tiistai 4. heinäkuuta 2017

Lomapurjehdus Day4

Menee näköjään niin, että joka toinen aamu on hyvä, joka toinen huono. Tosin tämä aamu ei ollut huono, vaan ultrasurkea. Heräsin nimittäin joltisenkin inhottavaan migreenin alkuun. Reilu tunti, kaksi särkylääkettä ja yksi oksentaminen. Sen jälkeen oli sen verran toipunut olo, että päästiin matkaan. Aamupala jäi tosin välistä ja olo oli melko heikko.

Purjehdussää oli mitä mainioin.

Ilmahan oli mitä hienoin. Aurinko paistoi. Tuulta oli juuri sopivasti. Mutta, mutta, mutta… mainingit oli taas ihan reippaat ja ikävä kyllä mentiin niin, että tulivat suoraan sivusta. Aamun jälkeen ei ollut mitään toivoa olla voimatta pahoin. Tällä kertaa en edes ikävä kyllä ollut ainoa huonovointinen. Poika raukka on perinyt alttiuden matkapahoinvointiin ja tänään joutui siitä kärsimään. Siinä me kaksi vihreänaamaista yritettiin katsella horisonttiin ja hengitellä syvään. Kotkasta täytyy etsiä apteekki ja hankkia vastaisen varalle jotain vähän tehokkaampaa troppia.

Poika tokeni onneksi heti kun käännettiin myötäiseen. Itsellä heikko olo jatkui kyllä ihan rantautumiseen asti. Sääli sinällään, sillä muutoin kaikki matkan elementit olivat kohdillaan. Matka myös sujui jouhevasti ja jo kolmelta oltiin täällä Haminan edustalla Ulko Nuokossa. Pieni saari, jonka toinen puoli on mahtavaa kalliorantaa. Täällä sataman puolellakin kauniita kallioita, siisti ja iso grillikatos ja saaren kiertää hyvin merkitty luontopolku.



Täasässä vasta testaillaan lämpötilaa. Poika kävi vielä myöhemmin illalla pulahtamassa.

Nyt päivän koettelemuksista melko väsyneenä edessä aikainen nukkumaan meno, joten blogiteksti jää tänään vähän tyngäksi. Huomiselle sitten sitä hyvää aamua odottaen…

Heti kun oltiin rantauduttu, tuli satamavalvoja tekemään tarkastuksen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti