 |
| Se on keskikesä eli pipo päähän ja hanskat käteen! |
Torstaina lähdettiin siis kohti Pirttisaarta hieman yhden jälkeen. Sää oli oikein hyvä purjehtia, minäkin tykkäsin. Tuuli toki vastainen tietysti (jos joku tietää miten tuulten jumalat saa puolelleen, kertokoon! Olen selvästi joutunut tuulijumalten tuhmien kirjoihin, koska ollaan me menossa mihin tahansa, tuuli kääntyy aina vastaan), mutta suhteellisen asiallisissa lukemissa. Päästiin reilu puoli tuntia eteenpäin, vältettiin onnistuneesti jäämästä rahtilaivan alle (mikä onkin melko suositeltava tapa toimia isojen alusten kanssa) ja Söderskär oli lähes näkyvissä. Kunnes yhtäkkiä ei ollut enää yhtään mitään näkyvissä. Nousi sellainen hernerokkasumu, että nähtiin väylämerkitkin vasta noin 50 metrin päästä. Tässä kohtaa kiiteltiin itseämme siitä, että oltiin talvella uusittu plotteri ja nyt voitiin luottaa siihen. Ja siitä, että valittiin ulkoväylä, jolla ei muuta liikennettä ollut. Oli kuulkaa halju fiilis, kun tiesi että saaria ja luotoja on ympärillä vaikka kuinka, mutta yhtäkään et näe. Nyt on sitten koettu sumussa ajokin. Ei se mitään kauhean kivaa ollut, mutta ei myöskään tarvitse sitä pelätä.
 |
| Harmaata oli edessä, takana ja sivuilla |
Päästiin perille sen verran ajoissa, että tilaa löytyi vielä hyvin. Mutta ei oltu ainoita, jotka oli ymmärtäneet suojaisan sataman hyvät puolet. Paikat täyttyi vauhdilla. Ystäväperhe tuli perässä vasta lähempänä puolta yötä ja silloin oli tilaa enää meidän perässä. Aamulla pääsivät kuitenkin siirtymään laituriin. Siinä oli torstaina pieni purkkari, jonka kaksi nuorta miestä pitivät ilmeisesti myrskyävää mertakin pienempänä pahana kuin meidän venekuntien nuorison äänitasoa. En ihmettele.
Juhannusaatto meni lähinnä tuulta kuunnellen ja sadetta pidellen. Sateen hetkeksi tauottua lähdettiin etsimään saaren ainoaa geokätköä. Kätkön kuvauksessa sanottiin, että se on melko helposti löydettävissä ja eväsrasian kokoinen. Meitä oli seitsemän etsijää. Pyörittiin paikalla ainakin 15 minuuttia. Käännettiin joka paikka ympäri. Mies pisti tykin piipunkin liikkeelle ja meinasi siinä ohessa kaataa pari koivuakin. Ei silti löydetty. Joku lienee syönyt eväät ja vienyt rasian mukanaan.
Jatkettiin reippailulenkkiä rantoja pitkin myrskyävää merta ihastelemaan. Lapset valitti, että matka oli aivan liian rankka. Joutui välillä laittamaan puhelimen ihan taskuun asti, kun kiipeiltiin kallioilla. Ja mikä kokemus se nyt on, kun et voi siitä samantien snäpätä ja wäpätä ja äbätä.
Lauantaina lähdettiin kauppalaivalle tuoreen munkin maku jo kielenpäässä tuntuen. Olin netistä kaikki mahdolliset kanavat tarkistanut, että ei ole muutoksia aikatauluun. Oltiin innokkaina perillä jo 15 minuuttia etuajassa. Eipä tullut laivaa. Oli juhannustauko, joka ystävällisesti ilmoitettiin A4-lapulla siellä laiturin ilmoitustaululla. Ilmeisesti tehokkaampi tiedon jakelukanava, kuin netti.
 |
| Vain kauppalaiva puuttuu... |
 |
| Ihan kuin olis kesä! |
Iltapäivällä päästiin sitten jo vähän kesäisempiin fiiliksiin, kun löydettiin suojaisa ranta kahvitteluun ja auringonottoon. Teinit uskaltautui kahlailemaan veteen, meitä muita yhdeksän asteinen vesi ei varsinaisesti kiskonut puoleensa. Illalla lähdettiin Lervikenin kärkeen lettuja ja vaahtokarkkeja paistamaan. Miehet hoitivat notskihommat, me naiset keskityttiin pohtimaan onko skumppapullot pienentyneet vai olisiko mahdollisesti lasit olleet hieman reilun puoleisia. Kun ei yhdestä Fresitasta saatu kuin kaksi lasillista naiseen.
Sunnuntaina lähdettiin aamupäivästä jo kohti kotisatamaa, koska se muutto on oikeasti kohta ja tavarat ei valitettavasti pakkaa itse itseään. Itselleni äärimmäisen suurena yllätyksenä tuuli oli jälleen vastainen. Ja jos joku kaipaa todisteita siitä, että olen huonoissa väleissä yläkertaan, niin tultiin siis oheinen lenkki ja se saakelin tuuli oli ensimmäisiä satoja metrejä lukuunottamatta koko ajan edestä!
Nyt sitten hoidetaan pikapikaa yks pieni muutto alta pois, tehdään vikat työhommat ja sitten lomareissu alkakoon!
