maanantai 18. huhtikuuta 2016

Päättämisen sietämätön vaikeus

Veneen hankintaa soudettiin ja huovattiin (hahaa!) edestakaisin. Homma meni niin mutkalle ja alettiin olla niin sekaisin sen kanssa, että todettin parhaimmaksi nukkua yön yli ja antaa asian hautua.

Nukuttiin yön yli ja todettiin, että olishan tuo. Ihanaa olis veneellä mennä ja nähdä uusia maisemia. Poiketa pikku poukamiin, käydä luontopoluilla, löytää mukavia yöpymispaikkoja. Raitista ilmaa, perheen yhteistä aikaa, mukavia muistoja. Ja ainahan sen veneen voi pois myydä, jos ei sitten iskekään.

Nukuttiin toisen yön yli ja todettiin, että aivan pähkähullujako me ollaan. Koska me muka veneilemään ehdittäis? Kuka jaksaa viikonlopusta toiseen istua jossain pikku ammeessa. Ja Suomen kesä; sadetta ja kylmää, siinäkö sitä sitten nautitaan veneilystä. Ja kuka sitä enää ostaa, moneen kertaan myytyä venettä.

Nukuttiin kolmas yö. Oltiin nähty unta veneilystä, mies mukavaa, minä en. Mies kannatti taas ostoa, minä en.

Nukuttiin neljäs yö. Ei unia. Miehen sitkeä puoltopuhe ja todisteet siitä, että Suomessa on tiettävästi ollut joskus kesäisin jopa aurinkoista ja lämpötilakin yli kymmenen, käänsi omaa päätäni niin, että en enää tyrmännyt täysin.

Viidentenä yönä minä en saanut unta, kun pohdin asiaa edestakaisin. Mies nukkui, kuorsasi hetken. Mietin mikä veneessä vastaa olohuoneen sohvaa... Aamulla totesin, että no okei, voidaanhan me kokeilla. Siis veneen hankintaa, ei miehen siirtoa olohuoneen sohvalle.

Kuudentena yönä mies ei saanut unta. Alkoi taas epäillä. Ja väitti, että minä kuorsasin. Luultavasti pohti sekin minne kuorsaavan puolison voi siirtää veneessä.

Aamulla oltiin molemmat taas sekaisin asian kanssa... Päätettiin nukkua yön yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti