keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Unilla

Kello on jotain pilkkopimeän ja auringonnousun välillä. Hieman lähempänä nousua. Niin, että aamun vaaleus on jo hiipinyt veneeseen kaikista pimentämään viritetyistä vilteistä huolimatta. Jossain kukkuu käki. Kuikka huutaa haikean kuuloisesti yli järven. Tikka rummuttaa naapurisaaressa puuta porakoneen armottomuudella. Väliin huudattaa vielä haikara kumeaa torveaan. Pienestä raosta, joka on jäänyt kahden viltin väliin, näkyy hiirenkorvilla olevia koivun oksia. Poskissa veneen ilma tuntuu hieman viileältä, mutta makuupussissa on lämmintä. Vene keinuttaa aavistuksen. Vieressä tuhisevat mies ja poika. Yhtäaikaa tilanne on tuttuakin tutumpi ja samalla aivan uusi. Makaan valveilla vain nauttien hetkestä. Siitä, että saan kokea jotain näin uskomattoman ihanaa. Sitten nukahdan taas.

Ja kun herään on maisemakin kuin satua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti