Rouva ruorissa

Lähdettiin venereissulle nro 2. Tällä kertaa vene oli siellä venelaiturissa meitä odottelemassa, joten voitiin marssia paikalle kuin oikeat veneilijät ainakin. Vene oli pysynyt paikallaan ja pinnalla koko viikon. Vähän olin etukäteen jännittänyt, kun etuköyden sitominen oli jäänyt meikäläisen kontolle. Yksi lepuuttaja tosin oli ottanut hatkat. Naru oli kyllä paikallaan noin kymmenen umpisolmun voimin. Kannattaa ilmeisesti tarkistaa, että se lepuuttajakin on kunnolla kiinni narussa... Ja opetella joku ihan oikea solmukin. Yritin kyllä väittää tekemääni möykkyä merimiessolmuksi, mutta ei mennyt kipparin tarkastuksessa selitys läpi.

Moottori yski edelleen, joten miehet päättivät mökillä vähän vilkaista sitä. Oli sen näköistä touhua, että olin ihan varma että pois lähdetään soutaen. Mutta eivät ainakaan täysin käyttökelvottomaksi saaneet, kun päästiin vielä retkeilemään. Ilma oli ihana, kuten Saimaalla aina 😁. Ja pakkohan se oli minunkin kokeilla vihdoin ohjaamista. Ihan helppoa hommaa, totesin kun rattia käänsin. Muuten ihan ok, menit vaan merimerkit vääriltä puolilta, sanoi mies. Hupsis.

Rennon näköistä menoa...

Tällä kertaa saatiin jo makua vähän reippaammasta aallokosta, mutta hyvin vielä keinutuksen kestin. Vastaan tuli purjeveneitä lähes vaakatasossa ja totesin, että siihen en pystyisi! Näytti todella hurjalta. Onneksi meidän pikku Flipper pysyy käännöksissäkin aika vakaana.

Rantauduttiin Astuvansalmeen ihailemaan maisemia ja historiaa. Oli henkeäsalpaavan hieno paikka! Jo kalliomaalaukset olivat upeita (ei voi ymmärtää, että joku ne on siihen tuhansia vuosia sitten tehnyt!) ja maisema ylhäältä oli aivan mahtava.

Sisko oli viettänyt perjantai-illan mökillä omassa rauhassa ja oli pulahtanut järvessä! Siinä sitten asiaa hehkutti ja haastoi muita samaan. Vesi oli noin 10 astetta. Ei oltu niin hulluja! Paitsi poika. Joka  hyppäsi pelottomasti laiturilta veteen ja kiipesi veneen uimaportaita ylös. Ehkä minäkin sitten kesämmällä, kun vesi on lämmennyt. Noin kolmeenkymmeneen...