Kyllä maakravusta vielä purjehtija saadaan

Vaikkei tänne tekstiä olekaan blogistin saamattomuuden vuoksi ilmestynyt, niin veneilty on kyllä vielä näin syksylläkin. Sellaisia viikonloppureissuja, mitä nyt syksyllä tehdään. Purjehdittu perjantaina johonkin lähisatamaan ja vietetty siellä iltaa. Varmistettu vielä viimeisillä päivänvalon kajastuksilla ettei ole kellään tarvetta vessakäyntiin, rämmitty sitten tuntia myöhemmin pilkkopimeällä taskulampun turvin etsimään reittiä vessaan, astuttu jossain kohtaa hutiin ja litimärkään sammalmättääseen, päästy vessaan, jossa poika hetken oltuaan on todennut, ettei tarvinnutkaan tulla. Käytetty kaapillinen pyyhkeitä kuivaamaan veneeseen tiivistynyttä kosteutta. Katseltu kaukana mantereen valosaasteesta upeaa tähtitaivasta, ihmetelty meduusoja ja hylkeitä. Kaikkinensa nautittu syksystä.

Bockhamissa ei ruuhkaa ollut!

Uusi kuu Pirttisaaren kallioilta ihailtuna

Ollaan myös treenattu peruuttaen parkkeerausta. Ensimmäisellä kerralla olin äärimmäisen luottavainen, että homma menee putkeen, koska teoriassa kaikki kuulosti mahtavan yksinkertaiselta. Ja tavallaan se olikin. Paitsi ettei ollut. Tehtiin nimittäin se virhe, ettei otettu rullalla takana olevaa ankoraliinaa käyttöön, koska ei uskottu sen riittävän. Sen sijaan otettiin varaliina, jota sitten suunnittelin päästäväni erittäin hallitusti vyyhdeltä tulemaan. Hieno suunnitelma. Surkea toteutus. Ankoraliinalla on kestävyyden lisäksi yksi huomattava ominaisuus; se menee solmuun. Helposti. Ja tiukasti. Lopputuloksena oltiin kyllä perä edellä laiturissa. Ja kyllähän se ihan napakasti oli edestä poijussa. Mutta ihan hyvä, että oltiin oman seuran saaressa, ilman seuraa, sen verran upean lahjarusetin sain siihen liinaan tehtyä.
Sen jälkeen siirryttiinkin käyttämään sitä rullalla olevaa liinaa ja nyt sujuu jo hienosti!

Ei sentään testattu rusetin kestävyyttä yön yli.

Kauden viimeinen veneessä yöpyminen oli viime viikonloppuna. Kokeiltiin jotain ihan muuta kuin luonnonsatamaa ja mentiin Suomenlinnaan. Olipa todella mukava kokemus! Poika tietysti oli innoissaan, koska pääsi pokettamaan. Meille aikuisille oli mukavaa, joskin tyyristä vaihtelua hoitaa ruokailut ravintolassa. Ja olihan iltakävely pimeän tultua todella tunnelmallista. Varsin rauhallinenkin satama oli yöpyä, vaikka väkeä oli paljon.

Täyttä oli, mutta rauhallista.

Paikalla enää me ja pokemonit

Ja jotain kummallista tapahtui sillä kauden vihoviimeisellä purjehduksella. Tultiin ihan vastatuuleen, joten jouduttiin luovimaan ja tuuli oli melko reipas, lähemmäs kymmentä metriä sekunnissa. Joten vinossa tultiin. Ja siis vinossa tarkoittaa oikeasti vinossa, 30 astetta paukkui jatkuvasti. No nyt sitten luulisi, että meikäläinen olisi roikkunut reelingissä hysteerisenä. Ja niinhän sitä roikuinkin. Ensimmäiseen käännökseen. Sitten tapahtui joku naks pään sisällä ja yhtäkkiä tuli luottamus siihen, että vene ei oikeasti kippaa, kaikki pysyy kyydissä ja homma on ihan ok. Tähän fiilikseen on mahtavaa lopettaa kausi!

Mistä näitä myrskyjä oikein tulee

Perjantaina lastattiin toiveikkaasti koko viikonlopun ruoat kyytiin, täytettiin vesisäiliö ja vaihdettiin kaasupullo uuteen. Tähtäin asetettiin Pirttisaareen ja lähdettiin matkaan.

Tulipa taas todistettua, että ei voi yksin tuijottaa tuulimittaria, kun määritellään mukavaa purjehduskeliä. Tuuli puhalsi nimittäin ihan kiitettävästi 7-8 m/s, mutta kun se tuli takaa, niin meno oli oikein mukavaa. Ei vaan oltu yksin liikenteessä. Ihan oli perjantairuuhkan meininkiä merilläkin. Pikaisella laskutoimituksella laskin 35 venettä siinä lähialueella. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikilla oli sama suunta. Siksi mieleen alkoi hiipiä epäilys Pirttisaareen mahtumisesta. Kun vielä Onaksen oman seuran laituri, joka tavallisesti on lähes tyhjä, oli melko täynnä, päätettiin ettei lähdetä kokeilemaan onnea, vaan jäädään sinne. Ihan hyvä valinta. Mukavaa laituriseuraa ja tuulikin ystävällisesti illasta kääntyi etelään, joten saatiin erittäin rauhallinen yö.

Auringonlaskun aikaan

Aamulla luettiin myrskyennusteita ja pohditiin päivän ohjelmaa. Päätettiin lähteä päiväpurjehdukselle ja seurata tilanteen kehittymistä. Purjehdittiin Kalvön ympäri ja päästiin ihan ”mukavaan" vastaiseen, jossa sain taas treenailla vinouden sietokykyä. Tällä kertaa oli jo selvää parannusta edelliskertaan. Olin koko matkan ajan täysin toimintakykyinen! Tai no täysin ja täysin, mutta pystyin jo irrottamaan hetkellisesti otteen reunasta ja hoitamaan etupurjeen puolenvaihdon. Loppumatkasta jopa ohjasin hetken melko vinossa!

Mikäs tässä on ohjaillessa... 

On muuten kummallista, miten purjeveneistä puhuttaessa, aina varoitetaan puomista. Voin paljastaa, että purjeveneessä on noin 38 muutakin paikkaa joihin voi itsensä teloa. En siis ollenkaan väheksy puomia kolhujen aiheuttajana, kyllä siihen(kin) on tullut pää lyötyä kymmenkunta kertaa. Mutta myös ovet, laatikot, pöydän kulmat, kaapit, oven karmit ja avoinna olevat ikkunat ovat tehokkaita mustelmien lähteitä. Ja tällä reissulla onnistuin skuuttiköyttä lukosta avatessani lyömään peukalon voimalla lukkoon. Varsin riskialtis harrastus siis… se vaan on kumma, että kaikki kolhut tuntuu kasautuvan minulle.

Kun ennusteet sitkeästi kovaa tuulta ja ukkosmyrskyä ennustivat, niin suojaisa satama oli löydettävä. Ei kun uudestaan kohteeksi Pirttisaari. Päästiin porteille asti, niin jo oli jonoa poijuihin. U-käännös ja kohti Onasta. Matkalla mies katseli tuuliennusteita ja totesi, että ottavat suoraan Onaksen laituriin. Ei auttanut muu, oli käännettävä keula kohti kotisatamaa. Kotimatkallakin saatiin pieni kuuro niskan, mutta kunnon myrskyhän sitten onneksi iski vasta illalla.

Tuleeko niskaan vai eikö

Harmillisen lyhyeksi jäi matka, mutta minkäpä luonnonvoimille voi. Vähiin käy reissut, kun syksy ja arjen kiireet pukkaa päälle, mutta toivotaan että löytyy vielä muutama viikonloppu, jolloin matkaan päästään. Ainakin yhdeksi yöksi yritetään pari kertaa vielä lähteä.

Tyyntä ja myrskyä

Tuuli puhalsi perjantai-iltapäivällä noin 10 m/s, mutta aurinko paistoi, joten tottahan sitä piti matkaan lähteä. Tuuli tuli itse asiassa sivumyötäisenä ja kun oli pelkkä keulapurje auki, ei pahemmin edes painanut vinoon. Tuuli siis. Mutta, mutta. Ne aallot. Keikutikeikutti ihan reippaasti. En tykännyt. Oli sovittu, että jos on paha keli, jäädään Norrkullalandetiin, jos ei, mennään Pirttisaareen. Lähestyttiin kohtaa jossa piti päättää. Mies oli sitä mieltä, että mentäis nyt kuitenkin Pirttisaareen. Että katopa nyt, tuolla Gråskärin kohdalla aallokko jo helpottaa. Sai ylipuhuttua. Ja kyllähän se helpottikin. Sitten kun vihdoin sinne asti päästiin. Tiedättekö nimittäin kuinka kauan purjeveneellä kestää saavuttaa se edessä siintävä kohde!? Voin kertoa. Ka-u-an!!

Perjantai-iltana ei ollut laiturissa ahdasta

Mutta päästiin kuitenkin yhtenä kappaleena, ilman suuria traumoja, perille Pirttisaareen. Ja pakko myöntää, että kannatti kyllä tulla. Todella ihana saari. Käveltiin illalla vielä Lerviksuddenin kärkeen, jossa oli mahtavat kalliot. Ja matkalla oli vanhoja bunkkereita, joihin pääsi sisään. Ne jotka halusivat. Kurkistin yhteen ja totesin, että nähty. Miesväki meni perälle asti. Oli niin syvä, että taskulampun valo ei enää ovelle näkynyt, kun siellä menivät.

Lauantaina käveltiin saaren toiselle puolelle höyrylaivalaiturille. Ihanan näköinen kyläyhteisö löytyi siltä puolelta saarta. Ja todella ystävällisiä ihmisiä, jotka ohjastivat eteenpäin, kun oma usko tien jatkumisesta meinasi loppua. ”Tie" kun oli osassa kohtaa pelkkää nurmikenttää ja olipa matkalla yksi suljettu porttikin. Mutta isolle laiturille päästiin. Osuttiin kauppalaivan kanssa samaan aikaan, mutta valitettavasti ei otettu rahaa mukaan lenkille. Oli sen verran kivan näköinen paatti, että päätettiin tulla viikon päästä uudestaan. Silloin onkin laivan viimeinen viikonloppu liikenteessä tänä kesänä.

Kauppalaiva Christina

Vietettiin koko lauantaipäivä paikoillaan, välillä saarta tutkien välillä veneessä oleskellen. Sunnuntaille luvattiin tosi kovia tuulia, joten meinattiin heti aamukahvien jälkeen lähteä kotiinpäin. Ainoa vaan, että kaasu loppui lauantai-iltana ja aamukahvit jäi juomatta!

Keli oli jo aamulla tuulinen. Mutta onneksi lähdettiin kuitenkin ajoissa, iltapäivällä tuuli nousi jo myrskylukemiin. Ja kotimatka sujui ihan hyvin. Ainoa haveri matkalla sattui kynnysmatolle, joka ei kestänyt tuulen voimaa, vaan karkasi merille. Eli jos tulee vastaan meressä kelluva, ”Pidä saaristo siistinä" (😁) matto, niin pahoittelut!

   ***

Keskiviikkona käytiin iltapurjehduksella ja olin jo siellä viikonlopun keikutuksessa ehtinyt miettiä, että varmaan se vinossa meno tuntuu ihan lastenleikiltä siihen aallokkoon verrattuna. Ei tuntunut. Tiettyyn kulmaan asti se vinossa meno on ihan ok, mutta sitten kun mennään sen kulman yli, niin ai että se vaan tuntuu kamalalta. Olen kehittänyt erittäin aikuismaisen keinon kestää tilannetta: roikun toisella reunalla ja vältän visusti katsomasta sille laidalle, joka laahaa merta. Tekisi mieli myös nipistää silmät kiinni ja tunkea sormet korviin. Tekisinkin niin, mutta sitten ei pysyisi siinä roikkumassa.

Rahtilaiva aiheutti vähän jännitystä, kun piti päästä pois sen edestä.

Tänään taas viikonlopuksi matkaan. Tällä hetkellä tuuli näyttäisi puhaltavan sivumyötäistä eli ei ihan niin vinoon pitäisi painaa, mutta meidän tuurilla se ottaa jonkun yllärikäännöksen ja tuleekin vastaan koko matkan. Koskas meillä sää olis suosinut. Ukkosmyrskyäkin luvassa lauantaiyölle, että normimeininkiä.

Long time no sea

Auringonlasku Äggskärissä

Sitä olisi voinut erehtyä luulemaan, että blogisti on joko pudonnut veneestä, lyönyt purjehdushanskat tiskiin tai jäänyt Espanjan aurinkoon. Mutta ei, kyllä täällä ollaan. Kesäloman aiheuttama lorvikatarri vain iski ja kirjoittaminen tuntui kovin suurelta ponnistelulta.

Veneessä on pysytty, vaikka aikamoisessa myräkässä tässä viikko sitten mentiinkin. Ja hanskat on olleet ahkerasti kädessä, ei ehkä vähiten sen takia, että käsiä tuppaa tämän kesän säissä paleltamaan. Siksi sinne Espanjaan olisi toki voinut jäädäkin. Harmi, että pojan passi vanheni kuun lopussa ja oli pakko tulla kotiin.

Kala nappasi Bockhamissa pelkkä leipä syöttinä

Pari kahden yön viikonloppureissua on tehty. Ensimmäisellä päästiin kokemaan miten sää voi vaihdella päivän aikana, kun lauantaina aamupäivällä kelluttiin Emäsalon itäpuolella nollatuulessa  ja nautittiin auringosta hiki valuen. Kun päästiin Emäsalon sillan kohdalle ja käännyttiin länsipuolelle alkoi kaatosade. Ukkonen jyrisi ikävän oloisesti mantereella, muttei onneksi noussut merelle. Alusvaatteita myöten märkänä sitten ohjailtiin, kun ei kunnon sadevaateita ehditty vaihtaa. Ja saatiin todistettua sekin, että ”kesä kuivaa minkä kastaa" ei tänä vuonna päde! Vaatteet saatiin kuivaksi vasta kotona.

Purjehdus on nautinnollista!

Viime viikonloppuna saatiin sitten opetus siitä, että tuulen suunta voi myös vaihtua melkoisen yhtäkkiä. Purjehdittiin vastatuuleen itään päin ajatuksena mennä Lillfjärdin yöksi. Oltiin jo melkein perillä, kun tuuli nousi ja vaihtoi suuntaa. Yhtäkkiä se puhalsikin lounaasta yli 10m/s. Lillfjärdiin ei voitu jäädä, koska osui suoraan siihen laituriin. Ei auttanut kuin lähteä katsomaan Bockhamniin, josko sinne vielä mahtuisi. Tultiin ulos kapeasta salmesta, aallot iski päälle täydellä voimalla ja täytyy sanoa, että ihan sellaisessa myräkässä ei aiemmin olla oltu. Aallot heitti vettä kannelle urakalla ja tuuli ulvoi jo reilusti kaksinumeroisena. Matka oli noin 5 mailia, mutta tuntui pidemmältä kuin koko sen päivän aiemmat 30. Onneksi pojalla näyttää olevan merimiehen mieli. Pisti nenänsä kannelle, kun keinutus alkoi. Totesi vain tyynesti, että ”aha, vähän aaltoja" ja palasi takaisin sisälle.

Lauantaina tultiin vain hieman takaisin päin ja jäätiin Äggskäriin. Meille paikka oli uusi tuttavuus. Todella kaunis saari ja mukava satama. Paljon kertyi yöksi veneitä, mutta hyvin sinne mahtuikin. Tuulikin pysytteli lännen suunnalla, joten satama oli hyvin suojassa.

Kylmästä kesästä huolimatta sinilevää on paljon

Huomenna ollaan taas lähdössä. Sää ei, yllätys yllätys, suosi. Mutta jos nyt pahimmilta sateilta vältyttäisiin. Navakkaa tuulta taas lupailevat, mikä ei tietenkään oikein ole allekirjoittaneen makuun. Olen nyt lukenut noin sata artikkelia siitä, että kölivene ei kaadu. Tai siis tietyn kallistuspisteen jälkeen suoristaa itsensä. Mutta ihan vielä en ole vakuuttunut. Joten aloitetaan luultavasti matka reivausneuvotteluilla.

Lomareissun summa summarum

Lomareissu on takana ja pyykkivuori edessä. Ihana reissu oli, pienistä töyssyistä huolimatta. Olisi hyvin voinut jatkaa vielä ainakin toisen viikon. Mutta ei auta. Espanjaan on lähdettävä altaalle makoilemaan. Kolmenkymmenen asteen sietämättömään lämpöön. Kovaa hommaa, mutta jonkun sekin on vaan on hoidettava.

 Kaksi pussia sipsiä, melkein riittävästi lämpimiä vaatteita ja äärimmäisen paljon energiaa. Niillä varustettuina lähtivät seilaamaan.

Eilen maltettiin omaksi yllätykseksikin hienosti viettää koko päivä vielä Onaksessa. Mikäs oli ollessa kun oli ystäväperhe seurana. Vähän ennen puolta päivää miehet ja lapset lähtivät kokeilemaan purjehdusta. Me naiset jäätiin kahvittelemaan. Pari tuntia ollaan, sanoivat. Tulivat neljältä takaisin. Mieluusti raportoisin matkan tapahtumia, mutta kovin tarkkaan ei meille matkasta kerrottu. Kaikki olivat kuitenkin pysyneet veneessä ja hauskaa oli ollut.

Ruoan jälkeen lapset kalastivat vielä kerran ne samat kalaraukat. Sitten kello alkoi olla jo niin paljon, että oli pakko lähteä kotimatkalle. Kotiinpäin lähdettiin sitkeästi purjeilla, vaikka tuuli aika olematonta olikin. Kun kello alkoi lähestyä puoli kahdeksaa, mutta vene ei juuri lähestynyt kotisatamaa, oli vaan todettava, että pakko mennä moottorilla, jos kotiin tämän päivän puolella halutaan.

Jos kovin pläkää keliä ei huomio, niin ihan on purjehduksen näköistä meidän meno!

Oltiin jo melkein kotisatamassa, kun poika tuli kannelle valittaen päänsärkyä ja pahoinvointia. Auringonpistos sitten vielä viimeiselle päivälle. Olo helpotti, kun sai oksennettua. Sitä ei tietenkään voinut tehdä heinikkoon tai edes mereen, vaan oksennus tuli sitten keskelle venekerhon parkkista. Että sellainen kahden oksennuksen lomareissu tällä kertaa.

Mitä reissusta sitten jäi päällimäisenä mieleen? Ehdottomasti matkalla kohdatut ihmiset. Tuntui, että tavattiin oikeastaan vain todella mukavia, välittömiä, ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä.

Sitten olivat tietysti kaikki upeat pysähdyspaikat. Jokainen omalla tavallaan ainutkertainen. Kaikkiin mennään mielellään uudestaan.
Ja se, että uusia perunoita ja grillattavaa voi syödä vain kuutena päivänä viikossa. Yhden kerran on pakko ottaa pitsaa vaihteluksi.

Niin ja tietysti se, että paras kesäasuste on lämmin pipo! 😄

Lomapurjehdus Day8

Tämän lomareissun viimeinen ilta käsillä. Täytyy myöntää, että pidempään olisi ollut kiva olla. Mutta toisaalta näillä kesä (sic) säillä, keskiviikon Espanjan lento on kyllä äärimmäisen odotettu!

Lähdettiin liikkeelle taas heti aamupalalta, vaikka piti ottaa rauhassa. Ei vaan osata. Alkumatka taitettiin Pellinkiin asti moottorilla, sitten piti jo vähän kokeilla purjeita. Tuuli ei varsinaisesti puhkunut ja puhaltanut, oli alle 2 m/s. Mutta mikäs oli siinä hissukseen mennessä, kun kerrankin aurinko paistoi. Ja hyvä että mentiin rauhassa. Ei ehkä muuten olisi huomattu hyljettä, joka kurkisteli meitä vedessä. Silloin, jos koska, olisi toivonut omistavansa järjestelmäkameran.

Kyllä sen hylkeen juuri ja juuri näkee, kun suurentaa oikein isoksi.

Emäsalon kohdalla tuulikin vähän heräili ja saatiin oikeasti purjehtiakin. Taas toimi seitsemän minuutin sääntö ja kun alussa sain tottua vinossa menoon, niin myöhemmät reippaatkaan kallistukset ei haitanneet. (No en minä sitä aikaa ole millään kellottanut, enkä väitä että olisi juuri seitsemän minuuttia, kunhan heitin jonkun ajan, mutta niillä main luultavasti.) Lopulta tultiin purjeilla lähes rantaan saakka ja allekirjoittanut ohjaili hienosti saarten välistä karikoita väistellen ja sai antaa purjeiden trimmausohjeita miehelle.

Täytyy muuten todeta, että jos oikea ja vasen ovat aavistuksen epämääräisiä käsitteitä käytössäni (oikea voi siis joskus satunnaisesti tarkoittaa myös perinteisesti vasempana pidettyä suuntaa ja päinvastoin), niin aivan todella haasteellisia ovat väli-ilmansuunnat. Siis oikeasti, luode? koillinen? Ei mitään tolkkua! Siksi olen päätynyt käyttämään finglish-muotoja, kun joudun niistä puhumaan. Kyllähän etelä-länsi kertoo heti selkeämmin mistä suunnasta tuulee kuin kaakko.

Onneksi oli muutakin ruokaa...

Tultiin vielä loppustopille Onakseen ja kuin pisteenä iin päälle täällä odotti tuttavaperhekin, joten saatiin vielä viimeisille päiville takuumukavaa seuraa! Lapset ryhtyivät onkimaan ja nappailivat kaloja tiuhaan tahtiin (jos kalaksi voi kutsua tulitikkuaskin mittaisia sinttejä). Kalat laitettiin pieneen ämpäriin, kunnes noin kymmenen kalan jälkeen tuntui, että narrattavat tyystin loppuivat. Neuvokkaat kalastajat kippasivat kalat takaisin mereen ja eikun uudestaan niitä nappailemaan!

Huomenna vielä veneen siivoilua ja pientä päiväpurjehdusta. Ai niin ja mies korjasi, että se etelä-länsi ei olekaan kaakko vaan lounas. (Lounas! 🙄 I rest my case!!)

Lomapurjehdus Day7

Jos eilinen oli aallonpohja, niin tänään surffattiin sitten tosi korkealla. Iso rasti seinään. Mentiin nimittäin niin purjehdusta, niin purjehdusta, eikä tuntunut pahalta!! Olisin ottanut kuvan kun oltiin tosi vinossa (valehtelematta mentiin jonkun aikaa jopa 30 asteen kulmassa), mutta jos siinä olisin kännykän esiin kaivannut, niin se makaisi nyt merenpohjassa! Mutta me ei siis olla. Eikä Ares mennyt nurin. Eikä minuun iskenyt paniikki missään vaiheessa! Juhlan paikka!! :)

Tuuli teki kyllä taas kiusaa siinä mielessä, että yöpymissuunnitelmat meni uusiksi. Tarkoitus oli mennä Norra Sandön rantaan, mutta tuuli tuli sellaisesta suunnasta, että ei houkuttanut. Näköjään kuljetaan samaa polkua takaisin, kuin toiseen suuntaan mennessä. Päädyttiin nimittäin taas Bockhamniin. Tällä kertaa valittiin viisaasti toisen puolen laituri, ettei tarvitse taas yöllä kuunnella, että onko se köli pohjassa asti.

Tultiinkin tänne varsin hyvään aikaan, kun melko pian meidän rantautumisen jälkeen paikat alkoivat täyttyä. Nyt ei taida olla kuin muutama kalliopaikka vapaana. Veneiden saapumista on hauska seurata. Poikkeuksetta mies on ohjaamassa ja nainen hoitaa laituriin hyppäämisen. Niinhän se meilläkin on, mutta minä olenkin haka hyppäämään. Paitsi eilen meinasi käydä ohrasesti, kun kenkä juuttui köyden ja kaiteen väliin. Laituri lähestyi ja jalka oli ja pysyijumissa. Ei muuta kuin jalka kengästä ja vain sukka jalassa laiturille.
On myös hauska tarkkailla tulijoita. Purjeveneellä tulijat erottaisi heti ilman venettäkin. Kaikilla on paksut housut, kunnon takki ja pipo. Moottoriveneilijät tulevat shortseissa ja t-paidassa.

Pelkäsin etukäteen rantautumisen näin isolla veneellä olevan tosi hankalaa, kun ei se aina pikku Tempollakaan helppoa ollut. Mutta itse asiassa lähes kaikki rantautumiset on olleet tosi sujuvia ja vene on mennyt juuri sinne mihin piti. Oikeastaan ainoat sählingit ovat olleet seurausta naisen logiikasta, kun ankaroliina eli poijuun kiinnitettävä köysi onkin kipannut väärältä puolelta kaidetta. Oikea ja vasen ON niin kovin monitulkintaisia.

Ilta-aurinko laskee parhaillaan puiden taakse ja täällä vallitsee parista kymmenestä veneestä huolimatta syvä hiljaisuus. Ja, kummallisuuksien kummallisuus, tuuli on tyyntynyt! Todella outoa. Tuntuu jopa pahaenteisen hiljaiselta, kun puuttuu se ujellus ja köysien hakkaus mastoa vasten. Eihän se nyt voi oikeasti olla tyyntynyt. Eihän. Siis oikeasti? Tässähän herää pieni toivo, että aamukahvit saadaan juoda ulkona!

Lomapurjehdus Day6

Aamu oli yllättävän hyvä, jo toista päivää putkeen. Yö oli nukuttu tuulen ujelluksesta huolimatta ihan hyvin ja taivas ei ollut ihan pilvessä. Kylmin aamu tosin tähän mennessä. Ja tietysti tuuli oli kovaa. On se kumma, ettei voi olla sellaista 4-5 m/s normituulta, vaan aina pitää puhaltaa melkein kymmentä. Tai sitten ei tuule ollenkaan.

No mutta kun nyt tuuli, niin pohdittiin että mitä tehdä, lähdetäänkö matkaan. Mies sanoi, että minä saan päättää. Totesin, että lähdetään, mutta mahdollisimman suojaista reittiä. Ja katsotaan millainen keli on, että nostetaanko purjeita.

Upeita on vanhat purjeveneet!

Lähdettiin liikkeelle. Päästiin satamasta ulos niin ei kun purjeet ylös. No onneksi sentään isopurje kakkosreivillä eli melko pienenä. Mutta kova puuskainen tuuli painoi silti. Oletteko joskus katselleet sellaista oikein vinossa menevää purjevenettä ja ajatelleet, että tuolla en haluaisi olla. No me oltiin juuri se vene. Ja minä olin siellä. Pelotti ihan oikeasti. Aika paljon. Mies ei ymmärrä, koska ei itse pelkää yhtään. Voi että minäkin haluaisin niin olla sinut sen vinossa menon kanssa.

Tosin tänään saunassa juttelin naisen kanssa, joka veneilee kolmatta kesää. Tämä kertoi, että olivat juuri toissapäivänä tulleet kovalla tuulella Ulko Tammiosta ja vaihtaneet moottoriin, koska keli oli hänestä niin paha. Eli en ole sentään ainoa.

Se on muuten ollut positiivinen yllätys, että purjehtijat ja veneilijät ovat todella mukavaa porukkaa. Lähes poikkeuksetta vieressä on ollut todella miellyttäviä ihmisiä, joiden kanssa on juteltu vaikka mitä. En osannut odottaa, että suomalaisiin on näin helppo saada kontaktia.

Ollaan siis taas Loviisassa. On kyllä tosi mukava paikka. Ja mikä parasta saunassa sai itsensä puhtaaksi. Ja lämpimäksi. Sillä kylmä on edelleen. Tämän päiväisellä säällä ei kyllä voi ihan kesäkaupungiksi kehua. Mutta kivoja paikkoja löytyy. Käytiin vielä illalla ihailemassa maisemia Kukkukivellä eli näkötornissa.

Lomapurjehdus Day5

Aamu oli oikein mukava, niin kuin tietysti kuuluikin näin parittoman päivän aamun olla. Viimeisiä aamupalan rippeitä vasta korjailin pöydästä, kun mies oli jo lähtökuopissa. Kun vihdoin ehdittiin pojan kanssa kannelle, oli mies jo irti laiturista ja lähes poijustakin. Harjoitteli ilmeisesti yksinpurjehdusta varten, jos miehistö kokonaan kuukahtaa meritautiin.

Lähdettiin kohti Kotkaa, jotta saataisi ruokavarannot täytettyä ja siellä apteekissa käytyä. Alussa mentiin melkein nollatuulessa ja auringonpaisteessa. Ihanan lämmin oli, mutta ei me juuri eteenpäin päästy. Käynnistettiin hetken lillumisen jälkeen moottori ja suunnattiin kohti erittäin ikävännäköisiä sadepilviä. Sadealueen vyöryessä yli tuli todettua, että autopilotti on ihan hyvä olla olemassa. Siinä tilanteessa päästiin molemmat hoodin alle suojaan, kun vene puksutteli hiljaa eteenpäin. Sade ei onneksi kestänyt kovin pitkään ja rantautuminen saatiin tehdä kuivassa kelissä.

Sapokanlahden satama oli ihan asiallinen ja toimiva, mutta liian iso meidän makuun. Joten todettiin heti, että tehdään vain kauppastoppi ja jatketaan sitten Rankkiin. Tiedättehän "merisää: Kotka Rankki ohutta yläpilveä". Kyllähän sinne piti päästä. Paitsi ettei päästy. Tuuli oli noussut ja se puhalsi sellaisesta suunnasta, että jo rantautuminen olisi ollut työlästä, laiturissa yöpyminen todella ikävää.

Varasuunnitelma käyttöön ja kohti Kaunissaarta. Siellä ainakin varmasti suojaisa satama. Ensin piti vain ylittää melkoisen avoin selkä ja se tuuli siis taas puhalsi. Reippaasti. Ja juu sitä kylkimyyryä mentiin. Mutta nyt on sanottava, että siihen tottuu pikkuhiljaa. Ja perään toinen mutta, se tottuminen tapahtuu joka kerran uudestaan. Ei siis niin, että tadaa, nyt ollaan purjehdittu seitsemän kertaa, nyt ei enää tunnu kallistukset missään. Vaan niin, että kun ollaan sillä purjehduskerralla menty noin seitsemän minuuttia vinossa, niin sitten alkaa tottua menoon eikä enää tunnu pahalta. Paitsi äkkinäiset puuskat JA yli 25 asteen kallistukset. Mutta edistystä, edistystä.

Täällä Kaunissaaressa siis ollaan taas yö. Tänään saatiin ekstraohjelmaakin, kun yhteysalus saapui tuomaan ja hakemaan väkeä. Hetken aikaa koko satama kuhisi kansaa. Ihmisiä ilmestyi ihan tyhjästä laiturin täydeltä ja laiva toi mukanaan suuren joukon, joka katosi laivan lähdettyä. Ja nyt täällä on taas yhtä hiljaista kuin ennenkin. Tai no hiljaista ja hiljaista… ensimmäistä kertaa muutamassa naapuriveneessä on vähän äänekkäämpää joukkoa. Katsotaan miten hyvin satamasääntöjen mukainen hiljainen aika 23-07 toimii.

Ilta-aurinko kirkasti maiseman.

Lomapurjehdus Day4

Menee näköjään niin, että joka toinen aamu on hyvä, joka toinen huono. Tosin tämä aamu ei ollut huono, vaan ultrasurkea. Heräsin nimittäin joltisenkin inhottavaan migreenin alkuun. Reilu tunti, kaksi särkylääkettä ja yksi oksentaminen. Sen jälkeen oli sen verran toipunut olo, että päästiin matkaan. Aamupala jäi tosin välistä ja olo oli melko heikko.

Purjehdussää oli mitä mainioin.

Ilmahan oli mitä hienoin. Aurinko paistoi. Tuulta oli juuri sopivasti. Mutta, mutta, mutta… mainingit oli taas ihan reippaat ja ikävä kyllä mentiin niin, että tulivat suoraan sivusta. Aamun jälkeen ei ollut mitään toivoa olla voimatta pahoin. Tällä kertaa en edes ikävä kyllä ollut ainoa huonovointinen. Poika raukka on perinyt alttiuden matkapahoinvointiin ja tänään joutui siitä kärsimään. Siinä me kaksi vihreänaamaista yritettiin katsella horisonttiin ja hengitellä syvään. Kotkasta täytyy etsiä apteekki ja hankkia vastaisen varalle jotain vähän tehokkaampaa troppia.

Poika tokeni onneksi heti kun käännettiin myötäiseen. Itsellä heikko olo jatkui kyllä ihan rantautumiseen asti. Sääli sinällään, sillä muutoin kaikki matkan elementit olivat kohdillaan. Matka myös sujui jouhevasti ja jo kolmelta oltiin täällä Haminan edustalla Ulko Nuokossa. Pieni saari, jonka toinen puoli on mahtavaa kalliorantaa. Täällä sataman puolellakin kauniita kallioita, siisti ja iso grillikatos ja saaren kiertää hyvin merkitty luontopolku.

Täasässä vasta testaillaan lämpötilaa. Poika kävi vielä myöhemmin illalla pulahtamassa.

Nyt päivän koettelemuksista melko väsyneenä edessä aikainen nukkumaan meno, joten blogiteksti jää tänään vähän tyngäksi. Huomiselle sitten sitä hyvää aamua odottaen…

Heti kun oltiin rantauduttu, tuli satamavalvoja tekemään tarkastuksen!

Lomapurjehdus Day3

Kaunis aamu, jota paransi vielä se tosiseikka, että takana oli hyvin nukuttu yö. Loviisasta jäi siis todella hyvä fiilis ja tänne tullaan varmasti uudestaan.

Lähtövalmisteluun kuuluu olennaisena osana pukeutuminen. Joka ei ole ihan yksinkertaista Suomen kesässä. Kun kerroksia tarvitaan tietysti monta ja siihen vielä yksi. Riittävästi lämmintä. Jotain tuulenpitävää. Ja mieluusti sateenkestävää. Mutta. Sitten kun sattuu se harvinaislaatuinen tilanne, että aurinko tulee esiin ja tuuli tulee kevyesti takaa, silloin pitäisi pystyä vähentämään vaatetusta niin, että jäljellejäävissä kehtaa kannella olla. On kuulkaa melko noloa, jos siellä kuorihousujen alla on vain ne villakalsarit… Tosin yleensä sitä ongelmaa ei ole, vaan pikemminkin on lisättävä vaatteita. Tänään tosin tarkeni ihan hyvin kun oli lyhythihainen toppi, t-paita, pitkähihainen paita, huppari ja takki. Sekä kahdet housut, kahdet sukat, pipo ja hanskat. Kesä ❤

Nostettiin purjeet heti, kun kapeimmat kohdat oli ohitettu ja kryssittiin hienosti Svartholmiin asti. Sitten oli pakko vähän käyttää moottoria, jotta päästin karikkoisen kohdan ohi ja saavutettiin avoimempi alue. Sitten taas purjehdittiin koko matka Pyhtään Kaunissaareen asti. Välillä todella vauhdikkaastikin (vinossa tietysti), välillä vähän rauhallisemmin, kun osuttiin pläkään. Koko matkan ajan yritettiin ottaa karkuun lähtenyttä sinistä taivasta kiinni, muttei onnistuttu. Sen sijaan saderintaman reuna saavutti pariin otteeseen jo matkalla. Ja illalla satoi sitten jo ihan kunnolla.

Onneksi ehdittiin tutustua saareen ennen sadetta. Täällä on vanha kalastajakylä ja saari on aikanaan ollut todella vilkas ja asuttu. Löytyypä täältä koulukin. Se tosin lopetti toimintansa jo 60-luvulla. Kovin on vaan outoja aukioloaikoja tällaisille 24/7 aukioloihin tottuneelle. Kauppa oli auki neljään, kuten myös kahvila. Muutama käsityöliikekin täällä on, mutta ties koska ovat auki, tänään eivät ainakaan.

Tänään siis ollut melko rauhallista tuulta, mutta nyt tuntuu taas tuuli nousevan. Ujeltaa mastoissa niin, että noinkohan sitä saa nukuttua. Huomiselle ennustettu aurinkoa ja leppoisaa tuulta, näinköhän...

Lomapurjehdus Day2

Aamulla herättiin, erittäin huonosti nukutun yön jälkeen, tuulen järjettömään kohinaan. Vene seilasi tuulen mukana puolelta toiselle. Onneksi. Ei se köli nimittäin illalla ollut pohjassa kiinni, mutta yöllä meren pinta laski (nousuvesi täälläkin, who knew!) ja köli rahisi mutaan. Ei kuulostanut kovin kivalle kuunneltavalle keskellä yötä. No oli sitten aamulla tosiaan sen verran taas vesi korkeammalla, että päästiin vaivatta matkaan.

Lähdettiin kohti Loviisan Svartholmia. Ja se tuuli, jonka siis piti tyyntyä, puhalsi edelleen reilusti yli kymmenen m/s, pari puuskaa oli melkein 15 m/s. No, purjeet alhaalla mentiin edelleen. Svartholmiin kiinnittyminen oli aavistuksen haasteellista, koska itätuuli pääsi puhaltamaan suoraan laituriin. Saatiin kiinni, joskin paikka vaihtui aisan toiselle reunalle, koska tuuli painoi väkisin siihen. Oli muuten aavistuksen epämiellyttävää aloittaa saarikierros, kun infotaulussa luki "Huomioithan, että saarella on kyykäärmeitä ja punkkeja".

Svartholm on Suomenlinnan sisarsaari, jonka taistelullinen menneisyys oli melko onneton. Ensin venäläiset valtasivat lähes vastarinnatta, sitten engelsmannit pommittivat maan tasalle. Hienosti oli paikkaa englantilaisten jäljiltä kuitenkin restauroitu ja kiva, joskin tyyris, kahvila löytyi myös. Saatiin grillattua lounasruokakin ja sää oli niin kesäinen, että päästiin syömään ulos kannelle.

Tuuli oli vihdoin tyyntynyt sen verran, että päästiin vähän purjehtimaankin. Tehtiin ensin kieppi ulos avomerelle päin, sitten lähdettiin kohti Loviisaa. Päästiin purjeilla melkein perille asti. Juuri, kun saatiin isopurjekin alas, tuli eteen rajavartiolaitos, joka pysäytti tarkistukselle. Hienosti ajoi mies Areksen rajavartiolaitoksen veneen viereen ja pääsivät tullimiehet tarkistamaan. Vähän oli kyllä jännä tilanne! Siitä sitten jatkettiin Laivasillan satamaan, jossa rantauduttiin oikein mallikkaasti tuulesta huolimatta.

Laivasillan palvelut on aivan mahtavat. Voin vilpittömästi suositella kaikille! Saunat oli todella siistit, vaatteidenpesukin olisi onnistunut ja tässä vieressä on aivan ihanan idyllisiä aittarakennuksia ja muita makasiineja, joissa on kahviloita ja ravintoloita. Saatiinpa tilattua aamuksi tuoreet sämpylätkin! Ja kaupunki on heti parin askeleen päässä.

Ja voi että, mikä suloinen pieni kaupunki Loviisa on. Kauniita vanhoja taloja, suloisia sisäpihoja, jonne oli pakko kurkistella ja upeita viheralueita. Ihan odotin, että jonkun nurkan takaa todella löytyy Ruusukuja ja Onnelin ja Annelin talo tai Tingelstiinan ja Tangelstiinan puutarha jätti-ilmapalloineen. (Elokuva siis kuvattiin täällä) Ja mikä parasta, täällä paistaa aurinko ja on lämmin! Todellinen kesäkaupunki siis!

Nyt kello käy jo yhdeksää ja vieläkin tarkenee istua ulkona. Ja vaikka ollaan kaupungin keskustan tuntumassa, täällä on aivan rauhallista. Mitä nyt joutsenilla oli joku perheriita, mutta nekin hiljenivät hetki sitten. Ja omituista kyllä, myös tuuli näyttää tyyntyneen… katsotaan, onko muutos pysyvää vai herätäänkö taas tuulen ulvontaan.

Lomapurjehdus Day1

Lomapurjehduksen ensimmäinen päivä kääntyy iltaan ja ollaan päästy Bockhamniin.
Niin se on suunnitelmista poiketen vasta ensimmäinen ilta menossa, koska mukava myrskytuuli päätti vyöryä tänne juuri eilen. Hra kapteeni tosin oli sitä mieltä, että hyvin olis voinut jo eilen Onakseen asti mennä. Mutta koska varoitukset näyttivät karuilta, miehistö ei noussut laivaan.

Tänään aamulla tuuli oli aavistuksen tyyntynyt, joten miestä ei enää pidätellyt mikään. Ja tokihan mekin matkaan haluttiin päästä. Ehkä oltaisi lähdetty vähän rauhallisemmalla tahdilla tosin. Mies istui jo autossa, kun me pojan kanssa vielä pestiin unihiekkoja pois.

Merellä huomasi nopeasti, että tyyntyminen oli melko nimellistä ja tuuli edelleen ihan reipasta. Ei sentään satanut, joka vähän lohdutti. Ja toinen positiivinen asia oli se, että tuuli puhalsi idästä. Päästiin siis menemään tuulta vasten, joten aallot ei tuntuneet ihan niin pahasti. Purjehtiminen olisi ollut haasteellista vastaiseen, mutta eipä noita purjeita tarvinnut pohtia nostavansa. Tai siis tietysti mies pohti, mutta minä en.

Onaksen eteläkärkeen asti ajattelin, että kova tuuli ja aallot on pahinta mitä voi purjehdusreissulla kohdata. Ei olleet. Mainingit on. Meren pirullinen vastine ilmakuopille. Se tunne, kun vene nousee aallon päälle ja humpsahtaa sitten alas. Samaan aikaan vatsalaukun sisältö tekee päinvastaisen liikkeen. Aloin jo pohtia kätevintä paikkaa oksentaa ilman välitöntä vaaraa mulahtaa mereen tahi saada kaikkea päälleen. Ei sitten onneksi tarvinnut testata käytännössä, koska juuri kun vatsa oli saavuttamassa kriittisen pisteen, vene saavutti saaren suoman suojan.

Pysähdyttiin Tirmossa, Pellinkiin menevän lossin kupeessa, syömässä. Vähän jännitti rantautuminen, kun tuuli puhalsi ihan vastaan. Epäilin, etten jaksaisi pitää venettä laiturissa. Mutta turhaan. Kyllä on meikäläisellä sellainen määrä ruista ranteessa, että hyvin pysyi Ares paikallaan. Ruoka oli ihan ok ja lossia on aina hauska seurata, joten mukava stoppi.

Tirmosta jatkettiin sitten tänne Bockhamniin. Nyt piti vähän venkslata kiinnittymisen kanssa, kun ensimmäisen paikan kohdalla laiturissa oli varoitus kivestä ja kölin osumisesta siihen. Vaihdettiin sitten viereiseen paikkaan, jossa ollaan nyt mukavasti kiinni. Oltiin ihan tyytyväisiä, kunnes viereen yritti yksi purkkari, mutta kääntyi pois, kun syväys ei riittänyt. Eli voi olla, että ollaan mukavasti kiinni pohjassa asti. Huominen näyttää…

Illan mittaan väki on lisääntynyt ja paikka alkaakin olla jo melko täynnä. Aika hiljaista täällä kuitenkin on. Paitsi että lentokoneet pitää melkoista meteliä! Melko kivasti ollaan myös tuulelta suojassa. Vähän pääsee puhaltelemaan sivusta, mutta ei nosta suurta aallokkoa. Toivotaan hyviä, rauhallisia yöunia ja tyynempää keliä huomiselle. Niin ja toivotaan tietysti, että päästään irti laiturista.