Vene tuli maanantaina. Onneksi keskellä päivää, joten sain jättää laskun kokonaan miehen ja myyjän kontolle. Sellaista säätämistä, että ei naisihmisen hermo kestä. Laittoivat sitten laskun jälkeen mies ja myyjä vielä kaiken kuntoon. (Pitää muuten tähän väliin kehua, että myyjäpariskunta on aivan ihana! Ystävällisiä, avuliaita ja todella mukavia!) Ilmahan oli tyypillistä Suomen kesää, vettä vihmoi ja oli kylmä. Hyvin saivat kuitenkin kaiken hoidettua ja kun minä pääsin paikalle, oli keulapurjetta vaille kaikki valmista.
Tiistaina piti sitten päästä vähän kokeilemaan ja pyörähdettiin lähisaaren ympäri ihan moottorilla. Siinä sitä meikäläinenkin polleasti ruoria pyöritteli kuin parempikin kapteeni. Takaisin tullessa tuli todettua, että varsin on kapea tuo meidän laituripaikka. Juuri mahtuu vene ja fenderit. Kieli keskellä suuta saadaan siihen ajaa, jos vähänkään enemmän tuulee sivulta. Mies saa mieluusti hoitaa parkkeerauksen, minä voin olla suosiolla se laiturille hyppäämään käskytettävä.
Eilen oltiin sitten treenaamassa kouluttajan kanssa. Ilma taas sitä samaa eli vettä tuli kuin aisaa. Onneksi tuuli oli varsin vähäistä ja saatiin rauhassa harjoitella purjeiden nostoa ja reivaamista. Sen verran puhalsi, että voitiin sammuttaa moottori ja mennä purjeilla. Kouluttaja antoi ohjeita ja me kiristettiin skuutteja ja reivattiin isopurjetta. Yllättävän onnistuneesti siihen nähden, että suurimman osan aikaa piti pistää ihan veikaten, että mitä köyttä kiskoo. Ehkä ne nimet vielä joissain vaiheessa oppii, mutta eikö sitä voisi aivan hyvin vaan sanoa, että kisko se harmaa köysi kireälle tai päästä musta köysi löysälle. Eikä ohjeistaa, että kiristä isopurjeen skuutti tai löysää fallia.
No, puoli kahdeksan aikaan olikin sitten vuorossa sellainen käänne asioihin, että morjens. Juuri kun pääsin ajattelemasta, että onhan tämä purjehdus mukavaa, jopa näin sateella, niin haa! Tuuli nousi yhtäkkiä puhaltamaan oikein kunnolla. 3 m/s lempeä henkäily, muuttui 10 m/s vaahtopäiksi. Ja meno sen mukaiseksi. Mentiin niin vinossa, että kylki kynti merta. Ja tunnustan suoraan että kyllä hirvitti! Ja totesin, jälleen kerran, että omalla porukalla mentäessä kovemmalla tuulella purjeet pysyy alhaalla, jos minut veneeseen haluaa! Miesväestähän tuo meno oli mielettömän mahtavaa. Niin hurja tilanne oli, että meni kyllä kouluttajakin hetkeksi melko totiseksi ohjeiden annossa. Meillähän oli kouluttamassa sellainen maailman ymapäripurjehduksen tuomalla auktoriteetillä puhuva, merikarhun stereotypia. Paljon tietoa, oma tapa ainoa oikea ja opetukselliset taidot ehkä hieman turhan määräysten varassa. Sanoi vain mitä tehdä, milloinkaan ei oikein selittänyt miksi ja mihin pyritään. Mutta perusteet nyt opittiin, siitä sitten lähdetään niitä kehittämään.
Viikonloppuna jatketaan harjoituksia omin voimin. Uskaltaudun kyllä eilisen jälkeenkin vielä veneeseen, mutta tällä kertaa todella toivon, että ne lähes nollatuuli-ennusteet pitää paikkansa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti