Eteenpäin (tai taaksepäin, miten sen nyt ottaa...)

No niin, koska ei todellakaan enää olla Jurmossa (vaikka se upea paikka onkin, niin ei siellä kyllä kovin kauaa jaksaisi) niin tarina jatkukoon.

Bodö

Seuraavana päivänä oli vain pikku hyppäys Bodön satamaan. Oltiin talvella venemessuilla luvattu paikan pitäjälle siellä tulla käymään, vaikkei satama pojan tärkeintä kriteeriä eli sähköä vielä tänä vuonna tarjonnutkaan. Bodö on siis valittu vuoden 2019 vierassatamaksi ja käynnin perusteella voidaan todeta, että aivan syystä! Todella viehättävä miljöö, kaikki tarpeellinen (loistava ruoka!!) ja kaiken kruununa kanoja lampsimassa ihan vapaana. Luontopolku, joka täälläkin kierretiin, oli alussa hyttysviidakko, mutta vaiva palkittiin lopussa huikeilla maisemilla.

Kallioilta näkyi Jurmoon ja, oikein hyvällä näkökyvyllä  (miehen, ei meidän muiden lievästi likinäköisten) Utöseen asti

Bodöstä suunnistettiin Kasnäsiin, vaikka se olikin meille tuttu satama. Mutta hylättiin uuden sataman käytäntö, koska merivesi oli edelleen hyytävää ja uimaan oli halu. Kylpylää oli uudistettu sitten viime kesän ja ulkoaltaiden myötä siitä olikin tullut todella hintansa väärti! Kasnäsissä päästiin myös pesemään pyykkiä. Onneksi, sillä pyykkipussissa alkoi olla enemmistö mukana olevista vaatteista.

Aikamoiselle näköalapaikalle oli kotka pesän laittanut

Kasnäsistä purjehdittiin sitkeästi kapeikotkin aivan myötäisessä Hankoon. Tuulet on aikalailla rauhoittuneet. Matkalla nähtiin kahteen otteeseen merikotka. Ensin yksi pesässä loiston päällä ja myöhemmin toinen pienellä luodolla. Purjehtiessa yksi upeimmista asioista on se, kuinka lähelle luontoa pääsee. Kun tullaan ilman moottoria, niin useimmat eläimet, hylkeet esimerkiksi, päästää paljon lähemmäs.

Hangossa luontopolun korvikkeena käveltiin hiidenkirnulle. Viime vuonnahan matka tyssäsi kyyhyn, joka hävyttömästi loikoili polun vieressä. Tänä vuonna päätettiin uskaltautua etenemään, käärmeitä tai ei. Yhtään ei nähty, joten joka niitä ei ollut tai sitten olivat sen verta kohteliaita, että pysyttelivät piilossa.

Hangon ilta

Hangossa tehtiin tiukka tilannekatsaus ja todettiin, että nyt riittää länsi. Nokka kohti itää! Vaikea sanoa, mikä sai kyllästymään lännen satamiin, mutta kaikkien yhteinen fiilis oli, että nyt jotain muuta. Matkahan on sujunut ihan loistavasti kaikin puolin. Minä olen nauttinut purjehtimisesta, poika on ollut supertyytyväinen teini, ei yhtään kertaa kysynyt "koska mennään kotiin", vaan on jopa ollut kannella purjehtimassa ja aina innolla mukana kaikessa (ihan outoa, mutta mahtavaa!) Ja mies, no ei tarvinne sanoa; meri, vene, purjehditaan...

Hangosta lähtiessä päätettiin ottaa tähtäimeksi kunnianhimoisesti Lähteelä, mutta ihan niin pitkälle ei päästy. Keli oli kevyttä ja eteneminen hidasta, kun vielä vastaiseen vendaillen mentiin. Siinä kun rauhassa edettiin, niin mies rupesi kaivelemaan pelastusrenkaan kyljessä olevaa pientä pussukkaa. Ihmettelin, että mikä on homman nimi? "Sinne meni äsken iso hämähäkki, mihinköhän se nyt hävis?"
Ei todellaakaan se mitä haluat kuulla keskellä merta!! 😱

Mikälie tämä alus oli, mutta teki erikoisimmat aallot mitä ollaan koskaan koettu. Ensin yksi aivan valtava, siis todella jättimäinen ja loiva, kuin oltais kuoppaan upottu. Sitten pari pientä ja terävää. Ja sitten täys pläkä.

Otettiin lounasstoppi Jussarössä ja hetki pohdittiin jopa siellä yöpymistä, mutta jatkettiin kuitenkin matkaa. Lopulta päädyttiin Elisaareen, jossa oltiin niin myöhään, ettei harmi kyllä ehditty lainkaan luontopolulle.

Rauhallista oli Elisaaressa, niin satamassa, kuin muutenkin.

Aamulla anivarhain taas matkaan, koska nyt oli tarkoitus mennä Suomenlinnan kauppastopin kautta oman seuran saareen Långöhön, Sipooseen asti. 60 mailia puskettavaksi päivän aikana.

Vaikka siis olen muuttunut maakravusta huomattavasti kohti Kippari Kallea (näkisitte vaan meikäläusen hauiksen kaiken tämän vinssin vääntämisen jälkeen 💪), niin Porkkalanselkä aiheutti ennakkoon kuitenkin pienen jännityksen. No tällä kertaa täydellisen turhaan. Se ei olisi voinut paljon pläkämpi olla. Moottorilla mentiin viittä vaille yli. Viittä vaille siksi, että ihan lopussa tuuli nousi sen verran, että otettiin purjeet ylös. Tuli takaa, joten kovin hurjaa ei edelleenkään ollut. Päästiin kuitenkin purjein etenemään ja kun lähdettiin väylältä ulos avomerelle, niin saatiin ihan hyvät tuulet vauhdittamaan.

Tässä hurja ja pelottava Porkkalaselkä

Niiden tuulien mukana tuli ikävä kyllä myös aallot. Ja ihan kunnon kokoiset aallot olikin. Ensin poika tuli kannelle, kun alkoi voida huonosti ja hiukka myöhemmin minä jouduin nojailemaan laidalla, kun vatsa alkoi tuntua erittäin epävakaalta. Oltiin hylätty laastarit, kun ei moneen päivään ollut pahoja tuulia/ aallokkoja ollu. Ei parhaita päätöksiä.

Olo helpotti, kun päästiin lähemmäs Helsinkiä ja saarten suojiin. Suokissa tehtiin varsin huikea parkkeeraus kaupan laituriin, joka oli a) erittäin lähellä siltaa ja b) erittäin pyörteisessä ja vellovassa kohdassa. Hetken jo vaikutti siltä, että ollaan päin ikävän lujan näköistä kivisillan jalkaa. Ei oltu. Päästiin superpikaisen kauppakäynnin jälkeen jatkamaan matkaa kaikki, vene ja miehistö, kolhiintumattomina.

Puoli yhdeksän aikaan oltiin vihdoin perillä ja ihanuuksien ihanuus, päästiin vielä saunaankin. Tänne parkkiin pariksi yöksi ja keräämään voimia Idän valloitukseen.

Pitkän päivän jälkeen levollisena laiturissa

P.s. Hämähäkkiä ei ikinä löytynyt. Mies väittää sen pudonneen mereen, itse tarkistan nykyään sängyn aina iltaisin! 🕷