keskiviikko 24. elokuuta 2016

Uiva 16 eli messuilemassa

Uiva venenäyttely rantautui Lauttasaareen viime viikonloppuna. Tottahan meidänkin piti siellä lähteä käymään.

Sunnuntaiaamun liikenne oli niin sujuvaa, että ehdittiin paikalle jo 15 minuuttia ennen avaamista. Siinä odotellessa tuli sitten mieleen, että jättikuppi kahvia ennen lähtöä ei ehkä ollut se fiksuin valinta. 15 minuuttia tuntuu aiiiika pitkältä, kun on kauhea vessahätä! Eikä se ympäröivä vesi auta asiaa.

Kun vihdoin päästiin sisään ja vessakeikan jälkeen ryhdyttiin tutkimaan tarjontaa, tuli nopeasti selväksi että pukeutuminen oli mennyt ihan metsään. Vastaan tuli jokainen mahdollinen veneilypukeutumisen klisee merimiesraidoista purjehduskenkiin. Mies oli sentään ymmärtänyt laittaa sini-valkoraidallisen hupparin, mutta muuten oltiin auttamatta vääränlaisissa vaatteissa!

Kummalliset messut oli kyllä siinä mielessä, että ketään esittelijöistä ei tuntunut kiinnostavan myydä yhtään mitään. Siellä sai pyöriä veneissä kaikessa rauhassa ja yrittää olla kiinnostuneen näköinen. Ei auttanut. Kukaan ei yrittänyt myydä eikä esitellä.

Paitsi Vene-lehden myyjä! Ja se myikin sitten niin tehokkaasti, että mies ei kissaa ehtinyt sanoa, kun oli jo kaupat tehty. Tai no mies sanoi "Hmmm, jaa, niin" ja sitten olikin jo kynä kädessä, että allekirjoitus tähän, kiitos.

No Quicksilverin esittelijä sentään vaivautui kertomaan veneestään jotain. Ja Wallaksen esittelijä jopa antoi käyntikorttinsa! Mutta muuten näytti siltä, että myyjiä kiinnosti paljon enemmän iskeä juttua kaverin kanssa, kuin esitellä tuotetta.

Siinä kävi sitten lopulta niin, että aikamme niitä moottoriveneitä katseltuamme päädyimme purjeveneiden luokse. Noustiin yhteen Jeanneaun purkkariin ja johan löysi mies sen esittelijästä keskustelukumppanin. Siinä iskivät miehet juttua purjehduksesta ja minä katselin Taittinger-pulloa pöydällä ja pohdin pitäisikö vihjata, että suuta vähän kuivaa.

No ei saatu shamppanjaa, eikä ostettu purjevenettä. Mutta (ja tätä ei parane sinne lankomiehen suuntaan kertoa) purjehduskipinä roihuaa...

Ai niin, messujen paras ständi!? Se oli tietysti poislähtiessä huomattu metrilaku-tiski!!

maanantai 22. elokuuta 2016

"Toto, I've a feeling we're not in Kansas anymore."

Ei, ei olla enää tutuissa ympyröissä... Meri on ihan jotain muuta kuin Saimaa. Ei parempi, ei huonompi. Mutta aivan aivan erilainen.

Merenkulkija katselee kohti kaukaisuutta! Huomatkaa erittäin asianmukainen takki! (Pelastusliivi on kyllä päällä, se on vain takin alla!)


Isoin ero on tietysti se merenkäynti. Eli jep, kyllä keikuttaa! Tuuli kun puhkuu ja puhisee, niin olo on vähän kuin Mikki Hiirellä siinä pienessä kaarnapurressaan. Ja jos ei niin olekaan tuulta ja maininkeja, niin vähintään muu liikenne aiheuttaa aallokkoa. Ja sitä muuta liikennettä tosiaan on. Ollaan selvästi tultu maalta kaupunkiin. Täällä törmää (tähän mennessä onneksi vain kuvainnollisesti) jos jonkinmoisiin aluksiin. Monet niistä varsin kunnioitusta herättäviä.



Epäloogiselta tuntuva asia on se, että merellä on kiviä. Paljon. Siellä täällä, ihan yhtäkkiä, karikkoa vasemmalla ja oikealla. Väylän ulkopuolella ajaessa saa tosiaan olla tarkkana. Sitä on joutunut allekirjoittanutkin kartanlukuhommiin!
Eikä kaikki merelläkään ole suurta ja aavaa. Onhan merelläkin pieniä kapeikkoja ja suojaisia rantareittejä. Ja oi ne ihant kallioiset saaret (niin no, kalliosaaret - kivet, kai siellä on joku yhteys...) ne on niin kauniita!

Tuolta sen väylän pitäisi mennä...


Mutta kuulkaa, omituisuuksien omituisuus, se avaruus ja aukeus. Horisontti!! Sepä ei olekaan pelottavaa (siis juu, paitsi ne aallot, ne on hui-ääk-yök!) vaan ihanaa! Se tunne, että maailma on avoinna. Tästä sitä vois ottaa ja lähteä ihan minne vaan! Aika mahtavaa!



Hehkutin perheellekin. Sanoin pojalle, että aattele, tästä voitais ajella suoraan vaikka Ruotsiin. Katsoi hiukan säälien, niin kuin ymmärtämätöntä ainakin. "Äiti hei, ei meillä riittäis bensa varmaan edes puoleen väliin."

Tässä kun on loppukesä mennyt samoissa sademetsän omaisissa hellekeleissä kuin heinäkuu, niin ollaan tehty vain muutama lyhyt iltapäivälenkki. Ei varmaan sen pidempiä enää tänä vuonna tehdäkään, mutta kivoja on nekin. Porvooseen yritetään joku päivä päästä. Ja keskustan suuntaan pitää tietysti vielä mennä katselemaan. Olisihan se hienoa ajaa Suomenlinnaan omalla veneellä!

torstai 11. elokuuta 2016

Byebye Ristiina, Hello Vuosaari

Niin se on vietetty. Viimeinen veneilyviikonloppu Saimaalla tältä erää. Vene kuljetettu (iso iso kiitos siskolle ja lankomiehelle!!) uuteen kotiinsa.

Viikonloppu meni vähän sellaisissa "tässä se kesä nyt sitten oli" -fiiliksissä. Vaikka nyt veneilyä voikin jatkaa paljon pidemmälle syksyyn, kun veneelle ehtii useammin.

Viimeinen yö vietettiin tutusti Jantinsaaressa. Jonnekin Saimaalle jäi aarre odottamaan!


Mutta päästiin me vielä vähän Saimaallakin ajelemaan. Luonteriin piti vielä mennä, jotta poika pääsi uimaan. Ja pitihän se käydä katsastamassa vesistöä vielä lähes lintuperspektiivistä. Kiivettiin 184m korkean Neitvuoren huipulle. Muutamaan kertaan kyllä alkoi usko loppua, kun kipuamisesta huolimatta maisema ei mihinkään auennut. Mutta sitkeys palkittiin lopulta huikeilla näkymillä! (Ja jumalattomalla lentomuurahaisparvella!)


Tosin muurahaisparvi ei ollut mitään verrattuna niihin pieniin iniseviin pirulaisiin, jotka molempina öinä saivat lähes hermoromahduksen partaalle. Mietin siinä pimeässä maatessani (yllättäen miehiä hyttyset eivät juuri häirinneet, vaan molemmat kuorsasivat tyytyväisinä), että hyttysiä voisi aivan hyvin käyttää kidutusvälineinä. Silmät ja kädet vaan sidottuina ja hyttynen pörräämään ympärille. Kyllä olis valtakunnansalaisuudet nopeasti paljastettu!! Tosin rajansa se kai on kiduttajien julmuudellakin...

Mukavampia eläimiä kohdattiin Neitvuoren juurella. Kaikkein mukavinta niissä oli se, että olivat kivasti aidan takana. Eivätkä seuranneet mukana, kun jatkettiin matkaa. Poika olisi tosin tietysti ollut valmis ottamaan yhden kaverikseen. Olisi kuulemma voinut syödä kaikki hyttyset.


Sunnuntaina sitten hilattiin vene ylös vedestä trailerin kyytiin. Ja nyt tunnustusta miesväelle! Me naiset saimme seisoskella rannalla ja ihailla, kun miehet sujuvasti vetäisivät veneen kyytiin! Myös homma toisinpäin eli veneen lasku takaisin veteen, meni yhtä näppärästi. Poikakin käväisi kahlaamassa vain huvin vuoksi, kun apua ei tarvittukaan.


Porslahden venesataman tilat ja toiminta vaikuttavat ainakin ensinäkemältä varsin siisteiltä ja toimivilta. Ja mikä parasta, matka kotiin kesti 15 minuuttia!

Vähän se kyllä näytti aavalta. Ja isolta. Meri siis. Mutta kai sinne uskaltaa lähteä... Mies on jo tutkinut karttoja ja on pullollaan reitti-ideoita. Ehkä mies saa minut mukaansa ja lähdetään vähän irti rannasta viikonloppuna!

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Vierivä kivi ei sammaloidu

Koko pitkän veneily-uramme ajan ollaan pohdittu samaa dilemmaa. Saimaalla veneily on ollut aivan ihanaa (no ehkä se vedenpaisumusviikonloppu oli ei-ihan-niin-mahtava), mutta matkat kotoa Ristiinaan on aina olleet rasite. Nyt vielä enemmän, kun illat pimenee aikaisemmin ja veneelle ehtii töiden takia perjantaina kovin myöhään.

Kaikenlaisia ratkaisuja on yritetty keksiä. Kotisataman vaihtoa eri paikkoihin. Hämeenlinnaan, Lahteen, Heinolaan. Hämeenlinnassa käytiin katsomassa satamaakin, mutta ei sytyttänyt.

Sitten mies iski pöytään varsinaisen jokerin. Jos siirretäänkin vene ihan oman kaupungin venepaikalle. Hieno ajatus, mietin. Mitä noita Vantaan vesistöjä nyt onkaan. Kuusijärvi? Keravanjoki?

Kävi ilmi, että Vantaan venepaikat onkin Vuosaaressa. Siis MERELLÄ!! Juu, kiitos ei! Ei missään tapauksessa! Ehdottomasti ei! Ehei! Ei, ei, ei!

Ok, no mietitään, sanoi mies. Sunnuntaina siirretään vene Vuosaareen.


Näissä maisemissa veneillään siis tulevana viikonloppuna viimeistä kertaa. Ainakin tänä vuonna. Voipi olla, että ensi kesänä viedään vene kuitenkin joksikin aikaa takaisin. Mutta, mutta... uutta on siis (taas!) edessä!