Sitä on elänyt ihan mukavasti 44 vuotta kuivalla maalla. Kosketus vesillä oloon on rajoittunut hyvin satunnaisiin Ruotsin risteilyihin ja soutuvenekeikkoihin. Eikä ole mitään hinkua ollut sen kummempaan. Päinvastoin! Minähän olen se, joka kaipaa Suomenlinnan lautallekin pelastusliivejä. Se joka etsii pahoinvointilääkkeitä heti, kun ensimmäinen vaahtopää on näkyvissä.
Ei niin, että olisin jotenkin venevastainen, ei suinkaan. Veneet on ihan jees... Se on se märkä juttu siellä veneen alla. Vesi ei siis ole ollut mikään omin elementti. Horoskooppimerkiltäni olen kyllä rapu, mutta varsin selkeästi maa-sellainen! Ja kuitenkin tilanne on päässyt siihen pisteeseen, että nyt harkitaan venettä... siis meille... omaksi... käyttöön... vesille!!
Miehelle se ensin iski, kova venekuume. Ja eipä siihen paljon tarvittu, että varakapteeni 9v innostui yhtälailla. Siinä sitten istuivat illat nenä läppärissä ja tutkivat myytäviä veneitä. Sohva täynnä Vene- ja Kippari- ja ties mitä veneilylehtiä. Solmujen tekoa harjoiteltiin sormet ruvella ja veneilysanastoa opiskeltiin. (Kuka tiesi, että suomenkielestä löytyy sellainenkin sana kuin plaani!) Kaikki tämä johti melko suoraviivaisesti siihen, että tänään käytiin ensimmäistä venettä katsomassa.
Ajettiin Porvooseen ja kohdattiin Flipper 630 ja omistajansa. Kiivettiin veneeseen, joka oli trailerin päällä sataman parkkipaikalla. Kuivalla maalla. Keinui silti! Pelkäsin, että valuu veteen, kun oli niin pienen näköiset kivet trailerin renkaiden takana. Mies meinasi, että saattaisi siinä tapauksessa pysyä pinnalla. Jos ei, niin tiedettäsiin olla ostamatta.
Mitä tykkäsit, kysyi mies, kun suunnattiin kotiin. Tosi nätti lattia ja kivat päällyset sohvissa, minä sanoin. Tuomittiin epäolennaisuuksiksi. Moottori, hevosvoimat, solmut, kulutus... Mutta siinä OLI kaunis lattia ja nätit sohvat! Ja vielä jotain muuta, joka sai tämän maakravunki kuumemittarin kipuamaan jo pienen lämpöilyn puolelle.
Katsotaan miten tässä vielä käy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti