Tempo

Vene sai nimen. Pitkän pohdinnan jälkeen. Oli iltalukemisena Ylismaan Gregor, joten sieltä se nimikin löytyi. Ehdokkaita oli muutama. Ensin poika ehdotti Turmaa. Nimi kuulosti hieman uhkaavalta veneelle. Sitäpaitsi tyyppi on kirjassa verenhimoinen ja hullu rotta. Hylättiin.
Sitten käytiin läpi muita: Luna (tylsä), Nike (just do it), Raasto (okei, tää oltais pojan kanssa hyväksytty, koska hahmo oli meidän suosikki, mutta miehen naama meni kurttuun), Foto Glow-Glow (no ei oikeesti!!) ja Zap (tuli mieleen särkylääke).

Lopulta päädyttiin yhteistuumin Tempoon. Nimi kuvaa jotenkin hienosti meidän veneen tasaista menoa. Sitäpaitsi Tempo on hahmona kiltti, avulias ja luotettava. Okei, on se myös jättiläistorakka, mutta hei nobody's perfect!

Pidetiin juhlallinen nimenantoseremonia. Kastettiin oikein shampanjalla. Tai no, se mitään shampanjaa ollut vaan cavaa. Eikä me sitä kylkeen raaskittu mäsäyttää. Harakoille hyvä juoma. Olis sitäpaitsi luultavasti tullut vaan lommo Tempon kylkeen. Ja ehkä sen juhlavuuden kanssakin oli vähän niin ja näin. Minä kuvasin, sisko piteli pulloa, poika heitti virveliä ja miehet oli missä lie. Mutta kaikki päättyi skoolaukseen, joten ei valittamista!

Reissutauko - viikonloppu Köpiksessä

Veneilyssä parin viikonlopun tauko, kun on muuta ohjelmaa. Ennen veneen ostoa sovittuja tietysti. Eihän me nyt muuten oltais mitään niin tyhmää tehty kuin keksitty jotain muuta ohjelmaa kuin veneilyä!

Vietettiin viikonloppu Kööpenhaminassa. Hieno paikka. Paljon vettä. Käytiin sightseeing risteilyllä. Kyllä olikin katsottavaa. Veneitä kanavat täynnä! Oli yks melkein samanlainen kuin meilläkin! Juu oli siellä joku tyttö kiven päällä istuskelemassa. Pyöri hirveästi japanilaisia turisteja ympärillä kuvaamassa. Tuntui tunkeilevalta. Oli sentään melkein alasti.

Löydettiin kivan näköinen paatti, mutta ei ollut kaupan. Kuningatar halusi vielä käyttää.

Lauantaina katseltiin hotellihuoneessa Suomen lätkämatsi. Kuuntelin selostusta ja ajattelin, että nopeasti se on tanska tullut tutuksi, kun ymmärrän näin paljon. Olikin ruotsin kanava.

Tivoli piti tietysti käydä katsomassa. Vuoristorataan, sanoivat miehet. Juu, menkää ihmeessä, minä sanoin. Pakottivatkin mukaan. Hirveä laite! Oli sitten laitettu kamera yhteen laskuun. Kuvat kioskissa ulkopuolella. Istuin vaunussa yksin. Kuvassa vain minä. Tiedättekö Muncin maalauksen Huuto...

Luontoilta

Sitä kuvittelee, että ihan jo koulut asiallisin numeroin läpikäyneenä, luonnontieto olisi melko hyvin hallussa. Että kun lapsi tulee luo ja kysyy "äiti, mikä toi kasvi/ lintu/ eläin on?", vastaus tulis kuin apteekin hyllyltä. Nyt vaan on käynyt ilmi, että apteekin hyllyt on aika tyhjät. Löytyy pari perusrasvaa, jokunen särkylääke ja paketti laastaria...

Kaikenlaista tunnistettavaa nimittäin mökillä/ veneillessä löytyy! Yhtenä iltana ryhdyttiin bongaamaan lintuja. Varsin polleana tunnistettiin joutsen, kuikka ja käki. Yksi vedessä uiva lintupariskunta tunnistettiin 100% varmuudella vesilinnuiksi. Sen tarkempaan ei pystytty, joten  käännyttiin aina yhtä luotettavan googlen puoleen. Selattiin nettiä monta pitkää minuuttia. Oltiin lopulta tunnistavinamme isokoskeloiksi, vaikka rouvan kampaus oli vähän toinen. Mutta saattoihan se olla kampaajalta tulossa... Sitten oli vielä yksi pieni ilmalintu (virallista lintubongaustermistöä käyttääkseni), joka oli ehkä kiuru tai vielä varmemmin ei...  Lintukirja matkaan seuraavalle reissulle!

Mielenkiintoisin tuttavuus lienee majava, joka ilmeisesti asustaa vastarannalla. Miehet on saaneet ihan näköhavainnonkin, me muut todistettu vaan hurjaa hännällä läiskyttelyä. Toivottavasti vielä onnistuttais näkemäänkin! Ei niin ihana oli sen sijaan ensin hiireksi luultu, sittemmin googlen avulla metsämyyräksi päätelty vipeltäjä joka on ilmeisesti majoittunut lautakasan alle. Yllätti naisten rauhaisan ikkunanpesuhetken ulkona, ilmestymällä terrasin alta poikanen suussa.

Penkillä seistiin jo valmiiksi ikkunanpesua varten. EI kiivetty karkuun!

Poika yritti päästä harjoittelemaan kalalajien tunnistusta virvelöimällä ahkerasti. Haaveili kalastavansa itselleen lemmikkikalan, mutta ei ikävä kyllä onnistunut onkimaan kuin parinkymmenen denierin sukan... Hyvä niin, yritin lohduttaa,  on paljon vaivattomampi lemmikki!

Rouva ruorissa

Lähdettiin venereissulle nro 2. Tällä kertaa vene oli siellä venelaiturissa meitä odottelemassa, joten voitiin marssia paikalle kuin oikeat veneilijät ainakin. Vene oli pysynyt paikallaan ja pinnalla koko viikon. Vähän olin etukäteen jännittänyt, kun etuköyden sitominen oli jäänyt meikäläisen kontolle. Yksi lepuuttaja tosin oli ottanut hatkat. Naru oli kyllä paikallaan noin kymmenen umpisolmun voimin. Kannattaa ilmeisesti tarkistaa, että se lepuuttajakin on kunnolla kiinni narussa... Ja opetella joku ihan oikea solmukin. Yritin kyllä väittää tekemääni möykkyä merimiessolmuksi, mutta ei mennyt kipparin tarkastuksessa selitys läpi.

Moottori yski edelleen, joten miehet päättivät mökillä vähän vilkaista sitä. Oli sen näköistä touhua, että olin ihan varma että pois lähdetään soutaen. Mutta eivät ainakaan täysin käyttökelvottomaksi saaneet, kun päästiin vielä retkeilemään. Ilma oli ihana, kuten Saimaalla aina 😁. Ja pakkohan se oli minunkin kokeilla vihdoin ohjaamista. Ihan helppoa hommaa, totesin kun rattia käänsin. Muuten ihan ok, menit vaan merimerkit vääriltä puolilta, sanoi mies. Hupsis.

Rennon näköistä menoa...

Tällä kertaa saatiin jo makua vähän reippaammasta aallokosta, mutta hyvin vielä keinutuksen kestin. Vastaan tuli purjeveneitä lähes vaakatasossa ja totesin, että siihen en pystyisi! Näytti todella hurjalta. Onneksi meidän pikku Flipper pysyy käännöksissäkin aika vakaana.

Rantauduttiin Astuvansalmeen ihailemaan maisemia ja historiaa. Oli henkeäsalpaavan hieno paikka! Jo kalliomaalaukset olivat upeita (ei voi ymmärtää, että joku ne on siihen tuhansia vuosia sitten tehnyt!) ja maisema ylhäältä oli aivan mahtava.

Sisko oli viettänyt perjantai-illan mökillä omassa rauhassa ja oli pulahtanut järvessä! Siinä sitten asiaa hehkutti ja haastoi muita samaan. Vesi oli noin 10 astetta. Ei oltu niin hulluja! Paitsi poika. Joka  hyppäsi pelottomasti laiturilta veteen ja kiipesi veneen uimaportaita ylös. Ehkä minäkin sitten kesämmällä, kun vesi on lämmennyt. Noin kolmeenkymmeneen...

Unilla

Kello on jotain pilkkopimeän ja auringonnousun välillä. Hieman lähempänä nousua. Niin, että aamun vaaleus on jo hiipinyt veneeseen kaikista pimentämään viritetyistä vilteistä huolimatta. Jossain kukkuu käki. Kuikka huutaa haikean kuuloisesti yli järven. Tikka rummuttaa naapurisaaressa puuta porakoneen armottomuudella. Väliin huudattaa vielä haikara kumeaa torveaan. Pienestä raosta, joka on jäänyt kahden viltin väliin, näkyy hiirenkorvilla olevia koivun oksia. Poskissa veneen ilma tuntuu hieman viileältä, mutta makuupussissa on lämmintä. Vene keinuttaa aavistuksen. Vieressä tuhisevat mies ja poika. Yhtäaikaa tilanne on tuttuakin tutumpi ja samalla aivan uusi. Makaan valveilla vain nauttien hetkestä. Siitä, että saan kokea jotain näin uskomattoman ihanaa. Sitten nukahdan taas.

Ja kun herään on maisemakin kuin satua.

Vihdoin vesillä

Niin ne vihdoin tehtiin, venekaupat. Mies hoiti lankomiehen kanssa. Naiset ja lapsi laitettiin ruokaostoksille. Kohdattiin satamassa. Lankomies oli nakitettu peruuttamaan traileri veteen. Mies oli veneessä valmiina kipparoimaan. Naisväki pientareella antamassa hyviä ja selkeitä ohjeita rauhalliseen äänensävyyn. Niistä huolimatta homma sujui mallikkaasti. Vene trailereineen päätyi oikeasta kohtaa veteen. Auto ei seurannut perässä, vaan jäi pääosin kuivalle maalle. Koettiin hetkellinen onnistumisen huuma. Tajuttiin sitten, että venellä saattaisi päästä pidemmälle, jos sen irroittaa trailerista. Paha vaan, että kiinnityskoukku oli noin kaksi metriä rannasta järveen... Sisko sitten reippaana likkana heitti kengät jalasta, kääri lahkeet ja kahlasi veteen. Vene irti koukusta. Mies ehti juuri huutaa, että odota kunnes on testattu, että moottori toimii, kun sisko pukkasi veneen menemään.... No, toimi se.

Mies ohjasi veneen takaisin satamaan. Mutisi jotain yksin rantautumisesta. Ei ymmärtänyt, että annettiin vaan tilaisuus harjoitella rauhassa. Lastattiin vene. Tuli mieleen tarina siitä viimeisestä oljenkorresta, joka katkaisi kamelin selän. Kaksi autollista tavaraa ja viisi ihmistä. Kaikki olivat ilmeisesti ymmärtäneet jättää oljenkorret kotiin, koska pysyi kuin ihmeen kaupalla pinnalla. Lähdettiin matkaan. Päästiin parisataa metriä ja moottori sammui. Ehdin jo miettiä, että mies ei liioitellut kun sanoi, että vene syö paljon bensaa. Ei ollutkaan bensa loppu, vanhaa vain. Käynnistyi uudelleen ja tällä kertaa päästiin mökille asti.

Asetuttiin taloksi. Tai sisko ja lankomies asettuivat taloksi, me asetuttiin veneeksi. Veneestä löytyi kiitettävä määrä erilaisia jemmapaikkoja, joihin epäilemättä katoaa kaikki tarpeellinen. Sekä kiitettävä määrä näkyvää säilytystilaa, johon epäilemättä pesiytyy kaikki tarpeeton. Nukkumatila oli juuri sopiva meille kolmelle. Mies nukkui vasemman puolen kolmanneksella, poika valtasi jäljelle jääneestä reilun kaksi kolmannesta ja minulle jäi ihan koko loppuosa. Jotenkin siinä maatessa aloin kunnolla ymmärtää miksi puhutaan murto-osista.

Näihin maisemiin oli hyvä nukahtaa murto-osissa nukkujankin.

Nukkuivatko egyptiläiset makuupusseissa?

Sitä tällainen kokemattomampi veneilijä luuli, että kun vene on nyt vihdoin hankittu, seuraava etappi on venesatama. Ei ollut. Oli Motonet. Ostettiin korillinen härpäkkeitä. Kuulemma välttämättömiä veneilyyn. En tunnistanut yhtäkään. Yhtä luulin naruksi. Olikin murtolujaa lepuuttajanköyttä.

Käytiin myös makuupussiostoksilla. Itseä hiukan ahdistaa ajatus makuupussissa nukkumisesta. Lievä klaustrofobia ja huonot muistot lapsuuden makuupusseista, jonne jäi jumiin. Ääh, ne on kehittyneet siitä, väitti mies. Olivatpa niin. Entistä kapeammiksi. Kutsuttiin muumiomalliksi. Ei herättänyt myönteisiä mielikuvia! Myyjä kehui maasta taivaaseen, että hienoja ominaisuuksia on. Kysyin, onko jossain 100% varmuudella jumiutumaton lukko? Ei kuulemma voinut taata. Se siitä kehityksestä! Ostettiin pussit kuitenkin. Mies valitsi itselleen kevyen, ergonomisen ja hyvin lämpöä eristävän. Minä valitsin itselleni punaisen.

Poika on asunut omassaan siitä asti.