Alun loppu ja lopun alku

Niin se lopulta tapahtui. Päätös. Ratkaisu. Valinta. Kaiken edestakaisen venkslaamisen jälkeen. Mies sanoi eilen kun tuli kotiin, että kai me nyt se vene ostetaan. Minä sanoin, että aha okei. Ja se siitä. Melko laimea draaman kaari. Ei rumpujen pärinää. Ei enkelikuoroa laulamassa hallelujaa. Jossain sentään soi auton varashälyytin. Että olihan sekin nyt jotain.

Kohta ollaan sitten veneellisiä. Poikaa säälitti vähän toiset ostajaehdokkaat. Jäivät nyt meidän takia ilman venettä. Yritin selittää markkinatalouden lakeja. Että raha ratkaisee. Poika oli silti vielä hetken pahoillaan. Kunnes tajusi, että niiden tappio, meidän voitto. "Äiti onneks me saatiin se vene, siinä oli niin hyvät maisemat!"

Niitä maisemia on tarkoitus lähteä ihailemaan ehkä jo viikon päästä. Tarinan johdanto on siis nyt takana ja seikkailun ensimmäinen luku odottaa...

Siinä se on. Meidän vene.

Juu, ei, vaarinhousut

Venepohdinta ollut itsellä vähän taka-alalla, kun iski päälle räkätauti. Räkäisessä päässä ainoa ajatusketju on ollut mallia nenäliina, finrex, nenäsumute...

Mies on pohtinut senkin edestä. Löytänyt uuden mallin. Ihastunut siihen. Todennut sittenkin sopimattomaksi. Siirtynyt seuraavaan. Toistanut kuvion. Päätynyt lopulta alkuperäiseen valintaan.

Päätti käydä vielä kerran katsomassa Porvoon Flipperin. On vielä myynnissä. Ei ollut toisten tarjoukset kelvanneet. Ehdotin, että ottaisi jonkun järjen ääneksi mukaan. Otti sitten kuitenkin lankomiehen. Katsastivat ensin jostain veneliikkeestä toisen samanmallisen. Oli surkeassa kunnossa. Koeajettu todettiin edelleen hyväksi.

Juu - ei - vaarinhousut...

Olemmeko me veneihmisiä?

Lauantai koitti, vihdoinkin tai nyt jo, riippuen keneltä kysyy. Sää koeajoon oli kertakaikkisen upea... Joo, no ei todellakaan ollut! Lähdettiin kotipihasta, satoi rakeita. Päästiin puolimatkaan, satoi räntää. Päästiin perille, tuli jo märkiä rättejä ja maa oli valkoinen.

Satamassa jouduttiin hetki odottelemaan. Myyjä ei ollut tajunnut, että ollaan oikeasti niin hulluja, että halutaan vesille tällä kelillä. Tuli kuitenkin reippaasti paikalle. Oli lapsikin mukana. Rauhoitti vähän, kun ajattelin, että jos uskaltaa oman lapsensa ottaa veneeseen, ei varmaan heti uppoa.

Noustiin veneeseen. Pelättiin ennakkoon pojan kanssa, että jäädään keulaan jumiin, kun ei uskalleta edetä laitaa pitkin. Pohdittiin varalle vaihtoehtoisia reittejä. Parhaaksi valikoitui kiipeäminen etulasin ja kuomun yli. Poika epäili pääsevänsä siitä kätevästi. Itse näin siinäkin muutaman vaaran paikan (koska oikeasti, kuinka kestävä kuomu loppujen lopuksi on...). Ei tarvittu varasuunnitelmaa, kun vene käännettiin niin, että saatiin nousta suoraan takaa kyytiin.

Sitten lähdettiin liikkeelle... Ja omituista kyllä, ei paniikkia, ei hyperventilointia. Hetken päästä kuski nosti vauhtia ja mies vilkaisi pikaisesti minua. Odotti tietysti kauhulla, että alan kiljua "hiljennä, hiljennä". Täytyy sanoa, että hiukan odotin niin käyvän itsekin. Hämmästys oli suuri, kun meno tuntuikin ihan mukavalta. Uskaltaisinko sanoa, jopa nautittavalta! Siinä sitä mennä huristettiin, kääntyiltiin ja mitä kaikkea, ja meikätyttö se vaan istui rentona ja ihaili maisemia! (No okei, kyllä mä kerran mietin, että miten nopeasti hypotermia iskee...)

Kun käännyttiin takaisin, tapahtui pienimuotoinen ihme, kun pilvet repesivät ja aurinko ilmestyi esiin. Ennusmerkki!?!

Summa summarum... Näköjään tällainen veneily on minusta mukavaa! Kuka olisi arvannut!

Tämä vene ei kuitenkaan lähtenyt mukaan a) koska vetokoukuton auto 2) koska vieläkin on pieni epäilys, olemmeko me todella oikeasti veneihmisiä?

Tämä, tuo, se...

Vierailtiin eilen veneliikkeessä. Pikaisesti, koska oli menossa kiinni puolen tunnin päästä. Mies pääsi puhumaan venettä myyjän kanssa. Oma veneen puhuminen on alkeiskielen tasolla, joten lähdin haahuilemaan ympäriinsä liikkeessä. Törmäsin rengaskasaan ja häkellyin hetkeksi. Miten renkaat ja veneet liittyivät toisiinsa. Hetken luulin jo löytäneeni salaisen selityksen veneen ohjaamiseen (Oikeasti, kun autossa käännät rattia renkaat käntyy. Varsin simppeliä. Mutta mikä hitto veneessä kääntyy ratista vääntämällä??) sitten huomasin moottoripyörät kaupan toisella puolella. Joten sinne meni se teoria...

Kun mies oli aikansa ihaillut upouusia, kiiltävän kauniita, törkeän hintaisia veneitä, siirryttiin ulos katsomaan käytettyjä. Vettä satoi niskaan. Myyjä katseli sisältä. Juu, te onnettomat, joiden lompakko ei ole riittävän paksu uuteen paattiin, voitte olla siellä sateessa ja tuulessa katselemassa. Katseltiin erimallisia kuin Porvoon vene. Mies ei osaa päättää millainen olisi paras meille... ensimmäiseksi veneeksi. Katsoin pitkään. Olisihan se meille ensimmäinen, mies totesi viattomasti. Hmph!

Tuli kiire pois, kun portteja alettiin sulkea. Ei oltu vielä valmiita testaamaan veneiden yöpymisominaisuuksia. Sekotti päätä koko käynti. Nyt alettiin pohtia, sen lisäksi että koko kuningaskysymys veneen oston järkevyydestä on ratkaisematta, että jos niin millainen...

Merille miesten mieli

Porvoon venettä kaupannut soitti. Kertoi, että toiset ostajaehdokkaat olivat tehneet tarjouksen. Ilmeisesti surkean, kun meitä niin kovin vokotteli. Mies sopi koeajosta lauantaina. Iski paniikki! Mitä jos en osaa edes nousta veneeseen, vaan teen syöksyn siitä reunalta veteen. Mies katsoi vinoon. Lupasi kuitenkin onkia ylös. Heti seuraava ajatus oli; mitä veneilemään pitää pistää päälle? Mukavaa huomata, että turhamaisuus on yhtä voimakas kuin itsesuojeluvaisto!

Tarkistin sään. Vesisadetta ja +7. Loistavaa, totesi mies vain aavistuksen sarkastisena, autenttinen kesäkeli! Tuulta 5 m/s. Kuulostaa kovalta. Ei miehen mielestä. Eikä pojan. Molemmat hyperinnoissaan. Silmät loistaen näkevät itsensä jo viilettämässä pitkin aavaa merta. Minä aavistuksen kauhuissani. Sieluni silmillä näen itseni puristamassa rystyset valkoisina penkin reunaa. Onneksi lauantaihin on vielä aikaa.

Päättämisen sietämätön vaikeus

Veneen hankintaa soudettiin ja huovattiin (hahaa!) edestakaisin. Homma meni niin mutkalle ja alettiin olla niin sekaisin sen kanssa, että todettin parhaimmaksi nukkua yön yli ja antaa asian hautua.

Nukuttiin yön yli ja todettiin, että olishan tuo. Ihanaa olis veneellä mennä ja nähdä uusia maisemia. Poiketa pikku poukamiin, käydä luontopoluilla, löytää mukavia yöpymispaikkoja. Raitista ilmaa, perheen yhteistä aikaa, mukavia muistoja. Ja ainahan sen veneen voi pois myydä, jos ei sitten iskekään.

Nukuttiin toisen yön yli ja todettiin, että aivan pähkähullujako me ollaan. Koska me muka veneilemään ehdittäis? Kuka jaksaa viikonlopusta toiseen istua jossain pikku ammeessa. Ja Suomen kesä; sadetta ja kylmää, siinäkö sitä sitten nautitaan veneilystä. Ja kuka sitä enää ostaa, moneen kertaan myytyä venettä.

Nukuttiin kolmas yö. Oltiin nähty unta veneilystä, mies mukavaa, minä en. Mies kannatti taas ostoa, minä en.

Nukuttiin neljäs yö. Ei unia. Miehen sitkeä puoltopuhe ja todisteet siitä, että Suomessa on tiettävästi ollut joskus kesäisin jopa aurinkoista ja lämpötilakin yli kymmenen, käänsi omaa päätäni niin, että en enää tyrmännyt täysin.

Viidentenä yönä minä en saanut unta, kun pohdin asiaa edestakaisin. Mies nukkui, kuorsasi hetken. Mietin mikä veneessä vastaa olohuoneen sohvaa... Aamulla totesin, että no okei, voidaanhan me kokeilla. Siis veneen hankintaa, ei miehen siirtoa olohuoneen sohvalle.

Kuudentena yönä mies ei saanut unta. Alkoi taas epäillä. Ja väitti, että minä kuorsasin. Luultavasti pohti sekin minne kuorsaavan puolison voi siirtää veneessä.

Aamulla oltiin molemmat taas sekaisin asian kanssa... Päätettiin nukkua yön yli.

To boat or not to boat

Sitä on elänyt ihan mukavasti 44 vuotta kuivalla maalla. Kosketus vesillä oloon on rajoittunut hyvin satunnaisiin Ruotsin risteilyihin ja soutuvenekeikkoihin. Eikä ole mitään hinkua ollut sen kummempaan. Päinvastoin! Minähän olen se, joka kaipaa Suomenlinnan lautallekin pelastusliivejä. Se joka etsii pahoinvointilääkkeitä heti, kun ensimmäinen vaahtopää on näkyvissä.

Ei niin, että olisin jotenkin venevastainen, ei suinkaan. Veneet on ihan jees... Se on se märkä juttu siellä veneen alla. Vesi ei siis ole ollut mikään omin elementti. Horoskooppimerkiltäni olen kyllä rapu, mutta varsin selkeästi maa-sellainen! Ja kuitenkin tilanne on päässyt siihen pisteeseen, että nyt harkitaan venettä... siis meille... omaksi... käyttöön... vesille!!

Miehelle se ensin iski, kova venekuume. Ja eipä siihen paljon tarvittu, että varakapteeni 9v innostui yhtälailla. Siinä sitten istuivat illat nenä läppärissä ja tutkivat myytäviä veneitä. Sohva täynnä Vene- ja Kippari- ja ties mitä veneilylehtiä. Solmujen tekoa harjoiteltiin sormet ruvella ja veneilysanastoa opiskeltiin. (Kuka tiesi, että suomenkielestä löytyy sellainenkin sana kuin plaani!) Kaikki tämä johti melko suoraviivaisesti siihen, että tänään käytiin ensimmäistä venettä katsomassa.

Ajettiin Porvooseen ja kohdattiin Flipper 630 ja omistajansa. Kiivettiin veneeseen, joka oli trailerin päällä sataman parkkipaikalla. Kuivalla maalla. Keinui silti! Pelkäsin, että valuu veteen, kun oli niin pienen näköiset kivet trailerin renkaiden takana. Mies meinasi, että saattaisi siinä tapauksessa pysyä pinnalla. Jos ei, niin tiedettäsiin olla ostamatta.

Mitä tykkäsit, kysyi mies, kun suunnattiin kotiin. Tosi nätti lattia ja kivat päällyset sohvissa, minä sanoin. Tuomittiin epäolennaisuuksiksi. Moottori, hevosvoimat, solmut, kulutus... Mutta siinä OLI kaunis lattia ja nätit sohvat! Ja vielä jotain muuta, joka sai tämän maakravunki kuumemittarin kipuamaan jo pienen lämpöilyn puolelle.

Katsotaan miten tässä vielä käy...