maanantai 10. heinäkuuta 2017

Lomareissun summa summarum

Lomareissu on takana ja pyykkivuori edessä. Ihana reissu oli, pienistä töyssyistä huolimatta. Olisi hyvin voinut jatkaa vielä ainakin toisen viikon. Mutta ei auta. Espanjaan on lähdettävä altaalle makoilemaan. Kolmenkymmenen asteen sietämättömään lämpöön. Kovaa hommaa, mutta jonkun sekin on vaan on hoidettava.

 Kaksi pussia sipsiä, melkein riittävästi lämpimiä vaatteita ja äärimmäisen paljon energiaa. Niillä varustettuina lähtivät seilaamaan.

Eilen maltettiin omaksi yllätykseksikin hienosti viettää koko päivä vielä Onaksessa. Mikäs oli ollessa kun oli ystäväperhe seurana. Vähän ennen puolta päivää miehet ja lapset lähtivät kokeilemaan purjehdusta. Me naiset jäätiin kahvittelemaan. Pari tuntia ollaan, sanoivat. Tulivat neljältä takaisin. Mieluusti raportoisin matkan tapahtumia, mutta kovin tarkkaan ei meille matkasta kerrottu. Kaikki olivat kuitenkin pysyneet veneessä ja hauskaa oli ollut.

Ruoan jälkeen lapset kalastivat vielä kerran ne samat kalaraukat. Sitten kello alkoi olla jo niin paljon, että oli pakko lähteä kotimatkalle. Kotiinpäin lähdettiin sitkeästi purjeilla, vaikka tuuli aika olematonta olikin. Kun kello alkoi lähestyä puoli kahdeksaa, mutta vene ei juuri lähestynyt kotisatamaa, oli vaan todettava, että pakko mennä moottorilla, jos kotiin tämän päivän puolella halutaan.

Jos kovin pläkää keliä ei huomio, niin ihan on purjehduksen näköistä meidän meno!

Oltiin jo melkein kotisatamassa, kun poika tuli kannelle valittaen päänsärkyä ja pahoinvointia. Auringonpistos sitten vielä viimeiselle päivälle. Olo helpotti, kun sai oksennettua. Sitä ei tietenkään voinut tehdä heinikkoon tai edes mereen, vaan oksennus tuli sitten keskelle venekerhon parkkista. Että sellainen kahden oksennuksen lomareissu tällä kertaa.

Mitä reissusta sitten jäi päällimäisenä mieleen? Ehdottomasti matkalla kohdatut ihmiset. Tuntui, että tavattiin oikeastaan vain todella mukavia, välittömiä, ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä.
Sitten olivat tietysti kaikki upeat pysähdyspaikat. Jokainen omalla tavallaan ainutkertainen. Kaikkiin mennään mielellään uudestaan.
Ja se, että uusia perunoita ja grillattavaa voi syödä vain kuutena päivänä viikossa. Yhden kerran on pakko ottaa pitsaa vaihteluksi.

Niin ja tietysti se, että paras kesäasuste on lämmin pipo! 😄

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti