli kaksi...

Aamu valkeni ihan yhtä tuulisena, kuin edellinen päivä. Tai saattoi se olla aavistuksen tuulisempikin. Ja kun oli jo yö siitä kärsitty, haluttiin aloittaa uusi päivä positiivisemmin. Siksi päätettiin, että aamupala syödään mukavammassa paikassa ja lähdettiin liikkeelle. Ei kuulkaa ole tungosta vesillä sunnuntaiaamuna klo 7.30! Rauhallista oli, kaikki muu paitsi veden pinta, joten rauhallisesti ajeltiin mekin. Oltiin jo tutuilla vesillä ja kohta löytyikin hyvä pysähdyspaikka. Pieni, kaunis Jantinsaari.


Ja taas saatiin uusi kokemus. Saaressa ei nimittäin ollut laituria, joten rantautuminen piti tehdä ankkurin avulla. Nythän on niin, että veneen mukana tuli pieni naara-ankkuri, joka heti todettiin riittämättömäksi. Uusi, tukeva ankkuri oli siksi hetimiten hankittu. Sen rasitteena tuona rantautumisen hetkenä oli vain se, että siitä puuttui köysi. En tiedä kuinka paljon tiedätte ankkureista, mutta voin kertoa, että ilman köyttä niiden hyötysuhde on melko pieni. Jouduttiin siis turvautumaan vanhaan pieneen ankkuriin. Miehen hommaksi jäi heittää ankkuri. Minä taas olin keulassa valmiina hyppäämään kalliolle. Nyt sitä odottaisi kommelluksia, mutta ei, kaikki sujui hienosti! No ankkuri piti heittää kahdesti, mutta se oli ihan vain ankkurin surkeutta. Niin me oltiin hienosti kiinni rannassa, saaren suojaisalla puolella, jossa vain pieni vire puhalsi veden pinnalla. (Joo, olishan sitä voinut tännekin tulla yöksi...)


Laitoin veden kiehumaan ja mittasin murukahvin mukiin. Purkissa sanottiin, että kaksi lusikallista per kuppi. Laitoin neljä. Herätti. Mies sytytti nuotion. Joku miehinen tarve päästä tulen ääreen. Aamupalan jälkeen kierrettiin saari (ei ollut kovin rasittavaa, kun oli sellainen futiskentän kokoinen) ja tiskattiin tiskit (ei ollut sekään kovin rasittavaa, kun pistin pojan hommiin). Istuskeltiin siinä veneessä auringosta nauttien, kun kallio alkoi hieman tunkeilevasti lähestyä veneen kylkeä. Että ei se sitten ihan pitänytkään loppuun asti, se ankkuri.


Taivaalle alkoi kerääntyä sen verran uhkaavia pilviä, että katsottiin paremmaksi pikkuhiljaa suunnata kohti kotisatamaa. Pysähdyttiin vielä kerran vähän ennen satamaa, ettei nyt ihan liian nopeasti reissu loppunut. Tällä kertaa mennä tömäytettiin hiekalle. Homma meni melkein putkeen. Arvioin vaan omat ponnistusvoimani huikeasti yläkanttiin ja se minkä oli tarkoitus olla sulava hyppy rannalle, olikin onneton molskahdus rantaveteen. No siitä selvittiin hiukka kolhiintuneella itsetunnolla ja märillä lahkeilla (kengät olin sentään jättänyt jalasta).


Pidettiin pieni siesta ja poika kävi jälleen uimassa. Sitten suunnattiin bensiksen kautta satamaan. Sinne se taas jäi Tempo odotelemaan ensi viikonloppua. Oli saanut kaverin viereiseen laituriin, että ei ihan yksin tarvinnut jäädä.

Kaikesta kylmyydestä, tuulesta, nukkumattomuudesta ja muista kommelluksista huolimatta: reissu oli mahtava!

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Suuri seikkailuretki osa 1

Lähdön aamu koitti. Pyörähdettiin pojan kanssa koululla hakemassa todistus ja jätski. Mies pyörähti Biltemassa hakemassa lepuuttajan klipsit ja pesuvadin. Kohdattiin kotona ja verrattiin saaliita. Todistus todettiin loistavaksi, jätski "tyttöjen laaduksi" (jouti pakkaseen), klipsit muovisiksi ja pesuvati asiaan sopivaksi. Sitten lähdettiin matkaan.

Autossa oli hyvin tilaa, mikä sai pienen paniikin vallassa epäilemään, että jotain elintärkeää oli unohtunut. Oli sentään suunnitelmissa olla yön yli. Onnistuisiko se ilman täyttä autolastillista tavaraa??

Tempo odotteli venevalkamassa. Jostain syystä tavarat moninkertaistuivat matkalla autosta veneeseen. Kaikki saatiin kuitenkin lopulta mahtumaan kyytiin ja mekin sovittiin vielä sekaan. Ja Tempo oli myötämielinen ja pärähti heti käyntiin.

Pyörähdettiin mökillä kiinnittämässä pöytä jalkaan ja sitten suunnattiin kohti seikkailua. Helteet olivat yön aikana hävinneet kuin tuhka tuuleen. Tuuli kävi pohjoisesta ja oli sekä kylmä että melko navakka. Aina kun osuttiin isommalle ulapalle, saatiin erittäin autenttinen kokemus siitä miltä tuntuu vatkattavista kananmunista.

Mies joutui hoitamaan suurimman osan ajohommista. Minähän ajan kyllä oikein mielelläni, mutta oli sen verran reipas tuuli, että annoin nyt tällä kertaa miehen ajella. Jännä paikka oli, kun mentiin lossireitin poikki. Lossi tosin olla möllötti toisella rannalla, että ei se nyt ihan läheltä piti -tilanne ollut. Mutta silti! Tosin ehkä eniten sydämentykytystä saatiin, kun mentiin tämän sillan alta (mutta jäihän siihen ainakin 5 senttiä väliä!):


Pysähdyttiin Karihiekan luonnonsatamaan, joka oli aivan ihana paikka. Pitkä hiekkaranta, huikeat kalliot ja hyvät grillailumahdollisuudet. Poika ryhtyi kahlailemaan ja eipä aikaakaan, kun päätti mennä uimaan. No mikäs siinä, johan ne jäät oli lähteneet! Notskeiltiin myös makkarat. Oltais ehkä jääty yöksikin, mutta paikalle ilmestyi toinen vene. Haluttiin olla ensimmäinen yö ihan omassa rauhassa, joten lähdettiin etsimään toista satamaa.


Löytyi helposti. Jo tunnin ajelun ja neljän turhan yrityksen jälkeen viides oli vailla väkeä. Ensimmäinen yö vieraassa satamassa meni hienosti. Jos ei oteta lukuun sitä, että ei juuri saatu nukuttua. Yön aikana ymmärrettiin miksi kukaan muu ei ollut paikkaa valinnut. Se perkuleen pohjoistuuli puhalsi siihen suoraan. "Kyllä tuuli tyyntyy yöksi" ajateltiin, kun rantauduttiin. Ei tyyntynyt. Piti välillä pienen hengähdystauon ja jatkoi sitten ihan kuin kiusallaan vähän kovempana.


Itsetehdyt, hienot uudet pimennysverhot sopivat ikkunoihin aivan sentilleen. Niiden ainoa pieni miinus oli, että eivät pimentäneet yhtään. Ja tämä voi tulla yllätyksenä, mutta Suomen suviyö on melko valoisa! Yö meni siis enemmän ja vähemmän valvoessa. Paitsi pojalla, joka nukkui kuin tukki. Pääasiallisesti minun puolellani.

Pirteinä valmistauduttiin seuraavaan seikkailupäivään!

torstai 2. kesäkuuta 2016

Paljon(ko) tavaraa tarvitaan

Päätettiin että nyt on aika. Seisoa vihdoin omilla jaloilla (tai joku vastaava vähän vetisempi kielikuva) ja lähteä mökin turvasataman helmoista ulos vaaralliseen maailmaan. Purjehtia (tai siis eihän me moottoriveneellä purjehdita... moottorehtia?) kohti suurta tuntematonta. Kansankielellä ilmaistuna, aiotaan veneillä johonkin luonnonsatamaan ja olla siellä yötä. Aivan! Kokonainen yö luonnon armoilla!! Kertakaikkisen hurjaa ja uskaliasta!

Poika oli nostanut kaukoputken esiin ja ajattelin jo, että tarkoitus on suunnistaa tähtien avulla. Mutta olikin vain ollut touhujen tiellä (joten toki miehisellä logiikalla vähiten häiritsevä paikka oli keskellä olohuonetta...). Ihan nykyaikaisten teknisten vempainten avulla mennään eteenpäin. Mies näytti suunnittelemansa reitin navigaattorista. Näytti vähän huonosti täytetyltä ilmapallolta. Mutta hyvä se varmasti on.

Jotta reissun päällä saadaan syötyä muutakin kuin grillimakkaraa, piti hankkia kokkausväline. Lähdin Ikeaan paistinpannuostoksille. Tulin takaisin kahden ison kassin kanssa. Mies vilkaisi kasseja ja tuumasi kuivasti, että taitaa olla parempi alkaa katsella isompaa venettä.


Mutta seikkailuretkelle pitää varustautua! Henkisesti ja tavarapaljouden muodossa (sitä paitsi, kyllä sitä tavarapaljoutta vähän tulee karsittua. Ainakin se yksi tuikitärkeä tavara tulee jätettyä matkasta). Lauantaita odotellessa!!