Hiiohoi, täällä ollaan

Nyt te kaikki uskolliset ja innokkaat lukijani (hei äiti!) olette tietysti ihmetelleet, että miten ei ole vielä kautta aloitettu. No, onhan se. Vene on ollut vedessä jo monta viikkoa, mutta bloginpitäjä on asettanut etusijalle kaikenlaisen turhanpäiväisyyden, kuten työnteon, harrastukset ja jopa perheen miesväen ruokkimisen. Nyt on aika ryhdistäytyä ja lopettaa moinen haihattelu. Ottaa näppäimistö haltuun ja päivittää kuulumiset.

Melko rauhallista oli laiturissa

Vene siis laskettiin veteen jo ennen tätä outoa ilmastollista häiriötilaa, kun lämpötila oli vielä normaaleissa suomalaisissa kevätlukemissa eli jokunen aste plussan puolella. Jäät oli juuri ja juuri lähteneet satamasta, mutta sinne piti paatti pudottaa. Mies lähti laskupäivänä satamaan jo kuuden jälkeen aamulla. Itse asemoin itseni paikalle täydellisesti oikealla hetkellä, kun vene oli juuri veteen asti päässyt ja nosturiauto alkoi peruutella pois. Siitä oli hyvä hypätä kyytiin ja ajella pieni matka uudelle laituripaikalle.
Kun vene oltiin tyylipuhtaasti laituriin ohjattu, alettiin köysikarkeloihin. Viriteltiin miehen kanssa ihan kahteen pekkaan kaikki köydet ja purjeet paikoilleen. Olin ennakoinut tilanteen ja ottanut kuvia syksyllä ennen nostoa. Niistä oli hyvä katsoa, että mikä köysi menee mistäkin välistä. Tai olisi ollut, jos kuvat siihen hätään olisin löytänyt. Mutta hyvin muistettiin ilmankin. Melkein kaikki meni jo kolmannella kerralla oikein. Se tuli kyllä todettua, että jos purjehtija yleensä kaipaa tuulta, niin purjeita viriteltäessä se ei ole niin suotavaa. Etupurje yritti kaikin keinoin heittää mereen, kun sitä ylös nosteltiin.

Vene ei siis kuluneen talven aikana ole vaihtunut. Nimi kylläkin nyt ihan virallisesti nimitarroja myöten.

Pieni yhden yön viikonloppupurjehdus tehtiin heti toukokuun alussa Onakseen. Kylmähän veneessä vielä oli, kun merivesi oli surkeat 5 astetta, mutta muuten oli kiva reissu. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen. Ja mikä ihaninta, yö oli täysin tyyni. Viileydestä huolimatta yksi parhaiten nukutuista öistä veneessä!
Ja vaikken edelleenkään ole mikään synnynnäinen purjehtijasielu (vähemmän tuulta on aina parempi), niin kyllä sitä näköjään siedättyy. Tultiin kotiinpäin reippaassa 7m/s sivuvastaisessa ja kiitettävän vinossa, mutta ei se aiheuttanut paniikkia. Ei minusta mitään iloa siinä vaiheessa ollut miehistön jäsenenä, mutta päädyttiin siihen, että kunhan pysyn rauhallisena laidalla istumassa, niin homma toimii. Jos meno tätä tahtia jatkuu, niin loppukaudesta voin jo hieman hellittää otetta sivukaiteestakin.

Kausi siis käynnistetty. Mies tähyilee kilpapurjehduskokemuksia ja heinäkuussa koko köörillä on edessä kolmen viikon kesälomareissu kohti villiä länttä…